Sopeutumisvalmennus

 

Sopeutumisvalmennus on lakeihin perustuvaa lääkinnällistä kuntoutusta.

 

Aivoliitto järjestää sopeutumisvalmennuskursseja 3 kk - 3 vuotta sitten aivoverenkiertohäiriön sairastaneille kuntoutujille ja heidän omaisilleen sekä afaattisille henkilöille omaisineen. Vuonna 2011 järjestetään kurssi myös pidempään kuin 3 vuotta sitten sairastuneille. Uusina kursseina ovat SAV:n sairastaneiden kurssi ja kipukurssi.

 

Kurssit toteutetaan joko Erityisosaamiskeskus Suvituulessa Turussa tai yhteistyökursseina kuntoutuslaitosten kanssa.

 

Kurssit eivät sisällä yksilökuntoutusta, vaan kursseilla toimitaan pienryhmissä. Ryhmiin jaon perustana ovat kunkin kuntoutujan yksilölliset ongelmat, esimerkiksi kielelliset vaikeudet, muistin ongelmat, hahmotushäiriöt tai liikunnalliset ongelmat. Omaiset toimivat omassa ryhmässä.

 

Kurssin ohjelma koostuu keskusteluryhmistä ja toiminnallisista ryhmistä, joita ohjaavat kuntoutuksen ammattilaiset kohderyhmän mukaan, esimerkiksi psykologi, ryhmätyöntekijä, puhe-, fysio- tai toimintaterapeutti. Ohjattu vertaisryhmä tarjoaa tukea muuttuneiden elämänolosuhteiden haasteisiin.

 

Kurssilaisille suunnatusta yhteisestä luentopainotteisesta sisällöstä vastaavat mm. neurologi tai muu erikoislääkäri, sosiaalityöntekijä, ravitsemusterapeutti ym. Hoitohenkilökunta on kurssilaisten käytettävissä koko kurssin ajan.

 

Lisätietoja

 

Sopeutumisvalmennus 2012-esite