”Olin helpottunut, että en ollutkaan tyhmä”

7.6.2021
”Olin helpottunut, että en ollutkaan tyhmä”

Vaikka Iida Majava pärjäsi koulussa loistavasti, jatko-opinnot tyssäsivät kerta toisensa jälkeen. Adhd diagnoosin ja ammattilaisten avun ansiosta hän kuitenkin työskentelee nykyään unelma-ammatissaan.

Iida Majava, 29, muistaa, miten lannistunut ja häpeällinen olo hänellä oli. Opinnot tuntuivat keskeytyvän väkisin saman kaavan mukaan, eikä hän voinut asialle mitään.

Lukion jälkeen hän oli aloittanut liiketalouden opinnot ammattikorkeakoulussa, mutta ne olivat muutaman kuukauden jälkeen jääneet kesken. Välivuoden jälkeen hän lähti opiskelemaan kone- ja tuotantotekniikan insinööriksi, mutta opinnot alkoivat jälleen takkuilla. Seuraavana vuonna hän yritti aloittaa opinnot kokonaan alusta, samoin sitä seuraavana vuonna. Kolmannen kerran jälkeen hänen oli pakko myöntää, että jotain oli vialla. Hän ei vain tiennyt, mistä oli kyse. Mitä ihmettä oli tapahtunut melkein kympin tytölle, jolle koulunkäynti oli aina ollut helppoa?

Opintopsykologi kannusti

Kuusi vuotta sitten Iida hakeutui opintopsykologille. Meneminen pelotti, sillä hän pelkäsi leimautuvansa epäonnistujaksi. Pelko osoittautui onneksi turhaksi. Opintopsykologi suhtautui Iidan haasteisiin kannustavasti ja lempeästi.

”Minusta tuntui heti, että tulin nähdyksi. Se oli helpottavaa.” Opintopsykologi kyseli yksityiskohtia Iidan haasteista. Iida kertoi, että koulussa hän pitkästyi helposti tunneilla ja hänen oli välillä pakko päästä kesken tunnin kävelemään käytävällä. Lisäksi hänen oli vaikea pyörittää tavallista arkea. Laskut jäivät helposti maksamatta eräpäivään mennessä, ja kodin säännöllinen siivous ei onnistunut.

”Kotini oli aina äärimmäisessä kunnossa, se oli joko äärimmäisen siisti tai täysin kaaoksessa. En osannut tehdä minkäänlaista ylläpitosiivousta.”

Opintopsykologi kuunteli Iidan tarinan tarkkaan ja kuuli siinä merkkejä tarkkaavuuden haasteista. Hän ehdotti, että Iida hakeutuisi jatkotutkimuksiin, joilla asiaa voitaisiin selvittää. Iidan ensimmäisen reaktio oli ehdoton ei.

”Ajattelin, että eihän minulla voi olla mitään tarkkaavuuden ongelmia.”

Tutkimukset herättivät ajatuksia

Kun Iida oli vähän aikaa saanut sulatella ehdotusta, hän varasi ajan opiskelijaterveydenhuoltoon. Kesti kuitenkin puoli vuotta ennen kuin hän pääsi tutkimuksiin. Onneksi odotus palkittiin.

Puoli vuotta kestäneiden tutkimusten aikana moni palanen alkoi loksahdella paikoilleen Iidan elämässä. Sairaanhoitaja kyseli häneltä muun muassa lapsuuden kokemuksista. Iida oli usein pitänyt elämäänsä täysin normaalina, mutta yhtäkkiä hän alkoi nähdä, että monet asiat olivat olleet hänelle haastavampia kuin muille.

Kun tutkimusten tulos tuli, Iida ei ollut enää lainkaan yllättynyt. Hänellä oli adhd, ja se selitti valtavan monet vaikeudet hänen elämässään.

”Olin helpottunut, että en ollutkaan tyhmä. Koko elämäni aikana olleille haasteille oli selkeä selitys, ja pystyin saamaan niihin myös apua.”

Nuori nainen seisoo seinän vierustalla ja katsoo suoraan kameraan.

Adhd-diagnoosi selitti Iidan elämässä olleet monet vaikeudet. Haasteille oli olemassa selkeä selitys, ja Iida sai vaikeuksiinsa apua.

Villiviikari joutui sopeutumaan

Lapsena Iida oli villiviikari, joka oli aina touhottamassa jotakin. Kotona hän riehui ja piti paljon meteliä. Hän oli myös tarkka, että tavarat olivat oikeilla paikoillaan. Jos vanhemmat tai pikkusisko menivät siirtämään hänen tavaroitaan, hän saattoi suuttua.

”Se johtui siitä, että en enää löytänyt tavaroitani, jos niitä oli siirretty.”

Koulussa Iida pärjäsi hyvin jo ala-asteesta lähtien. Hänellä oli hyvä muisti, minkä takia asiat jäivät helposti hänen mieleensä. Hänen oli kuitenkin vaikea viitata ja odottaa, että opettaja antaisi hänelle vuoron vastata.

”Yleensä vain möläytin jotain odottamatta vuoroani.”

Lisäksi Iida oli levoton. Hänen oli vaikea keskittyä kuuntelemaan opettajan puhetta. Sen takia hän usein höpisi kavereiden kanssa tunnin aikana.

”Opettajat joutuivat huomauttamaan usein, että Iida ja kaverit, olkaapa vähän hiljempaa.”

Ensimmäisten kouluvuosien aikana Iida oppi, että tunneilla puhuminen ilman viittaamista ei ollut suotavaa. Opettajat huomauttivat siitä ystävällisesti, mutta napakasti. Iida alkoi väkisin opetella odottamaan omaa puheenvuoroaan ja käyttäytymään rauhallisemmin.

”Yritin olla mahdollisimman vähän häiriöksi.”

Sopeutumisella oli kuitenkin hintansa. Koulupäivän jälkeen hän oli kotona aina valtavan väsynyt. Se purkautui usein itkuisuutena tai riidan haastamisena vanhempien tai pikkusiskon kanssa.

Opinnot alkoivat takkuilla

Yläasteella Iidan levottomuus jatkui, mutta hän oli jo oppinut tulemaan sen kanssa paremmin toimeen. Kun opettaja puhui, hän teki samalla myös jotain muuta. Hän piirteli paperille, kirjoitti kirjevihkoon tai teki kotitehtäviä.

”En olisi millään pystynyt keskittymään pelkästään kuuntelemiseen. Onneksi hyvän muistini ansiosta pärjäsin kokeissa.”

Myös lukio meni pääosin hyvin. Kurssiarvosanat alkoivat kuitenkin vaihdella paljon sen mukaan, kuinka paljon opiskeltava asia Iidaa kiinnosti. Hän huomasi, että kokeisiin pitäisi myös lukea, mutta lukemisen suunnittelu oli hänelle haasteellista.

”En osannut jakaa koealueita osiin. Sen takia lukemisesta tuli vaikeaa.”

Sama ilmiö näkyi lukion jälkeen yliopiston pääsykokeissa. Iidaa olisi kiinnostanut lähteä opiskelemaan ruotsia ja englantia, mutta pääsykoekirjojen lukemisesta ei tullut mitään. Niinpä hän päätyi hakemaan opiskelemaan liiketaloutta ammattikorkeakouluun.

”Olin kuullut, että se on hyvä vaihtoehto, jos ei vielä tiedä, mitä haluaa tehdä.”

Liiketalous ei kiinnostanut Iidaa ollenkaan, ja pian opinnot alkoivat takkuilla. Hän päätti pitää välivuoden ja miettiä kotona, mitä haluaa ryhtyä tekemään. Koneja tuotantotekniikan opintojen kanssa kävi samalla tavalla.

Iidasta tuntui, että hän oli kummallisella tavalla epäonnistunut elämässään, mutta ei tiennyt miksi. Hän kärsi masentuneisuudesta, sillä elämä ei tuntunut kunnolla kulkevan eteenpäin. Samalla hänen vuorokausirytminsä meni sekaisin, ja hän alkoi valvoa yöt ja nukkua päivät. Vasta opintopsykologin kehotus hakeutua tarkkaavuuden tutkimuksiin toi vastauksen.

Adhd-diagnoosin jälkeen Iidasta tuntui ensin hieman haikealta. Hänestä tuntui, että monta vuotta oli kulunut hukkaan, koska koulunkäyntiin ja opiskeluun liittyviä haasteita ei ollut kunnolla ymmärretty.

Nuori nainen seisoo huvimajassa ja katsoo kaukaisuuteen.

Kukaan ei ollut esimerkiksi ottanut todesta hänen kokemuksiaan alisuoriutumisesta, koska hän oli samaan aikaan pärjännyt monessa asiassa hyvin.

”Itse tiesin usein, että olisin pystynyt monessa asiassa parempaan. Olisin kuitenkin tarvinnut tukea opiskelun opettelemiseen, kuten kokeisiin lukemiseen ja isojen kokonaisuuksien pilkkomisessa pienempiin.”

Tuki auttoi eteenpäin

Diagnoosin jälkeen psykiatrinen sairaanhoitaja auttoi Iidaa arjen hallinnassa. Yhdessä he loivat viikkoaikataulun eri askareille, kuten siivoukselle. Samalla he ryhtyivät laittamaan Iidan päivärytmiä kuntoon.

”Tuen avulla selvisin arjessa paljon paremmin. Myös masentuneisuus alkoi kadota.”

Myöhemmin neuropsykiatrisessa valmennuksessa Iida sai apua opintojen suunnitteluun.

Kun Iida viisi vuotta sitten lähti opiskelemaan sairaanhoitajaksi, vanhat tutut opiskelun haasteet seurasivat mukana. Hän jumitti usein liikaa yksityiskohdissa ja palautti työtehtäviä myöhässä. Moni asia oli kuitenkin myös paremmin. Ala tuntui hänestä heti kiinnostavalta ja omalta.

”Kun olin kiinnostunut opiskelemastani alasta, asiat jäivät mieleeni todella helposti. Hyvästä muististani oli paljon apua.”

Nykyään Iida työskentelee Oulun yliopistollisessa sairaalassa sairaanhoitajana. Aktiivinen työ sopii adhd-oireiselle erinomaisesti.

”Puran levottomuuteni käsillä tekemiseen ja puuhasteluun. Tykkään työstäni aivan valtavasti.”

  • Teksti: Hanna Vilo
  • Kuvat: Timo Heikkala