Mikko Raudus on 30-vuotias, Lapista kotoisin, mutta nykyään oululaistunut tatuointiyrittäjä. Adhd-diagnoosin saaminen aikuisiällä myllersi Mikon elämän totaalisesti. Matka itsensä tuntemiseen jatkuu edelleen.
Mikko on ollut tatuointialalla 11 vuotta, ja yrittäjyyttä on takana puolitoista vuotta. Hän on vuosien varrella kehittänyt oman tatuointityylinsä, joka tunnistetaan kautta maan.
”Omaa tyyliäni kuvaa parhaiten värikkyys ja voimakkaat kontrastit. Tatuointiala on minulle elämäntapa. Olen ollut onnekas. Olen kehittynyt ihmisenä, tatuoijana ja taiteilijana muutenkin. Olen päässyt moniin tapahtumiin ja saanut vuosien aikana tatuoida hyvin monenlaisia ihmisiä – niin poliitikoita kuin musiikkialan kärkinimiä.”
Mikko on kiertänyt messuja, voittanut palkintoja ja ideoinut tatuoijakollegojensa kanssa hyväntekeväisyyskampanjoita.
”Herrasmiesliiga-hyväntekeväisyyskampanja sai alkunsa ideastani tatuoida yhdessä tapahtumassa silinterihattuja hyväntekeväisyysmielessä. Kollegani ja oppi-isäni, Aki Häkkinen, jalosti ideaa isommaksi, ja niin syntyi Herrasmiesliiga. Kampanja on toteutettu kolme kertaa – vähän eri tavoin eri vuosina. Viime vuonna teimme vuorokauden mittaisen kampanjan ja tatuoimme yhteensä 236 hattua. Keräsimme hyväntekeväisyyteen reilut 8000 euroa.”
Adhd:n värittämää elämää
”Olin lapsuudessa kuriton ”kauhukakara”, nuoruudessa kaveripiirit ja asenteet vaihtuivat. Ympäristössäni ihmeteltiin, miksen pysty kuuntelemaan, miksi aina on niin vaikea pysyä paikallaan. Tein asioita miettimättä, ja se johti epävarmuuteen itsestä ja omasta toiminnasta, olemassaoloni merkityksestä. Teini-iän ja varhaisaikuisuuden kurittomuus ja ajattelemattomuus johtivat erilaisiin epämääräisiin kokeiluihin ja talousvaikeuksiin.”
Lähipiirissä todettu adhd-diagnoosi ja keskustelut siitä saivat Mikon hakeutumaan tutkimuksiin aikuisena. Julkisen terveydenhuollon kautta asiat eivät lähteneet selviämään, ja Mikko joutui turvautumaan yksityiseen lääkäriin saadakseen apua. Mikko sai diagnoosin melko nopeasti, selvityksiin meni vain neljä kuukautta. Diagnoosin saaminen ei ollutkaan helpotus, sillä elämä meni täysin mutkalle.
”Olin 28-vuotias, ja minuun isku ahdistus. Kuka minä olen? Millainen minun pitäisi olla? Miten asiat olisivat voineet mennä lapsena, teini-iässä, koulussa, parisuhteissa, jos diagnoosi ja lääkitys olisivat olleet tiedossa aikaisemmin? Mitä virheitä olisi jäänyt tekemättä? Mitä olisin voinut tehdä toisin? En enää tiennyt, mikä on minua ja mikä adhd:tä. Tietynlainen minäkuva katosi, ja persoonattomuus astui tilalle.”
”Olin ennättänyt olla noin puoli vuotta yrittäjänä, kun asiaa alettiin selvittää ja yritin töiden ohessa käydä lääkärien vastaanotoilla. Kaikista ikävintä ja musertavinta oli, kun lähin ihminen ei tässä tilanteessa tukenutkaan minua vaan hylkäsi. Kaikki ympärillä mureni. Ryhdyin bilettämään rankasti. Vuosi oli raskas ja ratkiriemukas yhtä aikaa. Ihmiset ympärilläni kehottivat rauhoittumaan, mutta tiesin itse paremmin.”
”Kun pitkäaikainen parisuhde kariutui ja asunto meni alta, jättäydyin omasta tahdostani kodittomaksi. Halusin saada perspektiiviä siihen, ettei koti olisi itsestäänselvyys. Olin eron jälkeen neljä kuukautta ilman turvapaikkaa.”
Mikko on kokenut elämässään kovia pettymyksiä ja takaiskuja. Mitä Mikko tällä hetkellä miettii asioista ja itsestään?
”En vieläkään ole täysin selvillä, mitkä asiat liittyvät adhd:hen ja mitkä ovat oikeita luonteenpiirteitäni. Puhun uusien ja vanhojen tuttujeni kanssa asioista – ymmärtääkseni itsekin ja selittääkseni aikaisempaa toimintaani. Muilta tulee hyviä ajatuksia, ja pystyn niiden avulla peilaamaan, mitkä piirteet ovat osa minua ja mitkä adhd:tä. Olen päässyt eroon alkujärkytyksestä, hässäköistä ja vouhotuksesta, mutta olen vielä keskellä prosessia.”
Elämän tärkeitä asioita
Kaikesta kokemastaan huolimatta Mikon mieleen nousee paljon asioita, joista hän on iloinen ja kiitollinen.
”Olen kiitollinen kohta 12-vuotiaasta pojastani, jonka elämässä ja harrastuksissa ennätän ja voin nyt olla paremmin mukana. Jääkiekko on meille molemmille mieluinen harrastus: olen pelannut itsekin ja valmennan nykyään juniorimaalivahteja. Minulla on työpaikka, työ on mielekästä ja työilmapiiri hyvä. Olen saanut kirjanpidollisesti asiat ajan tasalle kaiken myllerryksen jälkeen, ja se tuottaa hyvää mieltä. Oma talous rullaa, ja saan hankittua tarpeellisen.”
”Minusta on tärkeää löytää se, mitä haluaa tehdä ja tehdä sitten sitä. Ei tarvitse olla huippu ja paras, eikä kaiken tarvitse tapahtua heti. Olen tällä hetkellä sellaisessa pisteessä, jossa haluankin olla. Viiden vuoden tavoitteena olisi vähentää työmäärää ja löytää jokin vanhuuden hulluttelujuttu, vaikka olkikoripunontaa”, Mikko naurahtaa. ”Olen huomannut olevani avulias ja haluan pitää huolta ja palkita niitä ihmisiä, jotka ovat jaksaneet ja kestäneet minua.”
facebook.com/raudustattoo
instagram.com/raudustattoo
- Teksti: Katriina Ekola
- Kuvat: Mikko Rauduksen kotialbumi