Aino Kalliosaaren elämä muuttui, kun hän innostui 1980-luvun musiikista ja tyylistä. Kielenoppimisen ongelmista huolimatta Aino on jo esikoiskirjailija.
Toisinaan yhden biisin kuuleminen mullistaa kaiken. Aino Kalliosaarelle, 19, näin kävi pari vuotta sitten eräänä hieman tylsänä iltapäivänä.
− Olin käymässä iskän luona, eikä minulla ollut mitään erityistä tekemistä. Kuuntelin musiikkia ja jostain tuli mieleen, että laitanpa seuraavaksi soimaan Dingon Autiotalon. Olin kuullut sen joskus ihan ohimennen.
Tällä kertaa Aino kuitenkin keskittyi kappaleeseen – ja vaikuttui. Oli pakko etsiä heti lisää Dingon tuotantoa.
− Varsinkin Lähetyssaarnaaja-biisi kosketti minua. Se kertoo kokonaisen tarinan, Aino sanoo.
Hän alkoi tutustua 1980-luvun musiikkiin, muotiin ja koko kulttuuriin. Matkan varrella uusiksi menivät niin vaatetyyli kuin elämänasennekin. Aino päätti, ettei enää yrittäisi sulautua joukkoon.
− Aiemmin olin koettanut olla samanlainen kuin muut. Vielä yläkoulussa pukeuduin enimmäkseen harmaaseen. Hetken arvelutti, voinko oikeasti hurahtaa näin täysin johonkin asiaan. Mutta sitten tajusin, ettei mikään estä minua.
Nykyään Ainon ulkoasu on kuin suoraan 35 vuoden takaa. Pinkki tukka törröttää villisti, ja ranteessa kilisee paksu nippu renkaita.
− Tykkään tässä 80-luvun tyylissä varsinkin kirkkaista väreistä, Aino pohtii.
Tavalliselle luokalle
Lapsena Ainosta huomattiin, että hänen oli ajoittain hankala ymmärtää ja tuottaa puhetta. Lopulta pitkien tutkimusten jälkeen diagnoosiksi varmistui vaikea-asteinen semanttis-pragmaattinen kielihäiriö ja Asperger-piirteitä.
− En itse oikein tajunnut pienenä, miksi kävin niin usein sairaalassa tekemässä kaikenlaisia tehtäviä. Äiti kyllä selitti, että minulla on tällainen juttu kuin dysfasia. Itse en sitä huomannut paljon mistään.
Koulussa Aino oli 4.-luokkalaiseksi asti pienryhmässä mutta siirtyi sen jälkeen yleisopetukseen. Hän pärjäsi tavallisella luokalla hyvin ja on suorittanut peruskoulun jälkeen myös leipuri-kondiittorin ammattiopinnot tavanomaisessa opetuksessa.
− Koulussa vaikeinta oli äikän kielioppi. Ja matikassa sanalliset tehtävät menivät välillä yli hilseen. Joskus olisin normiluokalla kaivannut enemmän ohjausta, mutta selvisin kyllä, Aino muistelee.
Lapsena hänen oli välillä vaikea saada kaveriporukassa puhetta alkuun.
− Silloin olin mieluummin ihan hiljaa. Vaikutin varmaan aika ujolta. Myös monimutkaiset ja pitkät kysymykset saivat minut lukkoon, enkä sitten yleensä vastannut mitään. Nyt vanhempana puhumisesta on onneksi tullut helpompaa, Aino kertoo.
Kirjat alkoivat kiinnostaa
Taide ja itsensä ilmaiseminen ovat aina olleet Ainolle tärkeitä. Hän rakastaa piirtämistä ja maalaamista ja on käynyt 9-vuotiaasta asti Hämeenlinnan kuvataidekoulua. Viime vuosina myös kirjallisuus ja kirjoittaminen ovat alkaneet inspiroida.
− Olin aina ajatellut olevani huono kaikessa kieleen liittyvässä. Sitten yhtäkkiä innostuinkin äidin kannustamana lukemaan tosi paljon.
Viime vuosina Aino kertookin ahmineensa pinoittain kaikenlaisia kirjoja rokkareiden elämäkerroista aina Humisevan harjun kaltaisiin klassikoihin. Pian oma mielikuvitus alkoi tuottaa tekstiä, jota Aino ryhtyi kirjoittamaan muistiin käsin vihkoihin.
Kun tekstiä oli kertynyt jo kymmeniä sivuja, hän siirtyi käyttämään läppäriä. Käsikirjoitus oli silti jo pitkällä ennen kuin kukaan sai kuulla asiasta. Ensimmäisenä Aino kertoi projektista äidille.
− Hän oli myös eka, joka sai lukea käsikirjoituksen. Hän taisi yllättyä siitä, että teksti oli niin henkilökohtaista.
Tekstin työstämiseen Aino sai vinkkejä kirjailija, luovan kirjoittamisen opettaja Taija Tuomiselta ja sanataideohjaaja Päivi Haanpäältä. Omakustanneromaani Houraillen ilmestyi tämän vuoden alussa.
Teos sijoittuu vuoteen 1986 kiivaimman Dingo-hysterian keskelle. Se kertoo 17-vuotiaan Aino-nimisen tytön kasvu- ja rakkaustarinan yhden kuuman kesän ajalta. Mukana on runsaasti 1980-luvun nuorisokulttuuria ja ajankuvaa. Jopa kirjan useimmat luvut on nimetty Dingon kappaleiden mukaan.
− Päähenkilöni on sellainen levoton tuhkimo. Tämä on trilogian ensimmäinen osa, Aino paljastaa.
Tekeillä on hänen mukaansa parhaillaan peräti viisi eri käsikirjoitusta, muun muassa syrjintää ja välinpitämättömyyttä käsittelevä lastensatu.
Idoleita tapaamaan
Aino toivoo esimerkkinsä osoittavan, ettei kielihäiriön tarvitse antaa rajoittaa omia valintoja.
− Vielä muutama vuosi sitten en olisi ikinä uskonut, että pystyn kirjoittamaan yli 400-sivuisen romaanin. Mutta sitten huomasin, että kirjoittaminenhan on minulle helpompaa kuin puhuminen. Ei kannata luovuttaa, vaikka jokin asia tuntuisi vaikealta.
Ainon mukaan jokaisen pitäisi löytää se oma juttu, joka innostaa ja rohkaisee.
− Minä saan uskoa ja itsevarmuutta Dingon musiikista. Nykyään annan vaan mennä, enkä murehdi muiden mielipiteitä.
Kiinnostus taidetta ja 1980-lukua kohtaan on vienyt Ainon myös tapaamaan idoleitaan. Hän on tehnyt muotokuvia useista suomalaisista artisteista. Esimerkiksi Pelle Miljoona ja Andy McCoy ovat saaneet Ainolta lahjaksi itseään esittävät työt.
− Andykin rupesi heti analysoimaan, mitä kaikkia tekniikoita olin käyttänyt tauluun. Sä oot tehnyt duunia, Andy sanoi.
Hieno hetki oli myös Dingon solistin Pertti ”Nipa” Neumannin kohtaaminen.
− Nipa taisi vähän hämmästyä, kun ilmestyin studiolle. Kaikki tapaamani muusikot ovat olleet tosi kivoja. Ja itsekin olen saanut niissä tilanteissa suuni auki, vaikka on jännittänyt, Aino sanoo.
Tulevaisuutta hän kertoo suunnittelevansa avoimin mielin.
− Ilman Dingoa olisin jo varmaan tyytyväisenä kokopäivätöissä leipomossa. Nyt en tiedä, mitä kaikkea vielä keksin.
- Teksti: Mari Vehmanen
- Kuvat: Laura Vesa