Terapia auttoi löytämään omat toiveet

15.3.2021
Terapia auttoi löytämään omat toiveet

Anni Hämäläinen on vasta aikuistuttuaan ryhtynyt käsittelemään kehityksellisen kielihäiriön aiheuttamia itsetunto-ongelmia. Ovi työelämään on raottunut työhönvalmentajan avulla.

Hankolainen Anni Hämäläinen, 26, kuvailee lapsena olleensa ennen kaikkea hyvin ujo. Kehityksellisen kielihäiriönsä vuoksi Anni vetäytyi koulussa usein syrjään toisten touhuista.

”En mennyt muiden mukaan. Tai jos menin, olin vaan ihan hiljaa. Kavereita oli sillä tavalla tietysti vaikea saada.”

Entistä yksinäisemmäksi erityiskoulua käynyt Anni tunsi itsensä, kun paras ystävä muutti toiselle paikkakunnalle neljännellä luokalla. Koulussa Anni koki myös kiusaamista.

”Se oli sellaista ulkopuolelle jättämistä ja nimittelyä. Saatettiin sanoa, ettei me haluta olla tuommoisen vammaisen kanssa. Kiusaaminen tuntui tietysti tosi pahalta ja teki minusta vielä entistä varautuneemman.”

Opettajat eivät Annin mukaan huomanneet kiusaamista eivätkä koskaan puuttuneet siihen.

”Ja jostain syystä vakuuttelin kotona vanhemmille, että kaikki on ihan hyvin.”

Kielihäiriö ja oppimisvaikeudet vaikuttivat niin ikään koulutyöhön.

”Vaikeinta oli matikka. Esimerkiksi kellon opettelu oli minulle hankalaa. En silti muista lapsena saaneeni kauheasti muuta apua kuin puheterapiaa, ja sekin loppui jo ala-asteella.”

Työnhaku osoittautui hankalaksi

Peruskoulun jälkeen Anni lähti lapsuudenkodista Hangosta ensin kymppiluokalle Jyväskylään.

”Olihan se aika pelottavaa olla uudessa kaupungissa, vaikka onneksi Jyväskylässä asui sukulaisia. Olin silti edelleen niin ujo, että luokkakavereillekin aloin puhua vasta keväällä.”

Seuraavaksi Annin tie vei valmentavaan koulutukseen Espooseen silloiselta nimeltään Keskuspuiston ammattiopistoon. Vuosi siellä oli hänen mukaansa kiva erityisesti mukavien opettajien ansiosta.

Kotityö- ja puhdistuspalveluiden ammattitutkinnon Anni opiskeli Järvenpäässä. Valmistuttuaan hän jäi Järvenpäähän, sillä kaupungista oli löytynyt avopuoliso.

Anni kertoo haaveilleensa valmistumisen jälkeen työpaikasta palvelutalossa, sillä hän oli ollut kesätöissä vanhusten parissa ja viihtynyt hyvin.

”Työnhaussa ei kuitenkaan tärpännyt. Luultavasti suurin syy oli kielihäiriössäni. Työhaastattelut ovat minulle tosi hankalia tilanteita”, Anni kertoo.

Hänen mukaansa työnhaun pulmat saivat ensimmäistä kertaa elämässä miettimään ammattiavun hakemista. Anni halusi selvittää, mihin kaikkeen kielihäiriö on vaikuttanut ja miten näitä ongelmia voisi ratkoa.

”Lähdin hakemaan apua ihan terveyskeskuksen kautta. Sieltä sain lähetteen eteenpäin ja pääsin lopulta psykologille.”

Anni Hämäläinen toivoo, että löytäisi tulevaisuudessa paikkansa työmarkkinoilta.

Omat toiveet etusijalle

Terapiassa Anni sanoo oivaltaneensa, että riittämättömyydenvtunne ja kiusaamiskokemukset ovat saaneet hänet yrittämään miellyttää liikaa muita ihmisiä.

”Kielihäiriö on tähän varmasti yksi syy. Psykologin avulla tajusin, että minulla on ihan oma elämä. En ole olemassa ketään muuta varten.”

Huonoon itsetuntoon Anni arvelee vaikuttaneen myös sen, ettei lapsuudessa sisaruksilla ollut samanlaisia ongelmia oppimisessa tai kielessä.

”Meitä ei kotona vertailtu toisiimme, mutta koin itse itseni muita huonommaksi.”

Terapian ohella toinen tärkeä apu on ollut tuen saaminen työnhakuun. Takaisin Hankoon muutettuaan Anni pääsi TE-toimiston kautta ammatillista kuntoutusta tarjoavan Verven asiakkaaksi ja sai siellä oman työhönvalmentajan.

”Ensin Anne jutteli kanssani ja selvitti, mikä minua voisi kiinnostaa. Yhdessä meille tuli sitten ajatus, että vanhusten lisäksi voisin tykätä lasten kanssa työskentelemisestä. Hain itse työkokeilupaikkaa, mutta Anne auttoi jokaisessa vaiheessa.”

Valmentajasta oli tukea myös työnhaun kaikkein jännittävimmässä asiassa eli työhaastattelussa.

”Anne tuli mukaan haastatteluun. Siitä oli tosi paljon apua”, Anni toteaa.

Uusi työkokeilu suunnitteilla

Työkokeilupaikka päivähoidosta järjestyi, ja Anni teki puolen vuoden ajan kolmipäiväistä työviikkoa 2−5-vuotiaiden lasten ryhmässä.

”Aluksi minua jännitti tai suorastaan pelotti, osaanko olla lasten kanssa. Puolessa vuodessa onneksi ehtii oppia paljon. Välillä lapset ihmettelivät, miksi minulla kestää niin kauan vastata heille. Mutta sehän on vain hyvä, että kysytään suoraan.”

Annin tehtäviin kuului esimerkiksi pöydän kattamista aterioilla, lasten pukemista, ulkoiluihin osallistumista ja yleistä paikkojen siistimistä. Työkaverit ottivat hänet hyvin vastaan ja neuvoivat tarvittaessa. Kokonaisuudessaan työkokeilu oli Annin mielestä onnistunut. Hän sai hyvää palautetta soveltuvuudestaan alalle.

”Olen alkanut miettiä, että päiväkodissa työskenteleminen voisi sopia minulle vielä paremmin kuin vanhustyö.”

Tuttu työhönvalmentaja on edelleen tukena, ja parhaillaan Annille suunnitellaan toista työkokeilua. Tulevaisuudelta hän kertoo toivovansa ennen kaikkea, että oma paikka työmarkkinoilta löytyisi.

Viimeisen vuoden aikana korona on rajoittanut uintiharrastusta ja muita menoja. Aikaa on ollut pakko viettää pitkälti kotona kaksin kissan kanssa.

”Viime kevään pahin koronasulku oli kyllä tylsää. Onneksi silloin oli edes valoisia kevätpäiviä, että pääsi olemaan ulkona."

  • Teksti: Mari Vehmanen
  • Kuvat: Linda Marie Foto