Pihalla! – Luontoliikuntaa yläkouluikäisille nuorille

Hei sinä Jyväskylässä, Kuopiossa tai Tampereella asuva yläkouluikäinen nuori, jolla on kehityksellinen kielihäiriö tai epäily siitä! Kiinnostaako sinua luonnossa liikkuminen ja erilaiset lajikokeilut? Aivoliiton Pihalla!-hanke toteuttaa maksuttomia luontoliikuntaryhmiä, joihon olet tervetullut.

Luonnossa voi liikkua monella eri tavalla
Tutustumme vuodenajoista ja paikkakunnan mahdollisuuksista riippuen erilaisiin tapoihin liikkua luonnossa, kuten retkeilyyn, maastopyöräilyyn, hiihtämiseen, lumikenkäilyyn ja melontaan. Lisäksi patikoimme, nautimme eväistä nuotion lämmössä ja opettelemme retkeilytaitoja. Sääolosuhteista riippuen pienryhmien tapaamiset pyritään huipentamaan retkeen, jolloin yövymme ulkona.

Uusia ystäviä ja harrastuksia
Ryhmän toiminnan aikana saat uusien ystävien lisäksi henkilökohtaista ohjausta liikunnan harrastamiseen ja sen aloittamiseen sekä fyysisen kuntosi kehittämiseen. Tarvitset vain ulkoiluun sopivat vaatteet. Vuokraamme välineet tarpeen mukaan paikallisilta toimijoilta. Ryhmään ovat lämpimästi tervetulleita mukaan kaiken tasoiset liikkujat. Kokeillaan ja opetellaan yhdessä!

Pienryhmät kokoontuvat kolmella eri paikkakunnalla
Hankkeen ryhmät toteutetaan Jyväskylässä, Kuopiossa ja Tampereella. Pienryhmät kokoontuvat noin kahdeksan kertaa ja niiden sisältö voi vaihdella paikkakunnittain. Osallistujia ei ole vakuutettu järjestäjän toimesta. Hanke toteutetaan vuosina 2020–2022. Opetus- ja kulttuuriministeriöltä on saatu avustusta ensimmäiselle toimintavuodelle.

Ryhmät toteutuvat, kun ilmoittautuneita on riittävästi.

Pihalla!-hankkeen esite