Pihalla!-hanke – liikuntaa yläkouluikäisille nuorille

Hei sinä Tampereella asuva yläkouluikäinen (12–15v.) nuori, jolla on kehityksellinen kielihäiriö tai epäily siitä! Kiinnostaako sinua liikuntaharrastuksen aloittaminen ja tutustuminen uusiin lajeihin? Aivoliiton Pihalla!-hanke toteuttaa maksuttomia liikuntaryhmiä, joihin olet lämpimästi tervetullut!

Monipuolista liikuntaa
Tutustumme ryhmässä erilaisiin sisä- ja ulkoliikuntalajeihin sekä harrastusmahdollisuuksiin Tampereen seudulla. Aiempina kertoina lajeina ovat olleet mm. parkour, frisbeegolf, maastopyöräily, kiipeily ja taitoliikunta. Myös ryhmäläiset saavat ehdottaa lajeja, joihin haluaisivat tutustua. Tule rohkeasti kokeilemaan erilaisia liikuntalajeja ja löydä itsellesi uusi harrastus!

Liikunnan iloa hyvässä seurassa
Ryhmän toiminnan aikana saat uusien kavereiden lisäksi ryhmänohjaajalta ohjausta ja tukea liikunnan harrastamiseen, itsesi kehittämiseen sekä ryhmässä toimimiseen. Ryhmään ovat lämpimästi tervetulleita mukaan kaiken tasoiset liikkujat. Tarvitset vain säänmukaiset liikuntavarusteet ja avoimen mielen. Kokeillaan ja opetellaan yhdessä!

Hoppi-ryhmät vuonna 2022 Tampereella
Pihalla!-hankkeen pienryhmä toimii nimellä Hoppi harrastuksesta iloa ja oppia. Ryhmä kokoontuu kerran viikossa koulupäivien jälkeen kello 15–17 välillä. Tapaamiskertoja on yhteensä noin kahdeksan, joista jokaisella kerralla tutustumme uuteen lajiin. Seuraava ryhmä kootaan syksyllä 2022. Ryhmä kootaan kasaan ilmoittautumisjärjestyksessä.

Hoppi-ryhmän kevään 2022 esite

Pihalla!-hanke toteutetaan vuosina 2020–2023. Opetus- ja kulttuuriministeriöltä on saatu avustusta toimintavuosille. Osallistujia ei ole vakuutettu järjestäjän toimesta.

Teemme yhteistyötä Tampereen kaupungin Lupa liikkua ja harrastaa -toiminnan kanssa.


Ilmoittautumiset ja yhteydenotot: Enable JavaScript to view protected content., p. 044 724 4973