Tinnin tarina

13-vuotias Tinni harrastaa uimista. Harrastuksen myötä Tinni on oppinut kohtaamaan aistiyliherkkyyteen liittyviä haasteitaan.

Tinni ottaa valmiiksi pakatun uimakassin mukaansa ja kävelee bussille. Bussissa on välillä kamala olla, koska stop-napin painamisesta kuuluu niin kova ääni. Tinni huokaisee helpotuksesta: tänään bussissa on vain vähän matkustajia.

Tinni jää bussista ja kävelee uimahallille. Hiekka rahisee kenkien alla inhottavasti. Tinni pitää päämäärän mielessä: uiminen on ihanaa! Kolmas vuosi 10-vuotiaana aloitetusta harrastuksesta on menossa.

Hallilla kortti pitää laittaa laitteeseen, kuunnella sen piippailut, sitten pukuhuoneeseen. Hyvä tuuri: Tinnin lempilokero on vapaana! Vaatteet lokeroon; pyyhe, uimapuku, uimalakki ja -lasit mukaan. Tinni viivyttelee aina muutaman minuutin suihkuun menoa. Veden putoaminen lattialle sattuu korviin. Suihkusta tuleva vesi tuntuu epämiellyttävältä iholla.

Tinni saa lopulta peseydyttyä. Hän pukee uimapuvun. Jälleen kuluu muutama minuutti ennen kuin Tinni pystyy siirtymään allasalueelle. Äänet kaikuvat kovasti isossa hallissa.

Uintivalmentajan pilli herättää Tinnin ajatuksistaan. Tinni keskittyy kuuntelemaan ohjeet. Iho tottuu vähitellen veteen.

Tinni on nopea uimari ja kehittyy koko ajan. Aistipulmiin on pohdittu ja kokeiltu yhdessä ratkaisuja. Parhaiten toimii ajan antaminen siirtymiin ja korvatulppien käyttäminen harjoitusten aikana. Pillin vihellys kuuluu korvatulppien läpi ja toimii merkkinä poistaa tulppa ohjeiden kuuntelun ajaksi.

Kirjoittanut Suvi Kerttula #näeNepsy ry:ltä