Omaan tahtiin takaisin työelämään

7.9.2021
Omaan tahtiin takaisin työelämään

Palatessaan työelämään aivoinfarktin jälkeen Harri Kiema on opetellut kuuntelemaan itseään aiempaa tarkemmin. Tärkeänä tukena matkan varrella ovat läheisten lisäksi olleet työnantaja ja työterveyshuolto.

Sairastumishetkellään helsinkiläinen Harri Kiema oli 41-vuotias, kiireinen IT-alan asiakaspalvelupäällikkö, jonka elämässä työ oli keskeisellä sijalla. Oli tavallinen perjantaiaamu helmikuussa 2019, kun hän havahtui normaalia aikaisemmin erikoiseen oloon.

− Hetken mietin, olenko muka ollut illalla baarissa. Huippasi ja heikotti. Vaimolle tuumin, että taidan olla tulossa kipeäksi. Jotain vakavampaa aloin epäillä, kun ensin unohdin vessan hanan lorisemaan. En saanut vettä nieltyä, ja pian puhekin alkoi muuttua epäselväksi, Harri muistelee.

Hän kuitenkin palasi vielä sänkyyn ja alkoi etsiä puhelimella netistä tietoa oireistaan. Kun sormetkin lakkasivat tottelemasta, vaimo soitti terveyspalveluiden neuvontaan. Sieltä kehotettiin tilaamaan ambulanssi välittömästi.

Harrin mukaan hänen pelastuksekseen koitui lyhyt matka lähimmälle pelastusasemalle ja Meilahden sairaalaan.

− Vaikka aikaa siis kului jonkin verran omaan vitkasteluun, olin ensiavussa jo puolen tunnin kuluttua ensimmäisestä puhelusta. Siellä tehtiin nopeasti päätös liuotushoidon aloittamisesta.

Harri kertoo ehtineensä ensihetkinä pelätä monia asioita. Pystynkö enää liikkumaan? Miten perheen käy?

− Mutta kyllä myös työ nousi mieleen jo alkujärkytyksen keskellä. Heti kun liuotushoito alkoi tehota ja pystyin taas vähän mumisemaan, pyysin vaimoa ilmoittamaan pomolle.

Kuvitelmissa nopea paluu

Kävi ilmi, että Harrilla oli käynyt öisessä aivoinfarktissaan onni onnettomuudessa. Tukos oli muodostanut kohtaan, joka ei vaurioittanut pahoin esimerkiksi liikkumista tai puhetta sääteleviä aivojen osia.

Päästyään kotiin viikon sairaalahoidon jälkeen Harri arveli arjen palaavan entiselleen hyvinkin nopeasti.

− Neurologi alkoi puhua kolmen kuukauden sairauslomasta. Minä kauhistuin, ettei tule missään nimessä kyseeseen. Siinä sitten tinkasimme puolin ja toisin, kunnes pääsimme kompromissiin kahdesta kuukaudesta, Harri nauraa.

Hän sai kuitenkin huomata, ettei pelkkä sisukas päätös paluusta entiseen riitä vakavan sairastumisen jälkeen. Alussa väsymys oli kokonaisvaltaista. Lopulta kolmaskin sairauslomakuukausi oli todella tarpeen.

Vähitellen voimat alkoivat riittää muuhunkin kuin lepäämiseen. Harri löysi sairauslomalla aivan uusia harrastuksia, joihin aiemmin ei ollut tuntunut riittävän aikaa.

− Aloin ulkoilla, ja hankin maastopyörän. Huomasin nauttivani Suomen luonnosta ihan eri tavalla kuin ennen. Lisäksi rupesin tutustumaan Helsingin hienoihin yleisiin saunoihin.

Uudet kiinnostuksen kohteet ovat jääneet Harrin elämään pysyvästi. Hän kuvailee kokevansa edelleen metsässä tai löylyissä suorastaan meditatiivisia rauhoittumisen hetkiä.

− Yksi vinkkini kaikille muille AVH-kuntoutujille siis on, että sairausloman vapaudesta kannattaa ottaa kaikki irti. Itsestä voi oppia jotain yllättävää.

Harri Kiema on oppinut nauttimaan sairastumisen jälkeen luonnosta ja ulkoilusta.

Yritysten ja erehdysten kautta

Harri Kiema kertoo, ettei paluu työelämään sujunut mitenkään suoraviivaisesti. Hän aloitti tehden kolmena päivänä viikossa 4−5 työtuntia. Jo tämä määrä osoittautui varsin raskaaksi.

− Silti isoin virhe näin jälkikäteen ajatellen oli, että palasin heti samoihin vanhoihin tehtäviini. Minulla oli ennen sairastumista hoidettavana viisi asiakkuutta. Pienempiä tiputettiin pois, mutta isoimmat ja kuormittavimmat jäivät. Ja niin siis tehtiin ihan minun omasta toiveestani.

Harri kertoo, ettei suinkaan kuvitellut olevansa korvaamaton tai epäillyt kollegoitten osaamista. Pikemminkin liian kunnianhimoiseen töiden aloittamiseen ajoi oma into.

Luonnollisesti myös taloudelliset asiat mietityttivät.

− Totta kai kolmen lapsen isänä ja asuntovelallisena pohdin paljonkin sitä, miten pärjäämme, ellen enää pysty kokopäivätöihin. Halusin kauheasti näyttää, että minusta on vielä johonkin.

Vaikka liikkuminen ja puhe sujuivat käytännössä vanhaan malliin, olo töissä ei tuntunut entisenlaiselta. Harri kertoo väsyneensä herkästi ja unohdelleensa asioita.

Kuukausien kuluessa vointi tuntui lähinnä huononevan. Lopulta alkoi tulla huolestuttavia oireita.

− Toisinaan iltaisin olo oli niin heikko, että pelkäsin infarktin uusiutuvan yöllä. Jossain vaiheessa töissä alkoi tulla hetkiä, etten nähnyt kunnolla näyttöä.

Keskusteluapu tuli tarpeeseen

Harri alkoi käydä tilannettaan uudelleen läpi yhdessä työterveyshuollon kanssa. Hän kiittää tuesta erityisesti työterveyslääkäriään Matti Eerolaa.

− Isoin asiakkaani vaihdettiin pois. Lisäksi Matti kannusti minua delegoimaan ja priorisoimaan töitä rohkeasti. Seitsemän kokousta päivässä on liikaa kenelle hyvänsä, mutta varsinkin AVH-kuntoutujalle. Nykyään pyrin valitsemaan päivään korkeintaan pari, kolme palaveria, joissa minua oikeasti tarvitaan.

Koronarajoitusten alkaminen koitui Harri Kiemalle lopulta onneksi. Hän oli jo ehtinyt pohtia lääkärinsä kanssa osa-aikaisen eläkkeen hakemista aluksi vuodeksi, kun koko Suomi siirtyi etätöihin.

− Olin ennenkin tehnyt etätyötä jonkin verran, mutta uuteen tilanteeseeni se sopikin täydellisesti. Kotona minun on helppo ottaa tarvitsemiani hengähdystaukoja: jos olen voipunut, oikaisen hetkeksi.

Äärimmäisen tärkeäksi osoittautui myös traumaterapia, jonka Harri niin ikään aloitti työterveyslääkärin kehotuksesta. Vasta terapeutin kanssa hän kertoo käyneensä kunnolla läpi sairastumispäiväänsä, toipumisaikaa ja vakavan sairauden herättämiä tuntoja.

− Olin tyypilliseen miehiseen tapaan purrut hammasta ja ajatellut, ettei asioita kannata vatvoa. Ensimmäisellä terapiakäynnillä ketsuppipullo sitten aukesi. Itkin vihdoin suruani kuoleman porteilla käymisestä ja entisen elämän päättymisestä.

Erittäin antoisia ovat lisäksi olleet sopeutumisvalmennukset, joihin Harri on osallistunut sekä yksin että perheen kanssa. Aivoliiton kurssi työikäisille antoi hyvää perspektiiviä omaan tilanteeseen.

− Ja kesän perhekurssi oli varsinkin vaimon ja lapsien mieleen, Harri mainitsee.

Arvot uusiksi

Nykyään Harri Kiema lukeutuu siihen valitettavan harvalukuiseen joukkoon, joka on kyennyt palaamaan työelämään kokopäiväisesti vakavan aivoverenkiertohäiriön jälkeen. Suhtautuminen elämään ja työhön ei silti ole hänen mukaansa entisellään.

− Työ on edelleen minulle tärkeää henkisesti ja taloudellisesti, mutta enää se ei mene esimerkiksi terveyden edelle. Aivoinfarktini syy jäi selvittämättömäksi, mutta itse uskon työstressin vaikuttaneen asiaan.

Erityisesti Harrin mieleen ovat jääneet neurologin sanat sängyn vierellä heti infarktia seuranneena päivänä.

− Hän tuumi, että taidat olla IT-alalla – hoidan teikäläisiä jatkuvasti. Itse en aio enää sortua elämiseen työn ehdoilla, vaan osaan arvostaa vapaa-aikaa ja perhettä. Ystävien merkitys konkretisoitui, kun he kävivät tervehtimässä jo sairaalassa.

Harri kertoo työskentelevänsä erilaisella otteella kuin ennen ja huomioivansa rajansa.

− Aiemmin minulla saattoi olla auki monta näyttöä, joilla tein useita asioita samaan aikaan. Sellainen moniajo ei vaan enää onnistu. Nyt keskityn yhteen asiaan kerrallaan. Myös kirjoittaminen on edelleen minulle vaikeaa.

Kaikille AVH-kuntoutujille hän haluaa toivottaa ennen kaikkea kärsivällisyyttä.

− Minulle sanottiin, että parin vuoden jälkeen alkaa helpottaa. Ja se oli aivan totta. Itselle pitää siis antaa aikaa.

  • Teksti: Mari Vehmanen
  • Kuvat: Jari Härkönen