Koulu on moderni – mutta onko se lapsikuntoinen

7.6.2021
Koulu on moderni – mutta onko se lapsikuntoinen

Luomme kriteereitä lapsen koulunkäyntikyvyn ja koulukuntoisuuden mittaamiseksi ja analysoimiseksi. Missä ovat koulun lapsikuntoisuuden mittarit?

Aslak Rantakokko istuu kotonaan Iissä etätöiden merkeissä, kuinkas muuten. Hän työskentelee Suomen Vanhempainliitossa yhdenvertaisuusasiantuntijana, mutta haluaa korostaa, että tässä artikkelissa hän ei edusta työnantajaansa, vaan mielipiteet ja näkemykset ovat tiukasti hänen omiaan. Toki mielipiteiden taustalla ovat työssä ja järjestöissä viime vuosina eteen tulleet lukuisat yhteydenotot huolestuneilta vanhemmilta ja myös kouluväeltä. Aslak on myös erityisen nuoren aikuisen isä.

Kevätpäivä on kaunis, mutta niin viileä, että se saa miettimään, josko kesä on tältä vuodelta peruttu. Viileän aamun tunnelmaan osuu juttu YLE:n verkkosivuilla (28.4.2021), ulkoinen linkki. Jutun ydinviestinä on lasten- ja nuorisopsykiatrian karu tilanne kautta maan. Hangosta Utsjoelle toistuu sama laulu.

Varhainen tuki on tärkeää

Artikkelissa puhutaan paitsi varhaisesta puuttumisesta ja nykyisen palvelujärjestelmämme toimimattomuudesta, mutta myös koulumaailman osuudesta tässä ikävässä trendissä. Lastenpsykiatrian professori ja ylilääkäri Kaija Puura Tampereen yliopistosta ja yliopistollisesta sairaalasta totesi oireilun lisääntymiselle olevan useita syitä. Hänen mielestään yhteiskunnasta on tehty aiempaa haastavampi lapsille ja nuorille. Esimerkkinä Puura mainitsee koulujen opetussuunnitelmat, jotka edellyttävät oppilailta hyvää itseohjautuvuutta.

Nyt olemme asian ytimessä, eikä tämä ole ensimmäinen kerta, kun psykiatrian huippuammattilaiset asiaa pohtivat.

”Olisipa mukavaa, jos koulumaailman kehitystrendeistä päättävät vastaisivat jotenkin muuten, kuin pääsääntöisesti kieltämällä asioiden yhteyden. Aikuistenvälinen rakentava keskustelu olisi äärimmäisen hedelmällistä voimistuvan negatiivisen kierteen pysäyttämiseksi. Mukaan myös opettajat, vanhemmat sekä lapset ja nuoret itse, niin hyvä tulee. Vaan turha on toivonsa. Kun johonkin on ryhdytty, siinä ollaan ja pysytään. Eikä varsinkaan kysytä tai kuunnella. Ainakin minusta siltä näyttää. Saa olla eri mieltä, jos vaan perusteita löytyy”, toteaa Rantakokko.

”Perusteita mistä? No vaikka siitä, että missä tieteellisissä tutkimuksissa jo varhain lapsuudessa lisätty itseohjautuvuus ja avoimet oppimisympäristöt tukevat lapsen kasvua, kehitystä, oppimista ja erityislapsen osalta, myös arkisissa ympäristöissä kuntoutumista. Lähdeviittauksia otetaan vastaan”, Aslak jatkaa.

Yhdenvertainen koulu kannattelee

Aslakin mielestä kasvatusyhteisöjen tulee yhdenvertaisuuden nimissä olla jokaiselle lapselle turvallisia ympäristöjä, jossa lapsi oppii huippuammattilaisten opastuksella yksilölliset vahvuudet ja haasteet huomioon ottaen elämässä tarvitsemiaan tietoja ja taitoja.

Jokainen lapsi kehitystaso ja oppimisen haasteet huomioiden – sekin lapsi, jolla ei ole kykyä vahvaan toiminnanohjaukseen, sujuvaan itseohjautuvuuteen ja monipuoliseen, aktiiviseen vuorovaikutukseen ja tahtonsa ilmaisemiseen.

Kouluympäristössä olisi mahdollisuus tehdä asioita toisin, lapsia ja nuoria strukturoidusti ja vahvasti tukien. Jokainen lapsi joka ikinen päivä nähden, kuullen ja kohdaten. Läsnä ollen, pysähtyen ja kysyen. Miksi sitten niin ei tehdä?

”En haluaisi uskoa, että taustalla ovat vain päätetyt säästöt resurssivajauksineen. Mihin tieteellisiin tutkimuksiin tämä kouluympäristön kehittämisen malli perustuu vaikkapa avoimien oppimisympäristöjen osalta? Missä suomalaisessa tai kansainvälisessä luotettavassa lähteessä tämän suuntainen oppimisympäristöjen ”kehittäminen” on lapsen ja nuoren kannalta todettu parhaaksi?”, Aslak pohtii.

Lapsilla on oikeudet

Lasten oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia. Lastemme hyvinvointia suojaavat useat eri lait ja asetukset. Esimerkkeinä vaikkapa Perusopetuslaki, Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki, Yhdenvertaisuuslaki, Tasa-arvolaki, Lastensuojelulaki ja Vammaispalvelulaki. Lisäksi useissa kunnissa mietitään UNICEF:n kanssa yhdessä, taipuisiko kunta tai kaupunki tittelin ”Lapsiystävällinen kunta” alle. Rantakokolla on selkeä näkemys laeista ja sopimuksista.

”Meillä on olemassa Lastenoikeuksien sopimus (LOS), ja lisäksi olemme velvoitettuja tekemään Lapsivaikutusten arviointia – myös kouluverkkoa uudistaessamme. On tylsää vedota lakiin, mutta se on laadittu, ettemme lipsuisi liian kauas olennaisen turvaamisesta. Lastemme tulevaisuuden. Tarpeen vaatiessa lakeihin on syytä vedota. Se on meidän aikuisten velvollisuus.”

Laitetaanko kaikki samaan muottiin?

”Haluamme muuttaa lasta vastaamaan ympäristömme vaatimuksiin, ikään kuin änkeämään jostakin sihdistä läpi. Sopeutumaan joukkoon. Mietimmekö ollenkaan, kuinka voisimme muuttaa ympäristöämme lapsen tarpeisiin vastaavaksi. Menemmekö ulkokultaisten ja epämääräisten perusteiden ehdoilla vaiko niiden, jotka päiväkotimme ja koulumme asuttavat. Siis lastemme ja nuortemme. Opettajien”, Aslak miettii.

Otsikon kysymykseen Aslak vastaa nopeasti, että ei ole. Ei ainakaan ”nepsy-lasten” kannalta.

”Työkalut asioiden korjaamiseen ovat omissa käsissämme. Miksi emme niitä käyttäisi? Tässä tilanteessa sympatiani menevät niille opettajille ja muulle koulun henkilöstölle, jotka näissä oloissa jaksavat tehdä parhaansa. Onneksi heitä on olemassa. Sellaisen kultakimpaleopettajan ansaitsee jokainen lapsistamme. Ja sellaisen koulun.”

”Mitä tulee päätöksentekoon ja toisenlaiseen kehittämiseen ryhtymisen suhteen, siteeraan kokenutta valtionaista, Liisa Jaakonsaarta, ”Jos kukaan ei suutu, mikään ei muutu”, kiteyttää Rantakokko.

Teksti: Jari Hämäläinen, ADHD-liitto
Kuva: Mostphotos