Kalenteri avuksi arjen hallintaan

11.3.2022
Kalenteri avuksi arjen hallintaan

Olen vähän aikaa sitten saanut adhd-diagnoosin. Olen kuullut, että kalenteri voisi olla hyödyllinen arjen hallintaan ja kaaoksen järjestämiseen. Minun on kuitenkin vaikea ottaa kalenteri käyttöön omaan arkeeni. Miten saisin kalenterin oikeasti arkeani helpottamaan, ja mitä kaikkea hyötyä siitä voisi olla?

Kalenterista on monenlaista hyötyä. Kun kalenteria oppii käyttämään säännöllisesti, se parantaa oman elämän ja aikataulujen hallintaa, ja auttaa muistamaan tärkeät asiat. Lisäksi kalenterista voi myöhemmin tarkistaa, milloin on mitäkin tehnyt.

Kannattaa valita kalenteri, jota on helppo pitää mukana ja näppärä käyttää. Mieti, sopiiko sinulle paremmin sähköinen kalenteri vai paperikalenteri. Esimerkiksi kännykän kalenteri kulkee helposti mukana ja siihen saa kytkettyä kätevästi myös erilaisia hälytyksiä. Toisaalta paperisessa kalenterissa on enemmän tilaa kirjoittaa ja siitä pystyy näkemään helposti useamman päivän asiat samalla kertaa. Paperikalentereista löytyy myös monia eri vaihtoehtoja koon ja ulkonäön suhteen.

Kalentereita kannattaa olla yleensä vain yksi. Jos käytössä on useampi, on vaarana, että kaikki merkinnät eivät päädykään kaikkiin kalentereihin ja tulee sekaannuksia. Perheelliselle apua voi joskus olla perheen yhteisestä seinäkalenterista henkilökohtaisen kalenterin rinnalla.

Kalenteriin kannattaa merkitä kaikki tapaamiset ja niiden kestot. Merkitse kalenteriin myös tapaamisten vaatimat ennakkovalmistelut (”muista jumppakamat”, ”osta lahja”) ja muita hoidettavia asioita (”palauta kirjaston kirjat”, ”tarkista veroilmoitus”). Voit myös miettiä sinulle sopivia viikkorutiineja ja merkitä ne kalenteriin (esim. pyykkipäivä lauantaina).

Yritä ottaa kalenteri tietoisesti osaksi elämääsi. Opettele katsomaan sitä, kun olet sopimassa tapaamista, ja merkitsemään sinne heti tärkeät asiat. Ota tavaksi katsella kalenteria monta kertaa päivässä ja silmäile myös tulevia päiviä. Ole kärsivällinen – kalenterirutiinin oppiminen vie oman aikansa mutta palkitsee lopulta.

Teksti: Anita Salakari, neuropsykologian erikoispsykologi, PsL