Ajankohtaista Aivoliitossa

12.9.2017

Järjestö 100 -kampanjan valokuvanäyttely Helsingin keskustassa

Valokuvaaja Meeri Koutaniemen kuviin ikuistama järjestötyö on esillä 12. syyskuuta alkaen Järjestö 100 -kampanjan valokuvanäyttelyssä Helsingissä Kaivokäytävässä osoitteessa Kaivokatu 10.

Järjestöt ovat olleet Suomen satavuotisessa historiassa huikea innovaatiovoima. Monet itsestään selvinä pitämämme asiat, kuten neuvolatoiminta ja ensiapukoulutus, ovat järjestöjen kehittämiä. Suomen juhlavuoden kunniaksi Järjestö 100 -kampanja nostaa esiin järjestöjen saavutukset sanoin ja kuvin.

Aivoliitto on mukana saavutuksissa aivoverenkiertohäiriöiden akuuttihoidon osalta. Se kartoitti aivoverenkiertohäiriöiden akuuttihoidon tilaa vuosina 2002–2004. Tulosten mukaan suomalaiset olivat epätasa-arvoisessa asemassa akuuttihoidon osalta.

Tulosten pohjalta Aivoliitto antoi kehittämissuosituksia ja vaikutti muun muassa koulutuksen ja viestinnän keinoin akuuttihoidon kehittämiseen ja yhtenäistämiseen koko maassa. Sittemmin koko akuuttihoitoketjua on määrätietoisesti kehitetty ja vuonna 2017 suomalainen aivoverenkiertohäiriöiden akuuttihoito onkin maailman huippua. Lue lisää täältä.

Helsingistä valokuvanäyttely siirtyy lokakuun alussa Ouluun. Oulun jälkeen vuorossa on Hämeenlinna. Marraskuun lopulla, ennen Suomen syntymäpäivää, näyttely palaa taas Helsinkiin, Helsingin yliopiston Porthaniaan. Siellä se on esillä 7.12 saakka. 

www.jarjesto100.fi/valokuvanayttely-kiertaa-suomea

Seuraa kampanjaa Twitterissä hastagilla #järjestö100.
Valokuvat huutokaupataan kampanjan päätteeksi
Kampanjan päätteeksi upeita kuvia on mahdollista hankkia itselleen tai organisaatiolleen, sillä valokuvat myydään eniten tarjonneille Meeri Koutaniemen signeeraamina. Tarjouksia voi jättää10.12.2017 asti osoitteeseen info(at)jarjesto100.fi.

Palaa otsikoihin