Mikään ei ole varmaa - onneksi

Kaj Kunnas on puhunut ja puhuttanut - ja hänestä on puhuttu. Aivoinfarktin jälkeenkin suosittu urheilutoimittaja on jakanut avoimesti kokemuksiaan. Aivoliitto myönsi hänelle Aivojen asialla -tunnustuspalkinnon.

– Mulla on ne aivot kotona, mies virnistää. Tunnustuspalkinto on nimittäin aivojen muotoinen.

Suosittu ja pidetty, monessa mukana ollut urheiluselostaja sai aivoinfarktin kotonaan puolitoista vuotta sitten. Nopean hoitoon pääsyn ja erinomaisen hoidon ansiosta hän on toipunut täysin.

– Jos tilanne tällaisena pysyisi, niin aattele, Kunnas sanoo nyt.

Kyllä elämän arvot silti uusiksi menivät.

– Vaikka mielestäni jo ennen infarktiakin elin hetkessä ja juttelin aina, miten tärkeää on nauttia tästä päivästä, niin en tehnyt sitä sillä tavoin kuin nyt. Suunnitelmia kuhisi aina päässä: ensi kuussa, ensi vuonna, viiden vuoden päästä ja… Nyt tiedän, että elämää ei kannata suunnitella.

Teemme haastattelua Karjaan urheilukentällä. Täällä Kaj Kunnas on potkinut palloa jo koulupoikana. Infarktipäivänä hänen olisi pitänyt olla juontamassa paikallisen käsipalloseuran juniorien päättäjäisissä. Se jäi, niin kuin jäi monta muutakin menoa ja suunnitelmaa.

Kaj Kunnas myöntää, että vielä sairaalassa ollessakin mielessä vilahti pettymys siitä, ettei hän pääsisikään Rion kisoihin. Telkkarista kisoja katsoessaan hän kuitenkin muistutti itselleen, että on saanut olla mukana kolmissatoista olympialaisissa.

– Jos se ei riitä, on äijässä vika.

Kaksikielisen urheiluselostajan puhekyky on palautunut lähes täydellisesti. Joitakin pieniä sanasotkuja on vielä sattunut, mutta kieli on rikasta ja puhetta tulee vauhdilla ja iloisella innostuksella.

Hyvin harvoja ovat ne hetket, jotka olisivat tuntuneet huonolta infarktin jälkeen. On tullut sellainen olo, että tämä riittää.

– Minulla on ollut hyvä 54-vuotinen elämä, en tarvitse mitään. En tietenkään halua huomenna kuolla, mutta jos kuolen, niin en voi sille mitään.

– En ollut ajatellut kuolemaa. Toki tiesin, että sitten joskus varmaan kuolen, mutta se on jossain kaukana tulevaisuudessa, eikä sitä tarvitse miettiä.

Onnellisten sattumien summa

Kaj Kunnas muistuttaa, että elämä on sattumaa.

– Toki pelästyin, kun tajusin, että nyt tapahtuu. Mutta en pelännyt. En ollut huolissani eikä minulla ollut kipuja. Infarkti tuntui siltä, kuin olisin kännissä, sillä lailla sopivasti hyvässä nousuhumalassa, Kunnas kertoo.

Hän tietää olleensa tavattoman onnekas. Ensinnäkin hän tiesi, mistä on kysymys. Hyvä ystävä oli saanut aivoinfarktin jokin aika sitten. Niinpä hän toimi heti ja kiirehti niiltä sijoiltaan soittamaan naapurin ovikelloa.

– Onnellinen ja kiitollinen olen siitä, että naapurit Aarne ja Tellervo Leinonen olivat kotona. He toimivat heti, auttoivat ja soittivat ambulanssin. Se tuli kymmenessä minuutissa. Ensihoitajat olivat huikeita ammattilaisia ja tiesivät täsmälleen mitä tehdä.

Alle puolessatoista tunnissa Kaj Kunnas oli Meilahdessa loistavan tiimin hoidossa.

– Kyllähän minut pelastivat hyvät lääkärit, osaava hoitohenkilöstö ja koko meidän hyvinvointiyhteiskuntamme, Kunnas kiittää.

Onnea todella oli matkassa, sillä vain reilua vuorokautta aikaisemmin Kunnas oli Puolan maaseudulla lentopallokeikalla. Oli tehty kuvauksia ja editoitu. Tilanne olisi voinut olla hyvin toisenlainen kaukana palveluista tuntemattomassa maassa kielitaidottomana.

– Muistiini on jäänyt vahvana se hetki, kun tajusin, että nyt minulla on varmaan aivoinfarkti. Poski roikkui, katsoin kelloa, puhe alkoi sammaltaa. Siitä tuli tavallaan ikuinen hetki, jonka voin kokea mielessäni yhä uudestaan. Tämmöisiä hetkiä elämässä on.

- Huomenna tulen katsomaan tänne oman entisen seurani matsia, kertoo Kaj Kunnas lapsuudesta tutulla urheilukentällä.

Perusterve mies saa infarktin

Hyvästä onnesta huolimatta välillä vetää totiseksi se tosiasia, että vaikka Kaitsu on saanut terveen paperit, syytä infarktiin ei tiedetä. Papereissa on merkintä: perusterve mies, jolla määrittämätön aivoinfarkti. Joskus nukkumaan mennessä, kun niska tuntuu ilkeältä tai jalassa tuntuu kipua, ei uni tahdo tulla. Entä jos…

– Ei verenpainetta, ei kolesterolia, ei ylipainoa. En tupakoi, en kännää. Sairaalassa sydän tutkittiin läpikotaisin. Nielin kameran ja näin, miten kaikki kammiot käytiin läpi. Niin se vaan kuitenkin on, että kaikkeen ei tässä maailmassa löydy syytä.

Terveyttä voi vaalia, mutta mikään ei sitä takaa.

Kaj Kunnas muistuttaakin, että itseään voi ja pitää hoitaa ja kunnostaan kannattaa huolehtia, mutta terveyttä ei voi ostaa. Eikä ole olemassa kahta samanlaista infarktia.

– Vielä tähän haastatteluun lähtiessäni vaimoni muistutti, että älä yleistä, älä vedä johtopäätöksiä.

Pohtimatta ei kuitenkaan voi olla.

– Tiedostan sen, että nykynäkemyksen mukaan minun ei olisi pitänyt saada aivoinfarktia. Toisaalta taas moni sellainen, jonka elintapojensa mukaan ”pitäisi”, ei sitä saa.

Tämä kannattaa Kaj Kunnaksen mielestä muistaa. Terveyttä ei voi pitää itsestään selvyytenä. Siitä ei pidä ottaa ansiota itselleen, mutta ei myöskään potea hedelmätöntä syyllisyyden tunnetta.

– Tärkein opetus on, että elämä on hyväksyttävä sellaisenaan.

– Elämä on sillä tavalla haurasta, että kuka tahansa voi milloin tahansa sairastua. Tämän puolentoista vuoden aikana olen ymmärtänyt, että se on vain hyväksyttävä. Silti haluan vielä muistuttaa, että sairastuminen ei ole myöskään oma syy. Ei elämä saa mennä siihen, että koko ajan pelkää.

Kokemuksia ja kohtaamisia

Kaj Kunnas kertoo, että hänen elämäänsä on tullut aivan uutta yhteisöllisyyttä. Infarkti yhdistää. Kaitsu kertoo hämmästyneensä tapaamiensa kohtalotovereiden myönteisyydestä ja elämänilosta.

– Niin monelle on käynyt niin paljon hullummin kuin minulle. Jollakin on voinut olla useampikin infarkti ja silti tapaan elämää pulppuavan, iloisen ihmisen.

Kunnas kertoo kohtaavansa nykyisin myös paljon enemmän ihmisiä kuin ennen.

– Monet tulevat juttelemaan, kun liikun ympäri Suomen maata.

Korsnäsissä juttusille tuli nuori nainen, joka oli kolmekymppisenä saanut aivoinfarktin ja pahoja jälkiseurauksia.

– Silti hän oli niin iloinen ja positiivinen kuin olla voi. Tampereella eräs mies pysäytti autonsa liikennevaloissa, veivasi ikkunan auki ja sanoi, että kiva kun olet tolpillasi Kaitsu.

Kaj on aina tavannut paljon ihmisiä, mutta nämä uudenlaiset kohtaamiset tuntemattomien kanssa liikuttavat häntä syvästi.

– Yhtäkkiä mulla on Suomi täynnä sielunveljiä ja -siskoja, joiden kanssa muuten tuskin olisi puhuttu. Huomaamme, että me yhdessä kohtaamme nämä jutut, yhdessä saamme hoidon. Ihmisten kohtaaminen on palkitsevaa ja antaa voimia.

Aivoinfarkti opetti Kaj Kunnakselle erityisesti sen, että elämä on hyväksyttävä sellaisenaan.

Elämään tuli aikaa

Toinen infarktin mukanaan tuoma lahja on – yllättävää kyllä – aika.

– Olen huomannut, että infarktin jälkeen mulla on koko ajan ylimääräistä aikaa. Toki minulla on edelleen monta rautaa tulessa, koska nautin tekemisestä. Irtisanoutumiseni myötä aikataulu on kuitenkin oma.

Kaj Kunnas sanoutui irti Yleisradiosta, koska työ ei enää ole yhtä korkealla elämän tärkeyslistalla kuin ennen. Rauhallisia hetkiä löytyy, mutta kalenteri tahtoo täyttyä ja mies on edelleen monessa mukana.

Kaitsu on sitä mieltä, että hänen elämänsä on infarktin jälkeen ollut parempaa kuin aikaisemmin. Hän muistuttaa silti painokkaasti, että tilanne olisi aivan toinen, jos hän ei pystyisi liikkumaan tai puhumaan.

– Jos olisin letkuissa sairaalassa, niin kyllä se koville ottaisi. Olen kuitenkin oppinut näiltä kohtaamiltani hienoilta ihmisiltä, että vaikka tilanne näyttäisi toivottomalta, voi tulla yllättäviä onnen hetkiä. Periksi ei pidä antaa.

Myönteisyyttä oppii, kun opettelee

Kaj Kunnas tunnetaan myönteisyydestään ja kyvystä innostua. Myönteisyys ei kuitenkaan ole itsestään selvää, vaan se on asia, jota Kaj on opetellut nuoresta lähtien.

– Positiivisuus on valinta. Ei se tule itsestään eikä ole mulla geeneissä. Sen eteen on tehty töitä ja sitä on opiskeltu.

Kyllä myönteistäkin miestä moni asia ärsyttää, mutta ärtymystään ei tarvitse tuoda julki.

– Eivät kaikki päivät tietenkään ole täydellisiä, mutta pitää vaan päättää, miten asennoituu – ja joskus pitää tajuta jäädä kotiin.

Mutta kyllä ”moottoriturpana” tunnettu mieskin välillä vakavoituu.

– Kyllähän mä istun aivan liikaa. Olen paljon autossa ja tietokoneen ääressä, ja varmasti liikun liian vähän. En ole maratoonari tai himotreenaaja, vaan enemmänkin hyötyliikkuja. Eräs neurologi myös kirjoitti minulle tästä. Kunnas näyttää laittamalla kännykän korvalleen.

– Hän sanoi, että älä puhu näin, vaan laita napit korviin. Itse olen myös sitä mieltä, ettei puhelinten säteilyä ei ole vielä tarpeeksi tutkittu.

Toinen pohtimisen arvoinen asia on Kunnaksen mielestä täydellisyyden tavoittelu.

– Meillä pyritään tänä päivänä ehkä liikaa täydellisyyteen. On ulkonäköpaineita, osaamispaineita, pärjäämispaineita. Eihän kielitaitokaan tarkoita sitä, että puhut täydellisesti, vaan että kommunikoit. Kielitaito on hymyilyä, olalle taputtamista, silmiin katsomista – ei virheettömyyttä.

Kuulemista ja vuorovaikuttamista Kaj Kunnas sanoo myös itse koko ajan opettelevansa.

– Vaimo aina sanoo, että mene peilin eteen. Sulla on kaksi korvaa – vieläpä aika isoa – ja yksi suu. Toimi sen mukaan. Mulla tahtoo kyllä mennä toisin päin…

Entä infarktin jälkeen, kuunteleeko Kunnas enemmän?

– Toi oli paha kysymys. Sanotaanko, että ehkä ainakin kuuntelen herkemmällä korvalla.

Tämä riittää.

– En ole täydellinen, ja jopa kuolen. Tämmöisiä oppeja tässä on saatu.


Teksti: Virve Airola, kuvat: Jari Härkönen

Ilmestynyt Aivoterveys-lehdessä 3/2017.

Aiheeseen liittyvät