Torstain Pikku Kakkosen vetäjä Susanna Volanto juontaa ohjelmaa myös käsillään. Tukiviittomat ovat apuväline, jolla hän auttaa pieniä katsojia sisäistämään tarinoita.
On arki-iltapäivä YLEn Pikku Kakkosen kuvauslavasteissa Tampereella. Viittomakielen tulkiksi kouluttautunut, kommunikaatio-opettajana työskentelevä Susanna Volanto on aloittelemassa lastenohjelman torstaijuontajan tehtäviään.
”Katsojat näkevät vain työn lopputuloksen, mutta tosiasiassa minun hommani ovat alkaneet juontopäivää paljon varhemmin. Olen ensinnäkin katsonut torstain ohjelmat etukäteen – ja jos siellä on ollut vaikkapa jotakin erityisen jännittävää, tartun siihen, jotta voin kulkea katsojan eli lapsen rinnalla läpi ohjelman ja pohtia ohjelmien sisältöä juonnoissani”, Volanto kertoo.
Torstain Pikku Kakkosen erikoisuutena ovat Volannon juontojen tukiviittomat. Juontaessaan hän ryydittää kertomiaan asioita muutamilla ymmärtämistä tukevilla käsimerkeillä eli viittomilla.
”Jos juonnan alkavaksi kissasta kertovan sadun, höystän sitä tukiviittoen sanan kissa: laitan toisen käteni nyrkkiin ja silitän avoimella kämmenelläni nyrkkikättä hellästi. Tai jos vuorossa on tarina sateesta, tukiviiton sen sormillani siten kuin sormenpäät pudottelisivat pisaroita hiljakseen ylhäältä alas.”
Tukiviittomat rauhoittavat tilanteen
Susanna Volannon mielestä tukiviittomat ovat upea tapa tukea ihmisten välistä viestintää.
”Tukiviittomien avulla toiseen saadaan kohtaamistilanteessa ensinnäkin luotua katsekontakti. Kun viitotaan ihminen ihmiselle, katse ja toisen seuraaminen on se avainjuttu. Jos lapsella on vaikeuksia keskittyä tai hahmottaa puhetta, tukiviittomat auttavat”, Volanto toteaa.
Toisaalta puhuja eli viittomien käyttäjä selventää kuin automaattisesti ilmaisuaan, kun kädet ovat mukana.
”Tukiviittomat ovat omiaan rauhoittamaan kommunikaatiotilanteen. Vuorovaikutus lisääntyy, ja osapuolet kykenevät viittomien avulla paneutumaan täysipainoisemmin esillä olevaan aiheeseen”, Volanto mieltää.
Tukiviittomilla painotetaan avainsanoja
Vaikka tukiviittominen näyttää hieman viittomakieleltä, sitä se ei kuitenkaan ole.
”Tukiviittomat toki ammentavat viittomakielestä, mutta viittomakieli on ihan oma kielensä, jossa on omat aakkosensa ja kielioppinsa. Tukiviittomissa puhe on kuitenkin se ykkönen, jota yksittäisillä viittomilla tuetaan. Tukiviittominen on nimenomaan kommunikointimenetelmä”, Volanto korostaa.
”Sillä voidaan painottaa vaikkapa vain yhtä tai kahta avainsanaa virkkeessä – kuten kissatarinassa sanaa kissa tai sadekertomuksessa sanaa sade. Tukiviittomien tavoitteena on, että nekin, joilla on esimerkiksi kehityksellinen kielihäiriö tai joitakin muita vaikeuksia ymmärtää puhutun kielen merkityksiä, saisivat kerrotusta enemmän irti”, Volanto tiivistää.
Lapsi tarvitsee aikuisen mallin
Tukiviittomilla on Volannon mukaan myös siitä tärkeä merkitys, että niiden avulla kielellisen ilmaisun haasteita poteva lapsi voi itse tehdä itseään paremmin ymmärretyksi.
”Lapsi tarvitsee aikuisilta aluksi mallin kommunikoida. Jos lapsella on vaikkapa juuri kehityksellinen kielihäiriö, aikuisen tulee tarjota tukea vuorovaikutukseen erilaisilla kommunikointimenetelmillä.”
Tätä avun tarjoamista torstain Pikku Kakkosen tukiviitotut juonnot toteuttavat.
”Kun lapsi näkee, että aikuinen käyttää tukiviittomia asioiden havainnollistamiseksi, hän oppii helpommin käyttämään niitä itsekin.”
Myös kommunikaatiokortit viestinnän tukena
Tukiviittomien lisäksi Volanto ottaa Pikku Kakkosen juonnoissa ajoittain esille kommunikaatiokortit. Kuvakortit kulkevat välillä puhuttujen ja tukiviitottujen juontojen rinnalla kuin ystävä konsanaan – tavoitteena lisätä lapsen ymmärrystä.
”Kuvakortit toimivat ylipäätään loistavana arjen apuvälineenä etenkin silloin, kun palataan johonkin, mistä on aiemmin sovittu tai kerrataan vaikkapa päivän tulevaa ohjelmaa.”
”Jos seuraavaksi on tarkoitus pestä kädet ja mennä sen jälkeen ruokapöytään, lapsen toiminnan ohjaamisessa kuvakortit vesihanan alla olevista käsistä ja pöydällä olevasta ateriasta toimivat mukavasti suusanallisesti annettujen ohjeiden tukena.”
Katsojien palaute lämmittää
Aina silloin tällöin, vaikkapa ruokakaupan hyllyjen välissä, Volannon pysäyttää innokas, pieni ihailija tai tämän vanhempi. Pikku Kakkosen torstaijuontaja tunnistetaan aika usein, ja mielekkäimmältä Volannon saama palaute tuntuu silloin, kun sen antaa uutta oppinut lapsi.
”Pieni käsi saattaa nykäistä minua hihasta, ja Pikku Kakkosen katsoja saattaa silloin sanoa, että ”kato, mä osaan viittoa omenan”. Sitten lapsi viittoo sen ja näyttää kovin ylpeältä taidostaan. Sellainen totta kai palkitsee”, Volanto kertoo.
Aikuisista palautteenantajista jotkut ovat todenneet, että Pikku Kakkosen rohkaisemana tukiviittomat ovat tulleet heidän perheeseensä jäädäkseen.
”Moni lapsi katsoo vanhempansa kanssa lähetystä sillä mielellä, että opetellaan viittomia yhdessä ja käytetään niitä perheen omassa arjessa. Ja sitten kun toinen onnistuu välittämään toiselle jotakin, syntyy vau-elämys – hei, minä osasin ja tuo toinen hoksasi!”
Hyödyksi ihan kaikille
Susanna Volannosta työ Pikku Kakkosessa on ollut hänen omien sanojensa mukaan ”aivan ihanaa”. Volanto uskoo, että ohjelman kautta tukivittomat ovat saaneet osakseen sellaista näkyvyyttä, jota kommunikaatiomuoto ansaitsee.
”Pikku Kakkosen tukiviitotuista torstaista on poikinut monta hyvää asiaa: tukiviittomat tuntuu jo olevan juttu, joka näkyy lapsiperheiden elämässä paikoin useammallakin osa-alueella. On tärkeää tiedostaa, että tukiviittomat voivat oikeasti olla viestimisen apuna niin varhaiskasvatuksessa, esiopetuksessa kuin lapsen omassa kaveripiirissäkin.”
Tukiviittomista hyötyvät Volannon mukaan ihan kaikki.
"Mitä useampi lapsi tai aikuinen käyttää tukiviittomia, sitä tavallisempi kommunikoinnin tapa siitä tulee. Onhan viittomisen ytimessä kyse meille ihmisille siitä kaikkein tärkeimmästä: halusta ymmärtää ja tulla ymmärretyksi.”
- Teksti: Essi Kähkönen
- Kuva: YLE/Ville Mononen
