Siirry sisältöön

Hyvä mieli luo aivoterveyttä

24.9.2018
Hyvä mieli luo aivoterveyttä

Aivot tarvitsevat aktiviteettejä, mutta välillä tarvitaan lepoa. Aivoja pitää myös suojella ylikuormittumiselta ja stressiltä. Mielen hyvinvointi on helpompaa, kun asiat ottaa vähän rennommin ja myönteisellä tavalla.

Kun mieli on hyvä, aivotkin toimivat norjemmin. Stressi, masennus ja uupumus voivat aiheuttaa esimerkiksi muistioireilua, joka väistyy kun tilanne helpottaa.

Mieli maassa, aivot alavireessä

Masennus vaikeuttaa uuden oppimista ja heikentää keskittymiskykyä. Masentuneella myös aivojen hyvinvoinnin kannalta tärkeät sosiaaliset suhteet, liikunta ja haasteelliset tehtävät jäävät vähemmälle.

Kun mieli ei ole kunnossa, aivotkaan eivät toimi hyvin. Ja päinvastoin. Myös unettomuus voi käydä mielen päälle.

Yksi väylä hakea omahoitoa tai apua, on netissä toimiva Mielenterveystalo.

Netin terveyskylästä löytyy myös Aivotalo, joka tarjoaa tietoa aivojen terveysongelmista.

Aivotyö palkitsee

Aivoille harrastukset, mielekäs toiminta ja uuden oppiminen ovat kuin ravintoa. Aivot eivät kulu käyttämällä, päinvastoin. Sudokujen, ristisanatehtävien ja kirjojen ahmiminen on kuin rokotus aivosairauksia vastaan. Harrastuksilla tai pelaamisella ei kuitenkaan kannata stressata ja ylirasittaa aivojaan.

Hyvin verkottuneet aivot ovat vastustuskykyisemmät esimerkiksi muistisairauksille. Älylliset haasteet luovat uusia hermosolujen yhteyksiä.

Aivot piristyvät, kun poikkeat rutiineista

Aivot jumppaavat hermosolujaan, kun ne askartelevat ristisanatehtävien parissa, etsivät palapelin palasia loputtomaan siniseen taivaaseen, oppivat kasvatustiedettä tai italian kieltä, tai kun luettavana on uusi Finlandia-palkittu kirja.

Aivoille tekee hyvää, kun ne joutuvat poikkeamaan rutiineista. Virkistä aivoja juoksemalla tuttu lenkkisi päinvastaiseen suuntaan tai harhaile vaikka Prisman sijaan Citymarketin hyllyjen välissä.

Käsityöt, liikunta, sienestys, kalastus, leikkiminen, lempimusiikin kuuntelu ja tanssi tekevät hyvää. Myös lepohetket tekemättä yhtään mitään ovat tärkeitä. Itseään kannattaa kuunnella.

Aktiivinen kulttuuriharrastus on yhteydessä koettuun terveyteen, hyvän elämän kokemuksiin sekä pitkään ikään. Taiteen ja kulttuuriin pariin loikkaaminen lisää yhteisöllisyyttä, osallisuutta, sallivuutta ja vahvistaa luottamusta. Taide, jo tarkkailijan roolissa, tekee ihmiset luovemmiksi, iloisemmiksi ja aktiivisemmiksi.

Lisää aiheesta