”Juliette näytti heräävän pitkästä horroksesta”

9.12.2022
”Juliette näytti heräävän pitkästä horroksesta”

Ansku Kettunen yritti pitkään löytää adhd-oireiselle tyttärelleen apua. Sen saaminen vei paljon pitempään ja vaati raskaampia vaiheita kuin hän olisi ikinä osannut kuvitella.

Ei hoitotarvetta. Ansku Kettunen, 45, luki sanat moneen kertaan läpi, mutta hänen oli vaikea uskoa niitä. Sydän hänen rinnassaan pamppaili. Miten niin ei hoitotarvetta?

Ansku oli yrittänyt etsiä tyttärelleen Juliettelle, 16, apua kaikilta mahdollisilta tahoilta, perheneuvolasta, opettajilta, koulukuraattorilta, nuorisopoliklinikalta ja syömishäiriöpoliklinikalta. Kukaan ei tuntunut välittävän siitä, miksi entinen kiitettävä oppilas vähitellen väsyi ja vetäytyi pois koko maailmasta. Koska tyttö oli hiljainen eikä häirinnyt toisia, kaikki ajattelivat, että hänellä ei voinut olla suuria ongelmia.

Julietten hätä näytti kuitenkin vain kasvavan. Hän alkoi juoda alkoholia yksin ulkona keskellä päivää. Alkoholi ei sopinut hoikalle ja herkälle tytölle ollenkaan vaan aiheutti vakavan myrkytyksen. Juliette joutui kolme kertaa sairaalaan. Sieltä Juliette sai joka kerta kiireellisen lähetteen nuorisopsykiatrian poliklinikalle. Ansku otti ne ilahtuneena vastaan ja toivoi, että tytär vihdoin saisi apua.

Jokainen käynti nuorisopsykiatrisella päätyi kuitenkin pieneen shokkiin. Ansku tavasi lääkärin sanoja paperilta epäuskon vallassa: ei hoitotarvetta. Hänen tuntui olevan mahdotonta saada tyttärelleen apua.

Pienestä pitäen jatkuvasti liikkeessä

Ansku muistaa, että jo pienenä Juliette oli erilainen kuin muut lapset. Kun muut tytöt seisoivat balettitunnilla kauniisti rivissä, Juliette pujahti tangon ja peilin väliin ja poukkoili jojomaisesti ylös alas.

Juliette ei osannut olla hetkeäkään paikoillaan.

Hän rakasti leikkiä ulkona. Hän teki kärrynpyöriä, kiipeili puissa, pelasi jalkapalloa, hiihti ja luisteli. Sisällä hän kävi vain syömässä ja nukkumassa. Illalla hän kuitenkin nukahti vasta, kun Ansku painoi kätensä hänen vatsansa päälle painoksi.

Neuvolan terveydenhoitaja kiinnitti Julietten jatkuvaan liikkumiseen huomiota ja mainitsi, että tyttö saattaisi olla adhd-oireinen.

”Siinä vaiheessa olin itse niin tottunut Julietten jatkuvaan liikkumiseen, etten osannut pitää sitä ollenkaan erikoisena”, Ansku kertoo.

Ala-asteella Juliette pärjäsi koulussa hyvin. Kun hän siirtyi yläasteelle, opettajat alkoivat kuitenkin lähettää Anskulle viestejä, että tytär vetäytyy pitkiksi ajoiksi yksin vessaan koulupäivän aikana.

Iltaisin Juliette oli ensin väsynyt, myöhemmin myös ahdistunut ja masentunut. Lisäksi Julietten syömisestä alkoi tulla entistä haastavampaa. Hän ei pystynyt syömään mitään, jos ruoan koostumus ei tuntunut suussa mieluiselta. Jos hän olisi saanut itse valita, hän olisi elänyt koko päivän pekonilla ja ranskalaisilla perunoilla.

Juliette kärsi myös ajoittaisesta puhumattomuudesta. Varsinkin jos hän oli stressaantunut, hänen oli vaikea sanoa mitään ja hän näytti sulkeutuvan omaan maailmaansa.

Tyttäressä tapahtunut muutos oli Anskulle uutta. Juliette oli aina ennen ollut tasapainoinen ja iloinen lapsi. Ansku kuitenkin muisti neuvolan terveydenhoitajan sanat adhd-oireilusta. Hän etsi aiheesta lisää tietoa ja näki Julietten oireissa entistä enemmän adhd-piirteitä.

”Näin, että Juliette oli ylikuormittunut ympärillään olevista asioista ja tarvitsi sen takia vetäytymistä.”

Ansku halusi saada Juliettelle oikeanlaista apua. Hän kertoi havainnoistaan opettajille, jotka tyrmäsivät hänet kuitenkin täysin. Kukaan ei nähnyt, että Julietten ongelmat johtuisivat adhd:stä.

”Kaikki näkivät vain jonkinlaisen mielialahäiriön merkkejä.”

Kauan odotettu apu tulee

Useimmille maailman ihmisille 5. lokakuuta 2021 oli aivan tavallinen päivä. Anskulle se oli elämän pahin. Tytär oli yrittänyt itsemurhaa ottamalla yliannostuksen särkylääkkeitä. Tyttären isä oli löytänyt tämän tiedottomana lattialta ja hälyttänyt välittömästi ambulanssin.

Juliette oli sairaalassa kolme päivää. Sen jälkeen lääkäri kertoi, että he eivät voineet enää pitää häntä siellä. He halusivat sijoittaa hänet kiireellisesti lastenkotiin, jossa hänen turvallisuuttaan voitaisiin valvoa eikä hän pääsisi vahingoittamaan itseään.

Tapahtumat tuntuivat Anskusta epätodellisilta. Juliette itse istui tilanteessa huppu päässä ja hiukset silmien edessä. Hän ei sanonut koko aikana sanaakaan.

”Äitinä se tuntui tietysti hirveältä.”

Lääkäri määräsi Juliettelle myös vahvan masennus- ja psykoosilääkityksen, jota hän alkoi käyttää heti. Myöhemmin hänet siirrettiin erityistason lastenkotiin.

Kun Ansku oli toipunut shokista, hän huomasi, että kammottavista tapahtumista oli seurannut myös jotain hyvää. Juliettella haluttiin vihdoin aloittaa psykiatrinen kartoitus.

”Vaikka kartoitus haluttiin aloittaa vasta kaikkein pahimman kautta, olin siitä kiitollinen.”

Etsiessään adhd:stä tietoa, Ansku oli vuosien varrella herännyt myös siihen, että hänellä itsellään oli paljon adhd:hen viittaavia oireita. Hän ei ollut kuitenkaan kokenut tarvitsevansa diagnoosia. Jotta Julietten kartoitus nopeutuisi, hän päätti kuitenkin itse etsiytyä adhd-tutkimuksiin. Niiden tulos oli selvä: hänellä oli ylivilkkauspainotteinen adhd.

”Vasta kun minä sain diagnoosin, myös terveydenhuollossa havahduttiin siihen, että Juliettellakin saattaisi olla adhd.”

Pari kuukautta Anskun diagnoosin jälkeen Juliettella diagnosoitiin add eli adhd:n muoto, jossa oireet painottuvat tarkkaavuuden säätelyn vaikeuksiin. Juliettelle määrättiin lääkitys, ja hän sai apua toiminnanohjauksen vaikeuksiin.

”Lääkitys alkoi heti lieventää adhd-oireiseille tyypillistä sisäistä kohinaa ja levottomuutta. Muutamassa päivässä Juliette näytti heräävän pitkästä horroksesta.”

Tyttö istuu ja katsoo kameraan hymyillen.
Juliette sai adhd-diagnoosin noin vuosi sitten. Ansku on onnellinen, että tytär on jälleen seesteinen ja löytänyt elämänilonsa takaisin.

Elämä saadaan takaisin hallintaan

Julietten diagnoosista on nyt kulunut vajaa vuosi. Kouluun hän palasi viime elokuussa, kotiin hieman myöhemmin. Ansku on onnellinen, että tytär on jälleen seesteinen ja löytänyt elämänilonsa takaisin.

”En usko, että Juliette koskaan oli oikeasti itsetuhoinen. Kukaan ei vain täysillä ymmärtänyt hänen uupumustaan, jonka kanssa hän ei osannut elää.”

Sekä äiti että tytär ovat oppineet pärjäämään arjessa paremmin rutiinien ja muistilappujen ansiosta. He heräävät, syövät ja menevät nukkumaan joka päivä samaan aikaan.

Ansku tekee aina viikon ostos- ja ruokalistat valmiiksi ja merkitsee perhekalenteriin tärkeät menot. Juliettelle hän on tehnyt kirjalliset ohjeet, mitkä kirjat täytyy pakata millekin päivälle ja mitä pitää tehdä iltaisin mihinkin aikaan.

”Me molemmat selviydymme hyvin, kun asioilla on selkeä aikataulu ja järjestys. Kun adhd-oireinen saa oikeanlaista tukea, elämän voi saada täysin hallintaan.”

Sekä Ansku että Juliette rakastavat rauhallisia kotiiltoja, jolloin ei ole kiire mihinkään ja voi syödä vaikka sipsejä. He molemmat pitävät myös käsillä tekemisestä, Ansku tykkää laittaa ruokaa ja Juliette leipoa.

Anskua harmittaa, että tyttöjen ja naisten adhd:tä ei vieläkään usein tunnisteta, vaan se saatetaan sekoittaa masennukseen tai ahdistukseen. Silloin ihminen alkaa itsekin helposti uskoa, että hän on vain kävelevä häiriö.

”Juliettelle sanon aina, että et ole mikään häiriö, vaan neuromonimuotoinen säteilevä yksilö, jossa on paljon hyviä puolia.”

Teksti: Hanna Vilo

Kuvat: Jari Härkönen