Mistä kaikki alkoi?

Juttu-tupa-mallin kehittäminen on ollut pitkä prosessi. Aivoliitto (aik. Aivohalvaus- ja dysfasialiitto ry) huomasi tarpeen afaattisille henkilöille suunnatusta mielekkäästä päivätoiminnasta jo 1990-luvun loppupuolella. Tuolloin liitto alkoi suunnitella tulevaa projektia.

Raha-automaattiyhdistys myönsi Aivoliitolle rahoituksen vuosiksi 2006–2009 Juttu-tupa-projektiin, jonka tavoitteena oli kehittää afaattisille henkilöille sosiaalista syrjäytymistä ehkäisevää ja osallisuutta lisäävää toimintaa. Projekti onnistui hyvin.

Saimme jatkorahoituksen Ovet auki afaattisille -projektiin vuosille 2010–2013. Tavoitteena oli levittää afaattisille henkilöille kehitettyä Juttu-tupa-ryhmätoimintamallia työväenopistoihin ja kansalaisopistoihin ympäri Suomen. Tuloksena saatiin valmis ryhmätoimintamalli, jota kansalais- ja työväenopistot toteuttavat aivan kuten muutakin kurssitoimintaansa.

Ovet auki afaattisille -loppuraportti