Gimi Tanolle kirjoittaminen on luonteva tapa kertoa tarinoita, vaikka kielihäiriön vuoksi oikeaa ilmaisua täytyy toisinaan haeskella hetki. Kaksikielisyyden hän kokee vahvuudeksi.
Giacomo Misitanolle eli Gimi Tanolle, 27, kirjoittaminen on ennen kaikkea keino päästää mielikuvitus valloilleen ja irtautua arjesta. Tekstiä syntyy tasaiseen tahtiin: hänen ensimmäinen omakustanteinen romaaninsa on ilmestynyt, toisen käsikirjoitus on valmiina ja kolmas parhaillaan tekeillä.
Kehityksellinen kielihäiriö ei ole koskaan haitannut tarinoiden kumpuamista. Gimi jopa kiittää lapsuuden puheterapiaa osin siitä, että hän innostui keksimään omia kertomuksia.
”En itse edes oikein huomannut, että minulla on dysfasia kuten vielä silloin sanottiin. Vasta puheterapiassa tajusin, että okei, jokin on ilmeisesti vialla.”
Hän kertoo käyneensä vastaanotolla mielellään, sillä puheterapeutti käytti menetelmänä paljon saduttamista. Siinä lapsen annetaan kertoa vapaasti omia tarinoita.
”Jo silloin huomasin, miten kiva on luoda henkilöhahmoja ja tapahtumia. Juureni kirjailijana ovat siis siellä asti.”
Alakoululaisena Gimi siirtyi luokalle jäätyään Vantaalle erityiskouluun, mitä hän pitää jälkikäteen hyvänä ratkaisuna. Kielihäiriötä enemmän opiskelua vaikeutti hänen mielestään se, että koulun ja kodin näkemykset Gimin vahvimmasta kielestä olivat erilaiset. Välillä hän opiskeli suomea äidinkielenä ja välillä taas toisena kielenä.
”Äitini on suomalainen ja isä kotoisin Italiasta. Itse määrittelen yleensä, että olen suomalaisperheestä, jossa puhutaan myös italiaa.”
Gimi ei silti missään nimessä näe lapsuudenperheen kaksikielisyyden aiheuttaneen tai pahentaneen kielihäiriötään.
”Uskon, että syyt ovat geeneissä. Ilmeisesti suvussa on ollut vähän samaa pulmaa ihan yhtä kieltä käyttäneillä. Tunnen sitä paitsi paljon kaksikielisiä ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaisia oppimis- tai kielivaikeuksia. Veljellänikään ei ole, ja hän opiskelee Jyväskylän yliopistossa.”
Kirjoittamista ennen yövuoroa
Peruskoulun jälkeen Gimi hakeutui aluksi opiskelemaan koodaamista, mutta opintojen matemaattiset sisällöt osoittautuivat liian haastaviksi.
”Matematiikka ei koskaan koulussakaan ollut ihan lempiaineeni. Pärjään kyllä perusasioissa. Mutta heti menee vaikeaksi, kun alkaa olla sanallisia tehtäviä. On hankala hahmottaa pitkiä ohjeita, että tällä kaverilla on näin ja näin paljon rahaa.”
Myös seuraavat eli pelisuunnittelun opinnot jäivät kesken samasta syystä. Tämän jälkeen Gimi hakeutui Ouluun erityisammattiopisto Luoviin ja valmistui sieltä media-assistentiksi. Kun jatko-opintopaikkaa ei auennut, Gimi työllistyi ensin taksinkuljettajaksi ja sittemmin prosessioperaattoriksi teollisuuteen.
”Tällä hetkellä teen sitä työtä. Seuraan siis tehtaassa, että kaikki pyörii niin kuin pitääkin.”
Leipätyön rinnalla on koko ajan kulkenut tarinoiden kertominen. Aluksi Gimi kertoo kokeilleensa sarjakuvien tekemistä.
”Ideoista ja juonikuvioista ei ollut koskaan siinä hommassa pulaa, mutta piirtäminen ei sitten kuitenkaan ollut minun juttuni. Niinpä siirryin pelkkään kirjoittamiseen.”
Yövuoroissa työskentelevä Gimi kertoo kirjoittavansa lähes päivittäin. Unien jälkeen iltapäivään ja iltaan jää vielä hyvin aikaa ennen työvuoron alkamista.
”Olen aika tuottelias. Jos yksi teksti ei tunnu etenevän, jätän sen ja siirryn toiseen.”
Gimi ei anna kielihäiriön vaikuttaa. Hän päästää mielikuvituksensa valloilleen ja kirjoittaa omalla tyylillään.
Syvälle showpainin saloihin
Viime vuonna Gimiltä ilmestyi omakustanteena romaani Kehän titaanit. Hän luonnehtii sen olevan yhdistelmä jännitystä, toimintaa ja urheilua. Tapahtumat sijoittuvat showpainin teatraaliseen maailmaan. Kirjan kukin luku on kerrottu eri henkilön silmin.
”Olin nähnyt showpainia hiukan, ja se sai mielikuvitukseni liikkeelle. Nyt kirjan kirjoittamisen jälkeen olenkin seurannut lajia ahkerasti.”
Palaute esikoisteoksesta on Gimin mukaan ollut positiivista. Kirjassa on vetävä jännärijuoni, mutta samalla se menee syvälle lajin terminologiaan ja tekniikoihin.
”Eräs kaveri kertoi tarkistaneensa koko ajan lukiessaan netistä, millaisilta erinimiset showpainin liikkeet näyttävät.”
Gimi kertoo haluavansa luoda tarinoissaan kokonaisia maailmoita, jotka ovat irrallaan arkitodellisuudesta. Maanläheinen realismi ei häntä innosta. Parhaillaan tekeillä oleva kolmas romaani on tyylilajiltaan toimintafantasiaa.
”Sehän juuri kirjoittamisessa on parasta: saa keksiä mitä ihmeellisimpiä tarinoita ja kertoa ne ihan omaan tyyliin. Ja sitten vielä voi tarjoilla ne muille luettaviksi.”
Myös lukijana Gimi haluaa irrottautua tutusta ja turvallisesta arjesta. Hän suosii esimerkiksi fantasiaa, jännitystä ja kauhua. Omaan kirjoittamisprosessiin kielihäiriö vaikuttaabhänen mukaansa lähinnä siten, että hänen on välilläbvaikea tavoittaa haluamaansa sanaa tai ilmaisua.
”Yritän sitten googlailla, mikä sana tai sanonta voisi olla sopiva. Jos en löydä tarpeeksi hyvää, saatan poistaa koko virkkeen tai kappaleen ja selittää asian jollakin muulla tavalla.”
Pieniä väärinkäsityksiä
Italian kieltä Gimi käyttää esimerkiksi päivittäiseen juttelemiseen sukulaisten ja kavereiden kanssa. Isän kotimaan kulttuurissa hänen suosikkiasioitaan ovat erityisesti ruoka ja elokuvat.
”Pidän ehdottomasti rikkautena ja hyvänä asiana, että kielihäiriöstä huolimatta hallitsen hyvin kaksi kieltä. Englantikin sujuu esimerkiksi töissä tarvittaessa, mutta pakkoruotsi oli kyllä koulussa yksi heikkouteni. Siitä en tykännyt yhtään.”
Päivittäisessä kanssakäymisessä kielihäiriö vaikuttaa toisinaan myös vahvinta eli suomen kieltä käyttäessä. Gimi kertoo välillä tarvitsevansa ylimääräistä aikaa kysymyksiin vastaamiseen tai moniosaisten ohjeiden sisäistämiseen.
”Niissä tilanteissa saattaa vieraampien ihmisten kanssa käydä vähän hassuja väärinkäsityksiä. Toinen vaihtaakin yhtäkkiä kesken keskustelun englantiin, koska olettaa minun miettivän oikeaa sanaa italialaistaustani eikä kielihäiriön vuoksi. Silloin kerron ihan suoraan,
mistä on oikeasti kyse.”
Ylipäänsä Gimi kokee turhaksi häpeillä tai peitellä pulmia kielen kanssa. Kirjailijanakin hän on tuonut asiaa esiin avoimesti.
”Ei kielihäiriön tarvitse antaa estää itselle tärkeitä asioita. Olenhan minäkin tuottanut vaikka kuinka paljon tekstejä. Parasta on vain olla oma itsensä ja luottaa tulevaan.”
- Teksti: Mari Vehmanen
- Kuvat: Jari Härkönen