Sanat sumuverhon takana

Marjo Haapamäki sai aivoinfarktin 25-vuotiaana. Sairastuminen veti maton jalkojen alta ja heitti pelottavan varjon tulevaisuuden ylle. Nyt Marjo haaveilee perheestä ja omakotitalosta, jonne voisi perustaa kissojen sijaiskodin.

Marjo Haapamäki oli avomiehensä kanssa vierailulla veljen luona Seinäjoella, kun aivoinfarkti yllätti. Netflixissä pyörineet stand up -sketsit, jotka ennen huvittivat, eivät yhtäkkiä menneet perille, tuli valtava väsymys ja hillitön päänsärky.

Marjolla on ollut pienestä pitäen aurallinen migreeni. Tavallista rajumpi migreenikohtaus, hän arveli. Olo meni vain oudommaksi, eikä Marjo pystynyt sanomaan, että tarvitsee estolääkkeen. Suusta tuli vain sanoja: ”…mutta kun, että…”.

Marjon vastustelusta huolimatta läheiset soittivat ambulanssin, ja ammattilaiset alkoivat kysellä napakasti asioita. Marjon hätä kasvoi, kun hän ei osannut vastata edes yksinkertaisimpiin kysymyksiin.

Ambulanssissa matkalla sairaalaan hän pelkäsi, että häntä luullaan hulluksi. Seinäjoen sairaalassa hoitaja kysyi vapauttavan kysymyksen: ”Etkö saa sanottua? Eivätkö sanat vain tule suusta?”

Liuotushoito pelasti

Pään kuvauksen jälkeen asia oli selvä: verisuonet olivat tukossa useissa kohdissa, ja liuotushoito aloitettiin. Oireet alkoivat hävitä saman tien, palapelin palat loksahtelivat kohdalleen. Tutkimus paljasti, että Marjolla oli jo aikaisemminkin ollut pieni aivoinfarkti. Nyt hapenpuutteesta kärsinyt alue oli laajempi, mutta se ei ehtinyt mennä kuolioon.

– Kun sairastuin, etsin tietoa YouTubesta ja muualta. Aivoliitolla oli videoita, joita imin itseeni. Yksi tyttö oli kertonut omasta kokemuksestaan, ja hän otti yhteyttäkin, kun olin kertonut omasta sairastumisestani Ilta-Sanomissa.

Myöhemmin AVH-nuorten omassa WhatsApp-ryhmässä sai hyvää vertaistukea.

Infarkti ei aiheuttanut halvausoireita, mutta puhekykyyn se vaikutti.

Marjo on tehnyt paljon töitä kuntoutuksensa eteen. On lohdullista tietää, että aivot korjaavat itseään.

– Monesti vieläkin näen sanan kuin sumuverhon takana. Tiedän, kuinka pitkä se on ja mitä kirjaimia siinä on. Silti sekoitan sanoja, esimerkiksi huulet ja hiukset.

Marjo on hyvä kirjoittaja ja puhuja, ja esiintyy mielellään. Sairastumisen jälkeen on ollut totuteltava puhekatkoksiin ja siihen, ettei aina pystykään ilmaisemaan itseään. Tämän haastattelun aikana puhe soljuu sujuvasti ja kieli on ilmeikästä.

Miksi juuri nyt?

Aivoinfarktista toipuminen vie pitkään ja ottaa koville myös henkisesti.

– Olen nuori, uraa rakentava nainen perheenperustamisen kynnyksellä; miksi juuri nyt? Sairastuminen tuntui kuin olisi ammuttu haulikolla polviin. Sairaalassa minulla oli neglectiä, mutta onneksi se meni ohi.

Neglect eli huomiotta jäämisen häiriö tarkoittaa, että oman kehon toinen puoli jää huomiotta, ja ihminen esimerkiksi pesee vain toisen puolen kasvoistaan.

Marjo Haapamäen infarktien syy oli synnynnäinen reikä sydämessä, joka korjattiin viime vuoden toukokuussa.

– Onneksi minulla ei ollut tukoksia aiheuttavaa verisairautta, vaikka siihen viittaavia vasta-aineita aluksi näkyi testeissä. Siinä tapauksessa olisin ollut Marevan-lääkityksellä loppu elämän ja myös lasten saanti olisi ollut vaikeaa.

Nyt Marjo selviytyy Primaspan-lääkityksellä, joka ei vaadi raskasta seurantaa.

– Hoitajat aina ihmettelivät Marevan-kokeessa nuorta potilasta. Tuntui pahalta olla outo lintu.

Myös goottityyli on nostattanut ennakkoluuloja:

– On epäilty, että olen itse aiheuttanut sairauden, koska olen nuori ja erikoisen näköinen. Olen niin päihdevastainen kuin olla voi!

Huolettomuus jäi

Marjon infarktista on nyt puolitoista vuotta. Hän käy edelleen neuropsykologilla, ja vointia seurataan tiiviissä yhteistyössä työterveyden kanssa. Marjo haluaa nyt elää mahdollisimman terveellisesti.

– Käyn salilla kolme kertaa viikossa. Lopetin tupakoinnin kuin seinään, kun sairastuin. Ennen poltin satunnaisesti.

– Aluksi tarvitsin hirveän paljon lepoa, ja nukuin pitkään päiväunet töitten jälkeen. Nyt rauhoitan elämää niin, että en ole aina menossa, tekemässä ja toimimassa. Yritän syödä terveellisesti, rennolla otteella.

Aikaisempi huimapäisyys ja huolettomuus on sairastumisen myötä jäänyt. Aikuistuminen otti ison askeleen, ja kuolemanpelko tuli lähemmäs.

Viime juhannuksena Marjo hyppäsi benji-hypyn juhliakseen elämää. Se ei ollutkaan upea elämys, vaan tuntui kamalalta.

Myötätunto ja huoli itsestä ja muista on kasvanut. Keskittymiskyky ei vielä ole entisellään. Ennen hän oli lahjakas ’multitaskaaja’, joka pystyi tekemään kymmentä asiaa samalla kertaa.

Marjo suoritti ajokuntotestin kolme kuukautta infarktin jälkeen ja sai ajokorttinsa takaisin. Hän haluaa pitää tuntuman autoiluun, vaikka varsinkin ruuhka-aikaan liikenteessä jännittää.

Syyllisyys vaivasi

Marjo on kertonut videoblogeissaan, miten itse rakennettu syyllisyys vaivasi häntä sairauslomalla. Kuntoutuminen on ollut kärsimättömälle nuorelle naiselle tuskastuttavan hidasta.

Vloggaus on keino itsensä toteuttamiseen, ja netin kautta sekä Marjo että avopuoliso Samuli ovat saaneet paljon ystäviä eri puolilta Suomea. Myös työkavereista on tullut läheisiä ystäviä.

Migreeni ei ole jäänyt pois aivoinfarktin jälkeen. Kerran Samuli soitti ambulanssin, kun ei tiedetty, oliko Marjolla migreenikohtaus vai infarkti.

– Neurologi neuvoi erottamaan ne: migreenissä oireet tulevat tiputellen, minulla ensin näköpuutos, sitten puutuminen, sitten päänsärky. Aivoinfarktissa kaikki tulevat samalla sekunnilla, kuin sangolla kaatamalla.

Kuntoutus viivästyi

Marjo on hyvin tyytyväinen siihen, miten hänen aivoinfarktinsa akuuttivaiheessa hoidettiin. Kriisiapua hän joutui kotiutumisen jälkeen itse etsimään, ja kuntoutuksen pitkittymistä hän ihmettelee:

– Kuntoutuksen pitäisi alkaa heti. Tietojen siirto Seinäjoelta Vantaalle oli käsittämättömän hidasta. Meni puolitoista kuukautta ennen kuin pääsin täällä lääkäriin.

Marjo on kokenut, että katkeruuteen on helppo livahtaa. Hän pyrkii repimään positiivisuutta irti kaikesta, mistä voi:

– Itkin onnesta ja soitin äidille, kun kävin hammaslääkärissä eikä löytynyt yhtään reikää. Joku kohta minussa on ihan kunnossa!


Teksti: Irma Heiskanen-Haarala, kuvat: Jari Härkönen

Ilmestynyt Aivoterveys-lehdessä 2/2018.

Aiheeseen liittyvät