Pulkkisten perheen vahvuuksia ovat yhteen hiileen puhaltaminen ja huumori. Niin vanhemmat kuin lapsetkin auttavat ja tukevat toisiaan parhaansa mukaan.
Suvi ja Toni Pulkkisen kodissa Etelä-Pohjanmaan Alajärvellä riittää vilinää ja vilskettä. Perheeseen kuuluvat Taru, 10, Rosa, 9, Patrik, 7, Sofia, 4 ja Katri, 1. Lisäksi 14-vuotias Atte Tonin edellisestä liitosta asuu heillä osan ajasta. Arkeen oman lisänsä antavat perheen vanhimpien lasten pulmat kielessä ja kommunikoinnissa. Suvi-äiti kertoo, että ensimmäisen kerran asia nousi esiin Taru-esikoisen vauva-aikana.
”Ihmettelin, onko puhumisen harjoittelu oikeasti näin vaikeaa. Vaikka teimme hirveästi töitä, Taru unohti kaikki oppimansa sanat hetken päästä. Myös potalle opettelu oli ihan mahdottoman hankalaa.”
Nelivuotiaana Taru sai dysfasiadiagnoosin, kuten kehityksellistä kielihäiriötä vielä tuohon aikaan kutsuttiin. Hieman myöhemmin geenitesteissä löytyi isän puolelta periytyvä kromosomivirhe, joka aiheuttaa kielellisiä vaikeuksia ja autismikirjon piirteitä.
Suvi kertoo, että diagnoosin myötä moni asia sai selityksen. Uusien asioiden omaksuminen helpottui, kun vanhemmat osasivat ottaa käyttöön puhuttujen sanojen rinnalle muita keinoja.
”Kuivaksi oppiminenkin kävi lopulta tosi nopeasti. Tarulle piti vain näyttää kuvista, miksi ja milloin potalla kannattaa käydä”, Suvi-äiti muistelee.
Sisarussarjan toiseksi vanhimmalla eli Rosalla geenipoikkeamaa osattiin epäillä jo aikaisemmin. Seuraavana syntyneellä Patrikilla on oireita, jotka viittaavat jonkinlaisiin neuropsykiatrisiin vaikeuksiin. Ne kuitenkin johtuvat jostakin muusta syystä, sillä kromosomivirhe periytyy vain tytöille.
”Kahdella nuorimmaisella ei toistaiseksi näy merkkejäisosisarusten pulmista. Nelivuotias Sofia on jo tosi omatoiminen”, äiti kertoo.
Pulkkisten viisilapsisessa perheessä asioita ei oteta turhan vakavasti. "Elämässä eteen tulevia asioita ei voi aina valita, mutta oman asenteen voi. Synkistely ei hyödytä mitään", Toni-isä sanoo.
Toisiaan täydentäen
Taru ja Rosa käyvät erityisluokkia samassa koulussa. Vanhempien mukaan he ovat tiivis parivaljakko ja toistensa suurin tuki ja turva.
”Tytöt ovat täysin erilaisia, lähes toistensa vastakohtia. Mutta juuri siksi he niin hienosti täydentävät toisiaan”, Toni-isä sanoo.
Taru on rauhallinen, harkitseva ja aurinkoinen tyttö, joka osaa asettua muiden asemaan. Hän esimerkiksi toimii usein pikkuveli Patrikin tulkkina muulle maailmalle, kun tämän on vaikea sanoittaa asioita.
”Taru osaa enimmäkseen olla kavereiden kanssa koulussa oikein hienosti. Välillä tulee pieniä törmäyksiä, kun Taru hakee toisia leikkiin vähän väärällä tavalla. Mutta tarkoituksellisesti hän ei koskaan loukkaa ketään”, Suvi kuvailee.
Pienessä, muutaman oppilaan luokassa Tarun koulutyö on alkanut sujua. Tällä hetkellä hän lukee jo parin sanan lauseita.
Rosa puolestaan on perheen todellinen Pikku Myy: räiskyvä ja impulsiivinen sähikäinen. Hänellä on erittäin voimakas oikeudentunto. Rosa ei voi sietää minkäänlaista epäreiluutta ja muistaa pienetkin loukkaukset pitkään.
”Kyllä Rosaltakin ihana hymy tulee usein, mutta joustavuutta hän harjoittelee kovasti”, äiti kertoo.
Esimerkiksi pukeutumistilanteet tuottivat aiemmin päivittäin harmia Rosalle. Hän on äärimmäisen tarkka siitä, millaiset vaatteet tuntuvat päällä mukavilta ja kelpaavat.
”Yritin pitkään ratkaista asiaa tuomalla tarjolle aina vain lisää vaihtoehtoja, mutta sehän oli juuri väärä tapa. Ongelma alkoi ratketa, kun karsimme yhdessä vaatekaapin sisällön aivan minimiin. Nyt siellä on vain muutama Rosan varmasti hyväksymä vaatekappale”, Suvi sanoo.
Rosa ja Taru ovat vanhempien mukaan tiivis parivaljakko ja toistensa suurin tuki ja turva.
Oman asenteen voi valita
Erilaiset arkiset tilanteet vaativat erityislasten perheessä vanhemmilta kekseliäisyyttä ja pitkää pinnaa.
”Kesken aamukiireen saatan sanoa ylimääräistä energiaa pursuavalle Patrikille, että käypä hetki pomppimassa tuolla vanhempien sängyssä ja tule vasta sitten pukemaan”, Suvi-äiti antaa esimerkin.
Tonin mukaan auttaa paljon, kun ei ota asioita liian vakavasti tai mieti ulkopuolisten ihmisten mielipiteitä. Erityislasten kanssa kaupungilla liikkuessa saa helposti osakseen tuntemattomien ihmetteleviä katseita ja ymmärtämättömiä kommentteja.
”Tiedän kyllä, että olemme toisinaan aikamoinen näky. Ostoksillakin tenavat vipeltävät eri suuntiin heti, kun silmä välttää. Mutta minua ei yhtään nolota huikata lauma koolle, niin että koko kauppa raikuu”, Toni toteaa.
Hänen mielestään suurperheen isän tärkein voimavara huumorin ohella on positiivinen elämänasenne. Elämässä eteen tulevia asioita ei voi aina valita, mutta oman suhtautumisensa niihin voi. Ilonhetkille kannattaa antaa enemmän painoarvoa kuin suruille.
”Itse olen elänyt turvattoman lapsuuden, joten osaan arvostaa omaa perhettä. Minulle koti ja perhe merkitsevät ennen kaikkea sitoutumista ja vastuunkantoa. Ja kun väsyttää, virtaa saa nimenomaan lapsista itsestään”, Toni määrittelee.
Kiehtovaa salapoliisityötä
Perheen vanhemmat kuvailevat muodostavansa kaksin hyvän tiimin, jossa toista autetaan parhaan mukaan. Kumpikin vastaa niistä asioista, jotka sujuvat itseltä luontevammin.
”Minulle kaikki kirjalliset työt tuottavat tuskaa, joten Suvi huolehtii meillä esimerkiksi kaikenlaisista hakemuksista”, Toni sanoo.
Suvi taas kehuu puolisonsa toimeliaisuutta ja kekseliäisyyttä.
”Minä olen kotikissa, mutta Tonilla riittää energiaa ja ideoita. Hän saattaa ihan yhtäkkiä hoksata, että lähdetäänpä vaikka metsäretkelle koko porukka”, Suvi mainitsee.
Pariskunta myös pyrkii aktiivisesti hakemaan vertaistukea ja tietoa erityislasten vanhemmuudesta. He ovat osallistuneet muun muassa Ihmeelliset vuodet -koulutukseen, jossa otetaan käyttöön uusia kasvatuksellisia keinoja.
Suvin mukaan molemmat vanhemmat ovat kiinnostuneita oppimaan uusia asioita lapsistaan ja näiden ominaisuuksista. Esimerkiksi kuvien ja tukiviittomien harjoittelu on ollut hänen mielestään oikein palkitsevaa.
”Lapsien erityisyyteen voi yrittää suhtautua uteliaasti eikä lannistuneesti. Itse ainakin tykkään välillä ottaa kynän ja paperia ja pähkiä oikein kunnolla, mistä jokin arjen ongelma voisi johtua. Siinä saattaa vaikka keksiä, että lapsen pissavahinkohan tulee aina tietynlaisen stressaavan tilanteen jälkeen”, Suvi kuvailee.
Hänen mukaansa parhaimmillaan perheen raskaidenkin asioiden ratkominen on kiehtovaa ajatustyötä.
”Väillä tunnen itseni ihan salapoliisiksi.”
- Teksti: Mari Vehmanen
- Kuvat: Krista Luoma
