Puheterapeutti Hannele Merikoski toivoo lasten kuntoutukseen lisää yksilöllisyyttä ja yhteisöllisyyttä. Tuen tulee olla oikeanlaatuista, ja sitä pitää saada riittävän varhain.
”Lähtökohdat hyvään kuntoutukseen olisivat olemassa. Meillä on erinomaisia Käypä hoito -suosituksia ja laadukasta lastenneurologista osaamista. Käytännön toteutuksessa perheen ja lapsen yksilölliset tarpeet jäävät kuitenkin liian usein huomiotta.”
Näin kiteyttää puheterapeutti Hannele Merikoski Aivoliitosta tämänhetkisen tilanteen lastenneurologisesta kuntoutuksesta. Hänen mukaansa 1990-luku oli nykypäivään verrattuna suoranaista kulta-aikaa.
”Järjestelmämme on muuttunut entistä jäykemmäksi, vaikka kehityksen olisi pitänyt kulkea täysin vastakkaiseen suuntaan. Yhä tiukemmin tietty diagnoosi merkitsee tiettyä määrää tietynlaisia terapiakäyntejä määrätyssä iässä. Tällaisessa systeemissä ammattilaisten osaaminen ja muut hyvät asiat hukkuvat.”
Hannele Merikosken mukaan kaavamaisuus ja byrokratia johtavat lisäksi kohtuuttomiin odotusaikoihin. Vanhempien huolen heräämisestä vierähtää helposti useita vuosia ennen kuin varsinainen kuntoutus pääsee alkamaan.
”Vanhempien huoli esimerkiksi lapsensa kielenkehityksestä saatetaan kyllä ottaa neuvolassa periaatteessa vakavasti ja aloitetaan niin sanottu seuranta. Käytännössä tämä kuitenkin usein tarkoittaa, että ongelmat jätetään muhimaan ja kasvamaan kaikessa rauhassa.”
Vaihtoehtona olisi Merikosken mukaan ottaa pienet ja helpot tukikeinot välittömästi mukaan perheen arkeen. Mikään pakko ei olisi odotella tutkimuksia ja diagnooseja. Sama jatkuu jopa sen jälkeen, kun lapsen kielihäiriö on todettu virallisesti.
”Tehdään lähete erikoissairaanhoitoon. Taas kuluu helposti kokonainen vuosi, mikä on perheen kannalta aivan järkyttävän pitkä jakso. Eikä mikään kuitenkaan estäisi tekemästä jotakin konkreettista jo odotteluaikana.”
Käyttöön kolmen O:n malli
Hannele Merikosken mukaan käyttöön tulisikin ottaa niin sanottu kolmen O:n malli. Siinä tuki olisi oikea-aikaista, oikealaatuista ja oikeamääräistä.
”Liikkeellä pitäisi siis olla hyvin varhain ja jopa ennaltaehkäisevästi. Heti ensimmäisestä pienestä huolesta tulisi tarjota palveluita erittäin matalalla kynnyksellä.”
Tämä voi Merikosken mukaan tarkoittaa yksinkertaisimmillaan vaikkapa, että neuvola tai varhaiskasvatus ohjaa perheen ADHD-liiton tai Aivoliiton chattiin. Esimerkiksi Arjen vinkit -työpajoihin ja -kursseille voi ottaa osaa, kun lapsen kielenkehitys mietityttää. Lähetteitä tai diagnoosia ei tarvita.
Oikealaatuisuus puolestaan tarkoittaa ennen kaikkea koko ympäröivän yhteisön saamista lapsen tueksi. Mukaan tarvitaan perhe, varhaiskasvatus tai koulu ja kuntoutuksen ammattilaiset.
”Homma ei toimi niin, että lapsi käy puheterapeutin pakeilla 45 minuuttia viikossa, ja ongelma on sillä ratkaistu. Eikä sekään riitä, että vanhempia vain kehotetaan ottamaan viittomia tai kuvia käyttöön. He tarvitsevat käytännön ohjausta ja esimerkkejä siitä, kuinka niitä hyödynnetään arjessa.”
Hannele Merikosken mielestä myös tiivis vuoropuhelu varhaiskasvatuksen kanssa unohtuu kuntoutuksessa liian usein. Parhaimmillaan hoitopäiviin on mahdollista nivoa valtavasti lapsen kuntoutumista tukevia asioita. Oikeamääräisyys taas on esimerkiksi sitä, ettei diagnoosi määrittele kaavamaisesti tuen intensiivisyyttä tai päättymistä.
”Ei kerro mitään, että lapselle on annettu esimerkiksi 120 tuntia viittomien opetusta. Sen sijaan pitää kysyä, saako hän arjessa apua viittomista.”
Uusia keinoja käyttöön
Järjestelmän puutteista huolimatta Hannele Merikoski sanoo olevansa optimisti.
”Ihan ensiksi voisimme alkaa toteuttaa Käypä hoito -suosituksiamme.”
Hän haluaisi myös nähdä ennakkoluulotonta uusien keinojen ja palveluiden kokeilemista. Esimerkiksi puheterapeuttien yhteisöohjausta lähiyhteisöissä olisi mahdollista hyödyntää paljon nykyistä enemmän.
”Tai voisiko varhaiskasvatus tarjota vanhemmille asiantuntijatietoa lapsen kehityksen kysymyksistä esimerkiksi vanhempainilloissa? Käytännönläheiset vinkit arjen vuorovaikutukseen hyödyttäisivät ihan kaikkia perheitä – eivät ainoastaan tukea tarvitsevien lasten vanhempia.”
Kaikkien alan ammattilaisten Hannele Merikoski toivoo tutustuvan yhä paremmin järjestöjen kuten ADHD-liiton ja Aivoliiton palveluihin ja ohjaavan aktiivisesti perheitä niiden pariin.
”Järjestöjen ylläpitämissä somekanavissa vanhemmat saavat luotettavaa ja asiantuntevaa tietoa sekä mahdollisuuden keskinäiseen vertaistukeen.”
Hannele Merikosken mukaan kolmen O:n mallin mukainen tuki on täysin mahdollista saavuttaa. Silloin kuntoutus ei myöskään tunnu perheestä raskaalta, vaan se on luonteva osa arkea.
”Ei elämän pidä olla väkinäistä harjoituksien pakertamista. ”Eihän tässä ole mitään ihmeellistä” on perheen tunne kuntoutuksesta silloin, kun kaikki sujuu. Emmehän me kaikki lampsi numeron 46 kengissäkään. Yhtä vähän järkeä on tuottaa samasta muotista tukea yksilöllisiin tarpeisiin.”
Investointi olisi järkevä myös yhteiskunnan kannalta.
”Kielen häiriöitä on noin 7 prosentilla lapsista. Säästöksi per henki on laskettu noin 63 000 euroa, kun lapsi saa tarvitsemaansa tukea jo ennen kouluikää eikä vasta myöhemmin.”
- Teksti: Mari Vehmanen
- Kuva: Mostphotos
