Muutokset mielialassa

Sairastumisen jälkeen on tavallista, että sairastunut on ahdistunut ja jännittynyt. Hänen mielialansa vaihtelevat. Sureminen auttaa käsittelemään sairauden aiheuttamia menetyksiä. Suruun ei välttämättä tarvita lääkitystä tai terapiaa.

Moni aivoverenkiertohäirön sairastanut masentuu. Silloin hän voi tarvita muiden apua. Apua masentuneeseen mielialaan voi kysyä esimerkiksi omalta lääkäriltä. Monet sairastuneet itkevät useammin kuin ennen. Tämä ei välttämättä tarkoita, että he olisivat masentuneita.