Kun arki ei suju, kyse voi olla aistikäsittelyn ongelmista

1.1.2015
Kun arki ei suju, kyse voi olla aistikäsittelyn ongelmista

Aistikäsittelyn ongelmat voivat näkyä arjessa monella tavalla. Lapsella voi olla aistiyliherkkyyttä tai -aliherkkyyttä tai hän voi olla aistihakuinen.

Jokaisella lapsella on sisäinen tarve saada aistimuksia. Lapsi tutustuu ympäristöön ja oppii uusia asioita aistien välityksellä: hais­taen, maistaen, kosketellen, tutkien, liikkuen ja liikutellen. Kuulo-, näkö-, maku-, haju- ja tuntoaistit ovat kaikil­le tuttuja.

Tärkeitä aisteja ovat myös lihas-ja jänneaistimukset sekä liike- ja ta­sapainoaistimukset. Lihasten, jäntei­den ja nivelten välittämä tieto kertoo, missä asennossa olemme. Tasapaino-ja liikeaistimukset auttavat meitä esi­merkiksi pysymään pystyssä, säilyt­tämään pystyasennon painovoimaa vastaan tai käyttämään molempia kehonpuolia samanaikaisesti.

Aivot saavat jatkuvasti aistitietoa, ja keskushermoston tärkeä tehtävä onkin aistitiedon käsittely. Tarvitsem­me aistikäsittelyä, jotta erilainen toi­minta, kuten esimerkiksi liikkuminen, oppiminen, toiminnan suunnittelu, sosiaaliset suhteet tai tilanteeseen sopiva käyttäytyminen on mahdollis­ta. Aistikäsittelyn toiminta vaihtelee esimerkiksi vireystilan mukaan.

Yliherkkä, aliherkkä, aistihakuinen

Emme kiinnitä aistikäsittelyn proses­siin mitään huomiota silloin, kun se toimii riittävän hyvin. Joskus keskus­hermoston kyky järjestää ja yhdistellä aistien välittämää tietoa on heiken­tynyt, jolloin meidän on vaikea hah­mottaa tilanteita oikein tai suunnitel­la toimintaa.

Voimme kokea saamamme aisti-informaation hämmentävänä, liian voimakkaana, kuormittavana tai vääristyneenä. Tällöin puhutaan ais­tikäsittelyn häiriöstä. Aistikäsittelyn häiriö on yläkäsite monenlaisille aisti­käsittelyn haasteille. Haasteet voivat ilmetä eri lapsilla eri tavoin lievistä vaikeisiin.

Aistikäsittelyn haasteiden tun­nusmerkkejä voivat olla esimerkiksi yliherkkyys yhdelle tai useammalle aistille. Tällöin lapsi saattaa vältellä kosketusta, tietynlaisia vaatemateri­aaleja tai muiden lasten lähellä oloa. Hän voi kokea esimerkiksi sormivä­reihin koskemisen epämiellyttävänä. Lapsi voi reagoida myös tavallista herkemmin ääniin, makuihin tai ha­juihin.

Toisaalta lapsi voi olla myös ali­herkkä, jolloin hän ei ehkä tiedosta kipua, lämpötilaa tai hän saattaa jät­tää huomioimatta ääniä tai epämiel­lyttäviä hajuja.

Aistikäsittelyn ongelmat voivat näkyä myös kömpelyytenä tai jopa haluttomuutena osallistua liikunnal­lisiin peleihin ja leikkeihin. Lapsi ei välttämättä lähde itsenäisesti tutki­maan toimintaympäristöä ja kokei­lemaan erilaisia leikkivälineitä. Lapsi saattaa hakeutua aina tuttuihin leik­kitilanteisiin ja hänen on vaikea suun­nitella ja ideoida uusia leikkejä.

Toiset lapset puolestaan saattavat olla liikkeessä koko ajan. Aistihakuisil­le lapsille on tyypillistä voimakkaiden aistikokemusten hakeminen ja tarve monipuolisten kehon käyttöä vaati­vien kokemusten saamiseen. Joskus toiminnot saattavat mennä äärim­mäisyyksiin.

Tietynasteinen aistihakuisuus on osa lapsen normaalia kehitystä, mut­ta tällaisen korostuneen käytöksen taustalla on tarve stimuloida aisti­järjestelmiä. Joskus lapsen reagointi aistimuksiin voi vaihdella yli- ja ali­herkän välillä. Tähän vaikuttavat esi­merkiksi ympäristön aistiärsykkeet tai lapsen vireystila.

Joillakin lapsilla voi olla merkke­jä heikosta aistitiedon käsittelystä ilman lääketieteellistä ongelmaa. Osalla haasteet voidaan liittää tun­nistettaviin lääketieteellisiin diag­nooseihin kuten esimerkiksi kielelli­seen erityisvaikeuteen. Varsinaisesta aistikäsittelyn häiriöstä (käytetään myös nimitystä sensorisen integraa­tion häiriö) puhutaan vasta, kun se aiheuttaa ongelmia jokapäiväiseen elämään tai estää lasta suoriutumas­ta niistä jokapäiväisistä asioista, joista hänen oletetaan ikänsä perusteella suoriutuvan.

Aistikäsittelyn häiriöihin erikois­tuneet kuntoutuksen ammattilaiset tutkivat lapsen erilaisten normitet­tujen testien, haastatteluiden, kyse­lykaavakkeiden sekä havainnoinnin avulla ja kartoittavat, johtuvatko oi­reet aistikäsittelyn häiriöstä. Jotkut lapset tarvitsevat yksilöllistä terapiaa taitojensa ja valmiuksiensa kehittä­miseen.

Kannusta ja tue

Lapsi, jolla on haasteita aistitiedon käsittelyssä, turhautuu herkästi hel­poissakin tehtävissä tai toimiessaan toisten lasten kanssa. Lapsi tarvitsee ymmärrystä, kannustusta ja erityistä tukea asioissa, joista suurin osa lap­sista selviytyy helposti. Monet näistä lapsista hyötyvät tilanteiden enna­koinnista.

Vanhempien on hyvä tietää, mikä lapselle on vaikeaa tai pelottavaa. He voivat valmistella lasta näihin tilan­teisiin tai esimerkiksi pyrkiä vähentä­mään aistiärsyketulvaa. Tämä auttaa lasta toimimaan oikein. Lapsi saa myös tilanteesta positiivisen kuvan ja tärkeitä onnistumisen kokemuksia.

Jos lapsi reagoi aistiärsykkeisiin ei-toivotulla käytöksellä esimerkiksi menettämällä malttinsa, rangaistus usein pahentaa tilannetta. Toistuva kieltäminen, negatiivinen palaute tai rangaistukset johtavat helpos­ti noidankehään. Kun hermoston toiminta on erilaista, se vaikeuttaa arkipäivän toimintoja. Lapsi ei luota omiin kykyihinsä, turhautuu ja kokee riittämättömyyden tunteita, kun saa muilta ihmisiltä jatkuvaa kielteistä palautetta. Tämä voi johtaa itsetun­non heikkenemiseen.

Rangaistuksen sijaan lapsi tarvit­see jotain, mikä auttaa häntä selviä­mään tilanteesta. Usein auttaa, kun hän pääsee rauhalliseen paikkaan kuten omaan huoneeseen. Rakas pehmolelu tai aikuisen rauhallinen, painetuntoa antava kosketus voivat myös tuottaa lapsen tarvitsemia, rau­hoittavia aistimuksia. Rangaistuksen välttäminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö lapselle pitäisi asettaa rajoja. Lapsi, jolla on aistikäsittelyn haasteita, hyötyy aikuisen päämää­rätietoisesta ja johdonmukaisesta ohjauksesta.

Vanhempien ei tule arjen kiirees­sä unohtaa, mistä lapsen haasteet johtuvat eikä omia odotuksiaan pi­dä myöskään asettaa liian korkealle. Kuka tahansa lapsi nauttii siitä, että pienetkin onnistumiset huomataan. Tärkeä keino tukea lapsen itsetuntoa on huomioida ja sanoittaa ääneen lapsen tekemiä myönteisiä asioita.

  • Teksti: Eliisa Laine. Kirjoittaja toimii fysioterapeuttina Aivoliitossa.
  • Kuva: Eliisa Laine