Oikea ura löytyi infarktin myötä

Psykologian tohtori ja aivotutkija Mona Moisala on perehtynyt erityisesti aivojen toimintaan ja kehittymiseen sekä aivojen tiedonkulkuun vaikuttaviin tekijöihin. Kiinnostus aivoihin heräsi vavahduttavalla tavalla, kun hän sai lukion loppuvaiheessa aivoinfarktin.

Kauppatieteilijöiden tytär tähtäsi työhön, jossa tienaa hyvin ja tulevaisuus on turvattu.

– Ennen infarktia minulla oli hyvin konservatiivinen kuva siitä, millainen työura kannattaisi itselleen rakentaa. Myös koulussani arvostettiin näitä isoja aineita: kauppatieteet, oikeustiede, lääketiede.

Mona suunnitteli hakeutuvansa sellaiseen työhön, josta maksetaan hyvin ja tulevaisuus on turvattu.

– En oikeastaan sen enempää ajatellut, opiskelisinko sellaista, mikä minua kiinnostaa.

Aivoinfarkti 18-vuotiaana myllersi kuitenkin arvot uusiksi. Perjantaiyönä tapahtui jotain.

– Heräsin siihen, etten käytännössä nähnyt mitään muuta kuin värejä. Oli kuin olisin katsonut epäonnistunutta vesivärimaalausta, en erottanut ääriviivoja.

Niin pelottavalta kuin tilanne tuntuikin, Mona ajatteli, että silmissä tai piilolinsseissä on jotain vikaa. Tuntien kuluessa hän alkoi huomata muitakin oireita.

– En pystynyt naputtamaan tekstiviestejä yhtä nopeasti vasemmalla kädellä. Muisti ei oikein toiminut, jouduin hakemaan sanoja. Tasapainon pitäminen oli vaikeaa. Kaikki hyvin klassisia merkkejä.

Mona tiedosti kyllä, että tässä on jotain vakavampaa, mutta työnsi koko asian mielestään. Maanantaina hän hakeutui silmälääkäriin.

– Hänkään ei siinä vaiheessa tajunnut, mistä on kysymys, vaan epäili silmässä repeämää tai vastaavaa ja lähetti spesialistille.

Aloitteleva lääkäri tutki, mutta ei löytänyt silmistä vikaa. Kokeneempi paikalle kutsuttu kollega sanoi, että vika ei ole silmissä, vaan aivoissa on tapahtunut jotain.

– Hän piirsi kuvan, jossa oli silmät, näköhermot ja aivot, veti ruksin tiettyyn kohtaan aivoja ja sanoi, että jos tänne tulee vaurio, seuraa sellaisia näköoireita kuin sinulla on nyt.

Mona ei muista, miten siirtyi neurologiselle osastolle, mutta sanoi mukana olleelle äidilleen, että mene vaan kotiin, tässä meneekin vähän pitempään.

– En kertonut, mitä lääkäri oli sanonut, koska koetin suojella kaikkia järkytykseltä. Sinänsä hassua, mutta niinhän se usein menee.

Aivoinfarkti päästi nuoren naisen melko vähällä. Vaikka hoitoon hakeutuminen oli viivästynyt viikonlopun yli, pysyväksi seuraukseksi jäi vain toisen puolen näkökenttäpuutos molemmissa silmissä, minkä vuoksi Mona ei saa ajaa autoa. Lisäksi jäi lieviä kognitiivisia oireita, joista hän on tietoinen ja osaa ottaa ne huomioon niin työssä kuin opinnoissakin.

– Olin todella onnekas, selvisin vähällä.

Varsinaista syytä infarktiin ei koskaan löydetty.

– Tuon ikäisenä infarkti on hyvin harvinainen. Mutta se voi iskeä kehen tahansa, vaikka olisi kuinka terveelliset elämäntavat. Riskiä voi minimoida, mutta se ei takaa mitään, Mona muistuttaa.

Omat arvot syyniin

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Sairaalassa Mona havahtui pohtimaan, miten oli elämäänsä ajatellut ja miksi vauraus ja turvallisuus tuntuivat niin tärkeiltä.

– Mielestäni se oli tosi hyvä, tavallaan korjausliike. Näin jälkikäteen voi ajatella, että olin ajautumassa väärälle polulle. Sairastuminen oli sellainen salamanisku, joka tönäisi minut oikeille raiteille.

Mona arvioi uudelleen, mikä häntä eniten kiinnostaa.

– Mietin, että olisi paljon olennaisempaa omistaa elämäni ja urani asioille, jotka kiinnostavat, jotka tuntuvat tärkeiltä ja voivat hyödyttää myös muita.

Lukiossa Monan mielestä kiinnostavinta oli ollut neuropsykologian kurssi. Sen innoittamana hän oli lukenut suurella mielenkiinnolla muun muassa neurologi Oliver Sacksin potilastapauksistaan kirjoittamia kirjoja. Niistä on suomennettu ainakin Mies, joka luuli vaimoaan hatuksi sekä Käsien kieli.

– Päätin, että alan opiskella aivotutkimusta ja perehdyn aivojen toimintaan.

Jo sairaalassa Mona alkoi selvittää, miten aivotoimintaa ja aivotutkimusta voi opiskella.

– Ensin tuli vastaan psykologia, mutta kun perehdyin lisää, löysin kognitiotieteen. Se on oma pieni tieteenhaaransa, jossa keskitytään ymmärtämään aivoja ja aivojen tiedonkäsittelyä. Se tuntui heti omalta.

Mona suorastaan ahmi pääsykoekirjat ja oli jo siinä vaiheessa varma, että tämä on sitä, mitä hän haluaa tehdä.

Mona Moisalan motto on: It's just a ride! Älä ota elämää liian vakavasti ja nauti hetkestä.

Tutkijan tielle

Valmistuttuaan kognitiotieteen maisteriksi Mona ei ollut ollenkaan varma, haluaisiko hän tutkijaksi.

– Se ei ole mikään helppo ammatinvalinta. Sitten onnistuin kuitenkin löytämään hyvän professorin, jolla avautui paikka väitöskirjan tekijälle. Sekin oli tavallaan sattumaa. Kaikki osui kohdalleen, niin ajatus kuin aikataulukin.

Mona pääsi mukaan projektiin, jossa tutkittiin tarkkaavaisuutta ja muistia sekä niiden yhteyttä erityisesti teknologian käyttöön.

– Mitä pitemmälle etenin, sitä enemmän aiheesta innostuin. Siitä tulee koko ajan tärkeämpää ja tärkeämpää.

Aivot ja teknologia

– Ei ole mitenkään selvää, että teknologia olisi aivoille haitaksi. Päinvastoin, vaikutusketjut ovat hyvin monimutkaisia. On erittäin mielenkiintoista selvitellä, mitä vaikutuksia teknologian lisääntyneellä käytöllä on aivoihin, toimintakykyyn ja oppimiseen.

Varsinkin vaikutukset lapsiin ja nuoriin – diginatiiviin sukupolveen – kiinnostavat ja puhuttavat koko ajan enemmän.

– Alue on kaikkiaan niin laaja, että selvitettävää riittää kokonaiseksi uraksi, Mona uskoo.

Hyvä esimerkki on pelaaminen.

– Olemme tutkineet tietokonepelien pelaamista ja havainneet siinä myös suotuisia vaikutuksia ja yhteyksiä.

Esimerkiksi nuoret, jotka pelaavat enemmän, suoriutuivat työmuistitehtävistä paremmin ja pystyivät siirtämään nopeammin tarkkaavaisuutta kuulon ja näön välillä.

– Mutta pelaaminen on myös hyvä ja konkreettinen esimerkki siitä, että mitään näitä hyötyjä ei enää ole nähtävissä, jos se menee liiallisuuksiin ja muuttuu addiktioksi.

Kontrolli on siis tarpeen. Liian pelaamisen myötä alkavat yleensä kärsiä myös muut aivojen hyvinvoinnille tärkeät asiat, kuten liikunta, uni, ravinto ja sosiaalinen kanssakäyminen.

– Kohtuus kaikessa on vanha hyvä neuvo, joka pätee myös aivoihin.

Musiikki, tekeminen, lukeminen

Yhä useampi ihminen sanoo nykyisin, ettei enää jaksa keskittyä lukemaan romaania.

– Tuntuu, että nykyisessä ärsyketulvassa ja nopeatempoisen viihteen parissa keskittymisjänne kapeutuu koko ajan. Aivot tottuvat nopeasti palkitseviin asioihin, ja kun sitten pitäisi keskittyä johonkin pitkäjänteisesti, se onkin hankalaa.

Mona Moisala muistuttaa, että aivot muovautuvat. Ne harjaantuvat siinä, mitä ne saavat tehdä paljon.

– En pidä mahdottomana, että keskittymisen kyky heikkenee, jos pitkäjänteistä keskittymistä ei harjoitella.

Toki kirjan lukeminenkin on palkitsevaa, mutta palkinto ei tule yhtä nopeasti. Se edellyttää perehtymistä, keskittymistä ja kirjan maailmaan uppoamista.

– Se on hyvin eri tyyppistä toimintaa kuin vaikka viihdeohjelman katsominen, somettaminen tai nettisurfailu.

Lukemista kannattaa kuitenkin treenata. Vaikka työelämäkin muuttuu koko ajan pirstaleisemmaksi ja lyhytjännitteisemmäksi, pitkäjänteisyydestä ja keskittymiskyvystä on edelleen hyötyä.

– Lisäksi uskon, että jos mieli on koko ajan sellaisessa nopeatempoisessa tilassa, se aiheuttaa stressiä. Siksi olisi todella tärkeää pitää huolta siitä, että tekee välillä jotain sellaista, että voi rauhoittua kiireettä ilman jatkuvaa stimulaatiovirtaa. Sellaisia hetkiä pitäisi järjestää joka päivä.

Mona Moisala muistuttaa, että opiskeleminen edellyttää yhä edelleen kykyä ottaa haltuun isoja tietomääriä. Sitä pitää kuitenkin tietoisesti ja pitkäjänteisesti opetella.

– Ihminen oivaltaa ja sisäistää uusia tietoja parhaiten, kun aivot saavat oppia asiaa monesta eri näkökulmasta.

Yleisin oppimisen tapa on, että joku luennoi asiasta. Mutta jos oppia pääsee lisäksi itse kokeilemaan, tekemään jotain fyysisesti, tai jos opittavaan asiaan liittyy kuvia tai mielikuvia, aivoissa aktivoituvat eri alueet ja syntyy uusia yhteyksiä.

– Mitä monipuolisemmin aivoja oppimisen aikana stimuloi, sitä paremmin asia jää mieleen, kun muistijäljestä tulee hajautetumpi.

Metsällä, luonnolla ja ulkoilmalla on tärkeä merkitys Mona Moisalalle.

Metsässä on taikaa

– Aivoilla on luonnostaan tendenssi pyrkiä nopeaan palkkioon, ne on viritetty siihen. Omilla valinnoillamme ja toiminnallamme voimme kuitenkin vastavaikuttaa, opettaa aivojamme. Meditaatio, mindfullness, värityskirjat ja käsityöbuumi ovat tästä hyviä esimerkkejä.

Moni etenkin keski-ikäinen mies on sitä mieltä, että tuollaiset ovat höpöhöpöhommaa. Tärkeintä kuitenkin on, että tekeminen on itselle mieluisaa. Mona muistuttaakin, että halkojen hakkaaminen mökillä, veneen pohjan hiominen tai metsävaellus antavat aivoille vastaavaa tyydytystä.

Mona itse innostui metsäretkeilystä muutama vuosi sitten, vaikka on täysin kaupunkilaislapsi.

– Kävimme ensin mieheni kanssa Nuuksiossa. Innostuimme valtavasti. Hankimme kunnon retkeilyvarusteet, teltat ja trangiat, ja nyt teemme säännöllisesti myös pitempiä vaellusreissuja. Huomaan itse ihan konkreettisesti, miten voimakas myönteinen vaikutus metsällä, luonnolla ja ulkoilmalla on.

Keskivertoihminen viettää nykyisin suurimman osan arjestaan hyvin kapealla alueella sisätiloissa ja tuijottelee erilaisia lähellä olevia ruutuja.

– Luonnossa tarkkaavaisuuden valokeila on laveampi. Silmät liikkuvat laajemmin, horisonttiin saakka. Hermosto saa signaalin rauhoittua, kun emme ole tiukan keskittyneitä yhteen asiaan emmekä ole sisätilojen rajoissa. Mieli lepää ja horisontti laajenee.


Teksti: Virve Airola, kuvat: Jari Härkönen

Ilmestynyt Aivoterveys-lehdessä 4/2017.

Aiheeseen liittyvät