Pääkirjoitus: Tukea, harjoittelua ja positiivista psykologiaa

1.3.2018
Pääkirjoitus: Tukea, harjoittelua ja positiivista psykologiaa

Jokainen aloittava koululainen tarvitsee paljon kodin tukea ja huomiota koulutaipaleen alussa.

Kodin tärkeä tehtävä on huolehtia, että oppilas selviää kotitehtävistään ja oppii hiljalleen tekemään tehtävänsä itsenäisesti. Kielihäiriöisen lapsen osalta tämä tuen tarve kestää helposti vuosia ja saattaa viedä päivittäin jopa toista tuntia ”tärkeää aikaamme”. Näin on ollut ainakin oman, nyt jo 13-vuotiaan, kielihäiriöisen lapseni koulupolun aikana.

Lukutaito ja säännöllinen lukeminen ovat keskeistä uuden tiedon oppimisen kannalta ja samalla merkittäviä syrjäytymistä estäviä tekijöitä. Siksi säännöllisen lukuharrastuksen saavuttaminen tulisi asettaa kaikkien lapsien yhteiseksi tavoitteeksi. Kielihäiriöisen lapsen lukemaan ja kirjoittamaan oppimisen kannalta on päivittäinen lisäharjoittelu varmasti tarpeen. Tässä lehdessä kerrotaan turkulaisesta Nella-tytöstä, joka harjoittelee 15 –20 minuuttia aina kun se on mahdollista.

Ylipäätään lapsen motivoiminen lisäharjoitteluun, hänelle haasteellisen taidon osalta, luonnistuu sopivien palkintojen ja tarkan, lapselle selkeän ja visuaalisen, kirjanpidon avulla. Meillä pojan motivointi onnistui hienojen kiiltävien pikkuautojen avulla. Maali ja siellä odottava palkinto on oltava selkeästi nähtävillä.

Tärkeintä lapsen koulupolun varrella on säilyttää ja ylläpitää lapsen positiivista minäkuvaa ja halua käydä koulua. Jos nämä hukataan, ollaan suurissa vaikeuksissa. Kielihäiriöinen lapsi kohtaa helposti epäonnistumisia, jotka johtuvat annettujen tehtävien väärin käsittämisestä ja johtavat sitä kautta huonommuuden tunteiden kokemiseen, etenkin kun yleisönä ovat oppilastoverit.

Opettajana kohtaan päivittäin näitä ’väärin ymmärretty’ -tilanteita, jotka opettajan tulee ohjata positiivisen psykologian keinoin. ”Tämä on kyllä hyvä vastaus sinulta, mutta sopii toiseen kysymykseen”. Joskus jopa kehuminen on paikallaan, sillä ohi menneen vastauksen taustalla on usein ankaraa pohdintaa, mutta me muut vain emme ole osanneet ajatella samoin.

Kohtaamme näitä samoja väärin ymmärryksiä tietenkin myös kotona. On vain kärsivällisesti salapoliisina yritettävä keksiä, miten lapsi on päätynyt esillä olevaan ratkaisuunsa, joskin täytyy myöntää, että kaikki mysteerit eivät ole meilläkään ratkenneet. Tässä lehden numerossa kerrotaan positiivisesta psykologiasta ja siitä kumpuavasta positiivisesta kasvatuksesta, joita on tutkinut FT Lotta Uusitalo-Malmivaara.

Toivotan kaikille lukijoille sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä kielihäiriöisen lapsen koulutyön tukemiseen, lisäharjoitteluun ja motivoimiseen. Palkintona on jonain päivänä riittävän sujuva luku- ja kirjoitustaito.

Kari Kaijalainen

  • Kari Kaijalainen on opettaja ja isä.
  • Kuva: Topi Lehtinen