Kaksikielisessä perheessä riittää haasteita kielen kanssa. Lisää haasteita asettaa tilanne, kun eletään maassa, missä ei puhuta kumpaakaan kodin äidinkielistä. Kun päälle laitetaan kielellinen erityisvaikeus, voivat sanat olla vähemmästäkin hukassa.
Holen-Ventolan perheen lapset ovat syntyneet ja asuneet koko ikänsä Kiinassa. Perhe asuu Suzhoussa, joka sijaitsee noin vajaan 100 kilometrin päässä Shanghaista länteen. Minna Ventola muutti Norjaan vuonna 2000, tapasi aviomiehensä Hans Christian Holen, ja yhdessä he muuttivat Kiinaan vuonna 2006. Perheen esikoinen, Lucas Holen, syntyi vuonna 2010. Pikkuveli Oliver Holen syntyi 2012.
– Me emme osanneet itse epäillä Lucaksen kielivaikeutta. Hän oli aloittanut 18 kuukauden ikäisenä kansainvälisessä päiväkodissa, jossa kielinä olivat englanti ja mandariinikiina. Lisäksi kotimme on kaksikielinen, minä puhun suomea ja mieheni norjaa. Puhumme molempia kieliä lapsillemme, mutta keskenämme puhumme mieheni kanssa norjaa, kertoo Minna.
Vanhemmat ajattelivat, että kielenkehitys on myöhässä monikielisyyden takia. Lucas sanoi ensimmäiset sanansa 20 kuukauden ikäisenä. Sitä ennen hän käytti esineitä, tavaroita tai toimintaa kuvaavia äänteitä ja käsiviittomia, joita hän itse kehitti.
– Nyt jälkikäteen ymmärrämme, että Lucaksella oli vaikeuksia myös ymmärtää, mitä sanoimme. Usein vaikutti siltä, että hän ei olisi kuullut meitä, toteaa Minna.
Vaikeuksille löytyi syy
Lucaksen kielellinen erityisvaikeus havaittiin alustavasti vuoden 2015 alkupuolella.
– Suomalainen ystäväni, jolla on ammattinsa puolesta kokemusta kielellisestä erityisvaikeudesta, otti asian puheeksi kanssani. Hän sanoi, että Lucaksella vaikuttaa olevan kielellinen erityisvaikeus, kertoo Minna.
Kesälomalla Suomessa Lucas kävi puheterapeutilla, joka vahvisti asian. Lucaksen kielellinen erityisvaikeus esiintyy kerronnan, sanan löytämisen ja nimeämisen vaikeutena sekä vaikeutena oppia uusia sanoja. Alkuvaiheessa oli myös vaikeuksia kielellisessä ymmärryksessä.
Diagnoosin jälkeen Minna ja Hans Christian etsivät Lucakselle pätevämmän päiväkodin, missä ymmärrettiin kielellistä erityisvaikeutta ja sen vaatimaa tukea. Lucaksen aloittaessa uudessa päiväkodissa Minna oli heti yhteydessä koulun erityisopettajaan. He tapasivat ja kävivät läpi Lucaksen tarpeita. Erityisopetus lähti käyntiin kevätlukukaudella, kun Lucas oli 5,5-vuotias.
– Hän aloitti kindergarten-tasolla, joka käytännössä on kuin esikoulu. Lukemaan opettelu oli Lucakselle hyvin hankalaa. Opittavia sanoja syötettiin oppilaille melko nopeaan tahtiin, kertoo Minna.
Pulaa ammattilaisista
Kiinassa monessa kansainvälisessä päiväkodissa on ongelmana, että henkilökunnalla ei välttämättä ole asianmukaista koulutusta työtehtävään. Opettajat myös vaihtuivat vuosittain, varsinkin ulkomaalaiset opettajat.
Kouluilla ei ole lakisääteisiä velvoitteitta tarjota erityisopetusta tukea tarvitseville oppilaille. Edes koulutetut opettajat eivät tunnu ymmärtävän kielellistä erityisvaikeutta.
Tammikuussa 2016 Lucas vihdoin pääsi aloittamaan puheterapian kaupungin kansainvälisellä lääkäriklinikalla. Puheterapeutti on kanadalainen ja puheterapia pidetään englannin kielellä. Lisäksi Lucas osallistui koulun tarjoamaan psykologin palveluun ja tukiryhmään.
– Lucas käy puheterapiassa säännöllisesti kerran viikossa. Suomen lomalla käymme diagnoosin antaneen puheterapeutin luona uudelleen arvioinnissa. Kotona teemme erilaisia harjoituksia. Kehitystä on tapahtunut paljon, kertoo Minna.
Minna ja opettajat ovat pitäneet säännöllisesti tapaamisia lukukauden alussa ja lopussa. Puheterapeutti ei Minnan harmiksi pysty osallistumaan näihin tapaamisiin.
– Mitään kunnon verkostotapaamisia täällä ei ole. Käytännössä se olen minä, jonka vastuulla on koordinoida tapaamiset opettajien kanssa, toteaa Minna.
Ystävän tärkeä apu
Lucaksen oppimisen tukeminen vaatii paljon valmisteluja. Toisaalta, eri tukitehtävien tekemiseen ei ole paljoa aikaa arkipäivisin, koska koulupäivät ovat pitkiä.
– Käytän usein Papunetin kuvatyökaluja, kun käymme läpi läksyjä ja koulutöitä. Tunnen olevani äärettömän onnekas, kun voin olla kotiäiti ja antaa siten paremmin aikaa Lucaksen tukemiseen, sanoo Minna.
Minnan suomenkielinen opettajaystävä on ollut Lucakselle suuri apu jo päiväkodissa ja nyt koulussa. Hän avustaa oppitunneilla kaksi kertaa viikossa noin tunnin ajan kerrallaan.
– Hän tukee Lucaksen oppimista käymällä läpi tunnilla käytäviä asioita suomen ja englannin kielellä, jotta kielet linkittyvät keskenään ja siten vahvistaa oppimisprosessia. Tämä on mielestäni ollut tärkeä osa erityisopetusta, toteaa Minna.
Tukiverkosto puuttuu
Perhe on kokenut ulkomailla asumisen pääasiassa hienona kokemuksena. Eniten Minna kaipaa tukiverkostoa. Vaikka koulu on iso, erityisopettajien mukaan Lucas on koulussa ensimmäinen, jolle on annettu kielellisen erityisvaikeuden diagnoosi.
– Verkostosysteemit ovat täällä erilaiset. Organisoitua järjestelmää ei ole. Vanhempien täytyy itse ajaa lapsen asiaa. Internetin kautta olen löytänyt tukiryhmiä vanhemmille, mutta ne eivät vastaa tarpeita, koska ovat eri puolella maailmaa, eri kulttuurissa, kertoo Minna.
Puheterapeutin löytäminen oli onnenpotku perheelle, koska sekään ei ole itsestäänselvyys Kiinassa. Harmi kyllä, perheen puheterapeutti ilmoitti muuttavansa pois Kiinasta kesän jälkeen. Koska perhe ei kuulu Kelan piiriin, heidän kohdallaan ei voi soveltaa normaalia verkostoa eri tutkimuksineen.
– Järjestin itse Lucakselle neuropsykologin arvioinnin, kun olemme kesällä Suomessa lomalla.
Haasteita päin
Ensimmäinen luokka on kaikesta huolimatta mennyt Lucaksella oikein hyvin. Ehkä tämän takia opettajien on vaikea ymmärtää näkymätöntä vaikeutta. Varsinkin, kun Lucaksella on puhtaasti kielellinen erityisvaikeus, eikä esimerkiksi sen lisäksi haastavaa käyttäytymistä.
– Opettajat kansainvälisessä koulussa ovat tottuneet oppilaisiin, jotka eivät puhu englantia äidinkielenään, vaan puhuvat ensimmäiselle luokalle tullessaan huonoa englantia, joten siksi he eivät välttämättä ymmärrä asiaa, Minna pohtii.
Syksyllä Lucaksella vaihtuu taas opettaja, luokka ja osa luokkakaverista.
– Lucaksen luokan oppilaat tulivat kaikki hyvin toimeen keskenään ja Lucaskin ystävystyi muutaman pojan kanssa. Syksyn suhteen odotukseni eivät valitettavasti ole kovin korkealla, kun lähtökohtana ovat aiemmat kokemukset, toteaa Minna.
– Tässä vaiheessa olemme kuitenkin hyvin onnellisia, että asiat ovat meillä näin hyvin. Lucaksella on ollut niin paljon edistystä. Huoleni liittyvät tulevaisuuteen ja siihen, että hän saa nyt parhaimman mahdollisimman avun selvitäkseen tulevista haasteista. Koulunkäynnin akateemiset haasteet kun kovenevat vuosi vuodelta, toteaa Minna.
- Teksti: Susanna Manu
- Kuvat: Minna Ventolan kotialbumi
