Aivoliitto ry - Aivojen ja puheen asialla

Aivoliitto on järjestö kaikille heille, joilla on kielellinen erityisvaikeus tai jotka ovat sairastaneet aivoverenkiertohäiriön (AVH). Autamme ja tuemme jäseniämme elämään hyvää arkea. Teemme myös aivot ja puheen kattavaa kansanterveystyötä, jonka vaikutukset ulottuvat koko yhteiskuntaan.

Aivoliiton päämääränä on ennaltaehkäistä aivoverenkiertohäiriöitä  ja vaikuttaa siihen, että kielellinen erityisvaikeus tunnistetaan mahdollisimman varhain. Päämääränä on myös vähentää AVH:n ja kielellisen erityisvaikeuden aiheuttamia seurannaisvaikutuksia yksilön ja perheen elämässä ja laajemmin yhteiskunnassa järjestötoiminnalla, palveluilla, lisäämällä tietoa ja tukemalla kehittämistoimintaa sekä tutkimusta.

Liiton perustehtävänä on oikeuksien valvonta, viestintä ja asenteisiin vaikuttaminen, AVH:n ennaltaehkäisy sekä yhdistystoiminta ja palvelut. Liitto tuo esiin puhevammaisten asioita sekä tarjoaa sopeutumisvalmennuskursseja, kuntoutusta, terapiaa ja virkistystoimintaa.

Liiton omistama Suomen Nuortentalo Oy tarjoaa nuorten itsenäistymistä tukevia asumispalveluita ja mm. neuropsykiatrista valmennusta. 

Liitto julkaisee Aivoterveys- ja Kielipolku-lehtiä sekä monipuolista viestintämateriaalia. Lisäksi liitto kouluttaa jäsenistöään ja alan ammattihenkilöstöä. 

Liiton keskustoimisto sijaitsee Turussa Erityisosaamiskeskus Suvituulessa, jossa on monipuoliset tilat sopeutumisvalmennuskurssien järjestämiseen, koulutukseen ja majoitukseen.

Aivoliiton aluetoimistot sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Kuopiossa, Kajaanissa ja Rovaniemellä.