Räppäri Sana: "Haluan antaa voimaa mahdollisimman monille”

3.6.2022
Räppäri Sana: "Haluan antaa voimaa mahdollisimman monille”

Räppäri Sanan eli Sanna Rönnbergin nuoruus oli täynnä opiskeluun, ihmissuhteisiin ja juomiseen liittyviä haasteita. Vuosi sitten tehty adhd-diagnoosi muutti hänen koko elämänsä suunnan.

Ainainen ulkopuolisuuden tunne. Siihen kiteytyivät Sanna Rönnbergin, 32, peruskouluvuodet. Sannasta opetuksen seuraaminen tuntui tylsältä, ja hänellä oli vaikeuksia keskittyä. Villi tyttö kaipasi virikkeitä ja häiritsi sen takia tunneilla. Usein hänet määrättiin käytävälle rauhoittumaan.

”Jatkuva käytävällä seisominen oli tietenkin noloa. Lisäksi opettajat haukkuivat minua tyhmäksi ja laiskaksi.”

Koulun jälkeen Sanna leikki usein yksin. Toisten seurassa hän tunsi itsensä sosiaalisesti kömpelöksi. Silloin ulkopuolisuuden tunne korostui entisestään. Onneksi oli kuitenkin ukki. Isoisä toimi Sannalle tukipilarina silloin, kun kukaan muu ei kannatellut. Ukki ymmärsi vilkasta lapsenlastaan ja keksi tälle mielekästä tekemistä.

Sannan vanhemmat olivat eronneet, kun hän oli ollut pieni. Molemmat olivat käyttäneet alkoholia runsaasti. Raitistuttuaan isä oli jäänyt Sannan ja tämän siskojen yksinhuoltajaksi.

”Yksinhuoltajuus ei ollut iskälle helppoa. Tahtomattani vielä vaikeutin sitä omalla käyttäytymiselläni.”

Tunteet purkautuivat paperille

Yläasteella Sanna pääsi opiskelemaan monia aineita pienryhmässä. Opiskelu alkoi sujua hieman paremmin kuin ala-asteella. Siitä huolimatta erilaisuuden tunne säilyi vahvana. Tunteitaan Sanna alkoi purkaa kirjoittamalla erilaisia riimejä päiväkirjan tapaan.

”En ikinä puhunut ongelmistani kenellekään, sillä olin rakentanut ympärille suojamuurin. Tunteiden purkaminen paperille kuitenkin helpotti oloa.”

Kun Sanna oli kirjoittanut riimejä vuoden verran, hän törmäsi bussiasemalla kaveriinsa, joka kertoi äänittävänsä omia laulujaan Espoon kirjaston studiolla.

”Sovimme, että menen feattaamaan kaverini biisin. Siitä se lähti. Sen jälkeen aloin äänittää omia biisejäni.”

Musiikki alkoi kiinnostaa Sannaa yhä enemmän. Kotona hän esitti usein aamuisin lähtevänsä kouluun mutta suunnistikin sen sijaan studiolle.

”Joka kerta kun pääsin äänittämään, sain vihdoin kertoa tarinaani jollekulle. Tunsin äärimmäistä vapautta.”

Julkisuus toi varjopuolia

Sanna alkoi julkaista biisejään Mikserinetissä, joka oli siihen aikaan suosittu musiikkipalvelu. Yhtäkkiä hän alkoi saada keikkapyyntöjä ja ihmiset tunnistivat hänet kadulla. Valitettavasti julkisuus ei ollut vain positiivista, vaan fanien lisäksi hän sai myös vihamiehiä.

”Kadulla ihmiset saattoivat esimerkiksi huoritella ja huudella.”

Selitystä ihmisten käyttäytymiselle Sanna ei saanut. Hän tiesi, että naisten tekemä rap-musiikki oli siihen aikaan Suomessa vielä outo taiteenlaji. Ihmisten vihanpurkaukset nuorta tyttöä kohtaan tuntuivat kuitenkin täysin kohtuuttomilta.

”Rakensin ympärilleni vielä entistäkin paksumpaa suojamuuria ja esitin kovista.”

Sanna istuu käytävässä kaksiovisen harmaan oven edessä ja katsoo suoraan kameraan.
Musiikki on Sannalle tärkeää. "Joka kerta kun pääsen äänittämään, saan kertoa tarinaani jollekulle. Tunnen äärimmäistä vapautta."

Poikaystävä houkutteli juomaan

Ei koskaan alkoholia. Niin Sanna oli päättänyt murrosiän alkaessa. Hän oli nähnyt, mitä viina oli tehnyt perheelle, ja siksi hän halusi valita elämässään toisin.

”Vaikka kaverini joivat, minä olin päättänyt olla porukassa selvin päin. Aluksi se tuntui helpolta.”

Kohtalo puuttui kuitenkin peliin. Sanna tapasi itseään pari vuotta vanhemman pojan, johon hän rakastui. Pojan seurassa hän ei kehdannut sanoa, että hän ei halunnut juoda.

”Aloimme juoda yhdessä. Lisäksi lintsasin koulusta yhä enemmän.”

Kun seurustelu muutamaa kuukautta myöhemmin loppui, Sanna alkoi juoda suruunsa. Korkkia oli mahdotonta kiertää enää takaisin kiinni.

Sannan elämä Espoossa kävi ahtaaksi, sillä hän oli ajautunut huonoihin piireihin. Lisäksi koulu meni niin kehnosti, että hän tiesi saavansa ehdot monesta aineesta.

Elämällä oli hänen varalleen kuitenkin yllättävä suunnitelma. Eräänä päivänä hänen puhelimensa soi ja hän sai keikkakutsun Pudasjärvelle Oulun lähelle.

”Tykkäsin pohjoisesta niin paljon, että päätin jäädä sinne asumaan.”

Juominen vain yltyi

Seuraavat kymmenen vuotta olivat kosteita aikoja. Niistä Sannalla on vain vähän muistoja. Musiikin tekeminen alkoi takkuilla. Hän teki erilaisia keikkatöitä mutta samalla odotti koko ajan, että pääsisi töiden jälkeen juomaan. Vaikka kaverit sanoivat, että Sannalla on alkoholiongelma, hän ei itse pystynyt sitä näkemään.

Lopulta Sanna oli tilanteessa, jossa hän oli vuosien mittaan menettänyt useita töitä ja ihmissuhteita. Lisäksi hänellä oli niin paljon velkaa, että hän oli menettämässä luottotietonsa.

Eräänä heinäkuun iltana Sanna istui parvekkeella juomassa siideriä.

”Katselin kaunista puistomaisemaa ja aloin miettiä, mitä oikein olin elämälläni tehnyt. Sanoin ensimmäistä kertaa ääneen, että olen alkoholisti.”

Sanna alkoi itkeä. Hän kaatoi siiderin pois. Hän tiesi, että hänen oli aika muuttaa elämäänsä.

”Siitä alkoi pitkä toipumismatkani.”

Järkyttävä uutinen

Kun Sanna pääsi alkoholin vieroitusoireista eroon, hän alkoi kuntoilla. Hän pyöräili jatkuvasti, ja vähitellen hänen kuntonsa koheni. Elämä ehti vajaan vuoden näyttää hyvältä ennen seuraavaa iskua: Sannan paras ystävä kuoli yllättäen päihteisiin.

”Syytin itseäni aivan hirveästi, miksi en ollut nähnyt ystäväni tilannetta.”

Suurta suruaan Sanna purki paperille riimeiksi. Vähitellen riimeistä syntyi laulu, kappale nimeltä Haava. Se auttoi käsittelemään raastavia tunteita.

”Soitin kappaleen myös kuolleen ystäväni läheisille. Kaikkien mielestä se oli niin hyvä, että se täytyisi julkaista. Helppoa se ei kuitenkaan ollut.”

Tietoa adhd-oireista

Pään sisäisiä asioita. Niitä Sanna alkoi miettiä raitistumisen jälkeen. Hänen oli aika tutustua itseensä, sillä viinanhuuruisten vuosien aikana hän oli jäänyt itselleen vieraaksi. Hän havaitsi itsessään paljon yllättäviä piirteitä ja haitallisia toimintatapoja.

”Aloin tiedostaa esimerkiksi, että minulla ei ollut minkäänlaista tunteiden säätelytaitoa. Saatoin kiihtyä nollasta sataan sekunnissa.”

Sanna etsi netistä tietoa ja törmäsi siellä adhd-oireistoon. Ne tuntuivat kuvailevan häntä lähes täydellisesti.

Hän yritti varata aikaa adhd-tutkimuksiin, mutta terveyskeskuksessa kerrottiin, että niihin voisi päästä vain päivystyksen kautta. Päivystyksessä jonottaminen ei häntä kiinnostanut.

Kohtalo puuttui jälleen peliin. Kaksi vuotta sitten Sanna oli eronnut huonosta parisuhteesta. Kokemus oli niin rankka, että hän päätyi käsittelemään sitä psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolle.

”Muutaman kuukauden jälkeen sairaanhoitaja kertoi epäilystään, että saattaisin olla adhd-oireinen. Sitä kautta pääsin vihdoin tutkimuksiin.”

Tulokset olivat aivan selvät. Sannalla tosiaan oli adhd. Jatkuvalle ulkopuolisuuden tunteelle sekä opiskelu- ja ihmissuhdehaasteille oli vihdoin selkeä syy.

”Sain koko elämääni uudenlaisen selvyyden. En ollutkaan tyhmä ja laiska, kuten olin aina kuvitellut. Minä en vain ollut pystynyt keskittymään.”

Diagnoosin jälkeen Sannalle alettiin etsiä sopivaa lääkettä. Kun se löytyi, hänen elämänsä muuttui nopeasti.

”Yhtäkkiä pystyin keskittymään asioihin enkä enää rönsyillyt joka puolelle.”

Sanna kävelee metsätietä pitkin kohti katsojaa. Hänellä on päällään pitkä villakangastakki ja vaaleat farkut, joissa polven kohdalla on iso repeämä.
Adhd-diagnoosin saamisen jälkeen, Sannan elämä muuttui täysin. ”Sain koko elämääni uudenlaisen selvyyden. En ollutkaan tyhmä ja laiska, kuten olin aina kuvitellut. Minä en vain ollut pystynyt keskittymään."

Kulunut vuosi diagnoosin jälkeen on ollut yksi Sannan elämän parhaista. Parantuneen keskittymiskyvyn takia biisit syntyvät entistä helpommin. Viimeisin kappale Uudestaan kertoo siitä, että menneisyys ei määritä ihmistä ja kaikesta selviää. Nykyään Sannan tavoitteena onkin jakaa ihmisille tietoa mielenterveydestä ja päihteiden haitoista.

”Haluan antaa voimaa mahdollisimman monille. Kenenkään ei pidä hävetä itseään tai kokemuksiaan. Apua kannattaa hakea rohkeasti.”

http://sanamusic.net/

Teksti: Hanna Vilo

Kuvat: Jari Härkönen