Ajankohtaista AVH:sta

7.5.2018

Uusi kansainvälinen tutkimushanke selvittää trombektomian käyttöä ja hyötyjä entistä laajemmassa potilasryhmässä.

Trombektomia eli valtimonsisäinen mekaaninen tukoksen poisto soveltuu tietyn tyyppisten akuuttien iskeemisten aivoverenkiertohäiriöiden (AVH) hoitoon. Trombektomia voi vähentää merkittävästi käynnissä olevan infarktin aiheuttamia vaurioita.

Toimenpiteessä käytetään erittäin pieniä erityiskatetreja aivoverisuonessa olevan tukoksen hajottamiseen ja poistamiseen. Trombektomia edellyttää neurologian ja radiologian erikoisosaamista ja erikoissairaalatasoista valmiutta.

Trombektomian käyttöä on tutkittu valikoiduissa AVH-potilasryhmissä. Tutkimuksissa on osoitettu, että vähäisistä aivovaurioista kärsivillä infarktipotilailla toimenpide vähentää merkitsevästi aivoinfarktin jälkeistä työkyvyttömyyttä, koska sen avulla voidaan palauttaa verenvirtaus aivoihin ja siten rajoittaa aivokudoksen vaurioitumista.

EU-rahoitteisen TENSION-hankkeen tarkoituksena on selvittää mekaanisen tukoksenpoiston vaikutuksia suuressa joukossa potilaita, joiden osalta trombektomian hyötyjä ei ole vielä varmuudella osoitettu. Hankkeessa tutkitaan toimenpiteen turvallisuutta ja tehoa potilailla, joilla on laajempi aivovaurio verrattuna aiempien tutkimusten potilasryhmiin. Tutkimukseen voivat osallistua myös potilaat, joilla ensimmäisten oireiden ilmenemisestä on kulunut yli 12 tuntia. Tämä tuo hoidon piiriin entistä suuremman määrän potilaita ja esimerkiksi enemmän potilaita, joilla aivoverenkiertohäiriö on sattunut yön aikana ja sairaalaan pääsy viivästyy.

TENSION-hankkeessa otetaan erityisesti huomioon potilasnäkökulma tutkimuksen tulosten sekä hoidon vaikutusten arvioinnissa. Tutkimuksella saadaan tärkeää näyttöä niistä yhteiskunnallisista ja taloudellisista hyödyistä, joita mekaanisen trombektomian lisääntyvä käyttö tuo.

Viisivuotinen tutkimushanke käynnistyi helmikuussa 2018, ja siihen otetaan mukaan yhteensä 714 potilasta kahdeksassa Euroopan maassa. TENSION-hanketta koordinoivat professori Götz Thomalla Hampurin yliopistosairaalasta (Universitätsklinikum Hamburg-Eppendorf) ja professori Martin Bendszus Heidelbergin yliopistosairaalasta (Universitätsklinikum Heidelberg). Hankkeelle on myönnetty rahoitusta Euroopan unionin Horisontti 2020 -ohjelmasta.

– TENSION-hankkeessa kohteena on merkittävä terveysongelma, ja tutkimuksella saadaan näyttöä trombektomian tehosta vakavan aivoinfarktin saaneiden potilaiden hoidossa. Yksittäisten potilaiden hoitotulos paranee ja samalla voidaan ehkäistä AVH-peräistä työkyvyttömyyttä laajassa potilasjoukossa. Yhteiskunnallisella tasolla uusi hoitomuoto auttaa vähentämään aivoverenkiertohäiriöistä aiheutuvia kustannuksia, kertoo professori Thomalla.

Lisätietoja: research@safestroke.eu


Palaa otsikoihin




Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.