
Kun puheen ja kielen kehitys viivästyy, avuksi voidaan ottaa tukiviittomat. Ne toimivat puheen ymmärtämisen ja kielen kehityksen tukena.
Jokainen ihminen tarvitsee ympäristönsä kanssa yhteistä kieltä voidakseen olla yhteisönsä täysivaltainen jäsen. Kun puheen ja kielen kehitys viivästyy, avuksi voidaan ottaa tukiviittomat. Ne toimivat puheen ymmärtämisen ja kielen kehityksen tukena.
Pienen lapsen kielen kehitys ei ole vain sanojen ja lauseiden oppimista. Oppiessaan kieltä hän oppii samalla lukemattomia tärkeitä asioita ympäristönsä ihmisten kanssa. Myös puhetta korvaavilla keinoilla on samalla tavalla tärkeä, kehitystä ja oppimista tukeva merkitys. Tukiviittomien käyttöönotossakaan ei ole kyse vain viittomamerkkien oppimisesta, vaan kielen käytöstä sen kaikissa tehtävissä.
Puhetta tukevia ja korvaavia keinoja tarvitsevat monenlaiset ihmiset lapsista aikuisiin sekä heidän keskustelukumppaninsa. Jotkut tarvitsevat niitä vain vähän aikaa varhaisen kielen- ja puheenkehityksen tueksi. Toiset tarvitsevat niitä koko ikänsä heikosti ymmärrettävän puheen tueksi tai korvaamaan kokonaan puuttuvan puheen. Aiemmin hyvin toiminut puhekyky voidaan menettää sairauden tai vammautumisen seurauksena. Myös silloin tarvitaan puhetta tukevia tai korvaavia keinoja.
Tuen tarve ja kuntoutuksen keinot voivat vaihdella yksilöllisesti paljonkin. Myös jokaisen tukiviittomia tarvitsevan lapsen tilanne ja tukiviittomien käyttöönotto pitää harkita yksilöllisesti. Käytännön kokemusten ja tutkimusten perusteella tunnetaan kuitenkin joitakin periaatteita, joista on hyötyä useammille.
Lapsi oppii mallista
Vanhemmilla ja koko perheellä sekä päivähoidon työntekijöillä on suuri merkitys puhetta tukevien ja korvaavien keinojen käyttöönotossa ja käytön kehittämisessä. Kielen kehityksen alkuvaiheessa lapset voivat oppia kieltä vain aidoissa vuorovaikutustilanteissa, joissa sanoja tai viittomia käytetään niiden viestinnällisessä tehtävässä. Tietoisesti oppimalla lapsi voi oppia myöhemmin esimerkiksi vieraita kieliä, kun hän on ensin oppinut jonkin muun kielen riittävän hyvin.
Jos lapsi tarvitsee tukiviittomia, hänen äidinkielensä ei ole vielä niin kehittynyt, että hän voisi oppia toista kielijärjestelmää tietoisesti opettelemalla, ei edes tukiviittomia. Siksi on tärkeää, että vanhemmat ja päivähoidon työntekijät saavat riittävää opetusta ja tukea tukiviittomien käyttöön. Ne tulisi liittää mahdollisimman luontevasti lapsen arkeen kielen kehitystä tukevalla tavalla.
Tukiviittomien käyttöönotossa ei ole kyse siitä, että ne otettaisiin käyttöön lapselle, vaan siitä, että muut alkavat käyttää niitä jutellessaan lapsen kanssa. Lapsi oppii tukiviittomat mallista huomatessaan, mitä hyötyä niistä on.
Kun tukiviittomia otetaan käyttöön, on erityisesti kiinnitettävä huomiota siihen, että lapsi katsoo henkilöä, jonka kanssa hän keskustelee. Myöhemmin, oivallettuaan viittomisen merkityksen, lapsi oppii itsekin automaattisesti katsomaan kumppaniaan tämän puhuessa ja viittoessa. Omaksuttuaan tukiviittomat käyttöönsä, lapsi itsekin yleensä tulee pian tietoiseksi siitä, että kumppanin on nähtävä hänet, kun hän viittoo.
Tyypillisesti puhumaan oppivat lapset omaksuvat uusia sanoja usein niin nopeassa tahdissa, että on vaikea ymmärtää, miten se on mahdollista. Tukiviittomia tarvitsevilla lapsilla on usein monenlaisia kielenkehityksen vaikeuksia, jotka voivat hidastaa myös viittomien oppimista. He tarvitsevatkin niiden oppimiseen usein paljon enemmän toistoja ja aikaa kuin puhuvat lapset sanojen oppimiseen. Etenkin alkuvaiheessa, kun viittominen ei ole vielä vakiintunut lapsen käyttöön, on läheisten vaikea pitää motivaatiota yllä. Mutta jos aikuisten viittomisinto laantuu, lapsi saa yhä vähemmän sitä mallia, jota hän erityisesti tarvitsisi.
Ensimmäiset viittomat
Usein keskustellaan siitä, mitä viittomia kannattaa lähteä opettelemaan ensimmäisenä. Tähän voidaan antaa viitteellisiä ohjeita. On kuitenkin hyvä muistaa, että tyypillisesti puhumaan oppivan lapsen kanssa ei juuri koskaan mietitä, mitä sanoja hänen olisi hyvä oppia ensimmäisenä. Noin vuoden ikäiselle lapselle yritetään toki opettaa usein ympäristön esineiden tai ihmisten nimiä ja houkutellaan matkimaan: Sano kukka! Sano äiti! Moni lapsi lähtee tällaiseen ääntelyllä ja sanoilla leikittelyyn mukaan jo ennen kuin hän alkaa käyttää sanoja omassa ilmaisussaan. Tämä leikittely tuottaa iloa sekä lapselle että vanhemmalle ja voi sen vuoksi osaltaan kiinnittää lapsen huomiota sanoihin ja yhteisten merkitysten jakamiseen.
Ensimmäiset omat käyttösanansa lapsi oppii, kun hänelle puhutaan arjen tilanteissa esineistä, joita hän juuri silloin itse käsittelee. Hän oppii asioista, joita hän tekee ja ihmisistä, joiden kanssa hän on vuorovaikutuksessa. Lapsi alkaa poimia kuulemastaan puheesta ensimmäiseksi sellaisia sanoja, jotka toistuvat usein ja ovat hänelle itselleen merkityksellisiä ja tärkeitä.
Pienelle lapselle osoitettu puhe on erilaista kuin isompien lasten ja aikuisten välinen puhe. Ilmaukset ovat lyhyitä ja viestin sisällön kannalta keskeisimpiä sanoja korostetaan. Niitä myös toistellaan eri tavoin, jotta lapsen on helppo erottaa ne: Missä pallo on? Etsipä pallo! Anna lusikka äidille, anna! Lapsi alkaa ensimmäisenä käyttää useimmin toistuvia sanoja.
Tukiviittomien oppimisessa on pitkälti kyse samasta kielen oppimisen ilmiöstä kuin puhuttujen sanojen oppimisessakin. Ensimmäiset lapsen oppimat tukiviittomat ovat sellaisia, jotka toistuvat usein ja jotka ovat hänelle tärkeitä, hyödyllisiä tai muuten vain mukavia. Jos aikuiset käyttävät tukiviittomia riittävän monipuolisesti, lapsi omaksuu nimeävien viittomien lisäksi esimerkiksi tekemistä ja tunnetiloja kuvaavia viittomia.
Leikittely tärkeää
Vaikka puhumaan opettelevalla lapsella ei olisi ongelmia kielen kehityksessä, vahvistaa aikuinen puhettaan usein eleillä. Esimerkiksi anna-sanaan liittyy hyvin todennäköisesti äidin lasta kohti ojentunut käsi. Tässä kehitysvaiheessa lapset itsekin käyttävät eleitä, joita on enemmän kuin puhuttuja sanoja. Niillä lapset myös pystyvät ilmaisemaan itseään monipuolisemmin. Tämä on yksi syy siihen, että aikoinaan on lähdetty kokeilemaan viittomista sellaisten lasten kanssa, joiden puheilmaisu ei ole lähtenyt kehittymään normaalisti.
Myöhemmin myös tutkimushavainnot ovat tukeneet viittomien käyttöä puheen ja kielen kehityksen tukena. Tukiviittomisessa on kyse paljon laajemmasta kielellisestä ilmiöstä kuin eleilmaisun tehostamisesta. Tukiviittomia opettelevaa aikuista voi kuitenkin auttaa, jos hän ajattelee käyttävänsä viittomia puheen rinnalla eleiden tapaan.
Vauva- ja pikkulapsi-iässä lasten kanssa leikitään monenlaisia kontakti- ja vuorovaikutusleikkejä, joissa ääntelyllä leikittely ja ääntelyvuorotteluun houkuttelu on tärkeää. Asiantuntijat eivät osaa määritellä tarkasti, mikä merkitys tällaisella leikittelyllä on varsinaiselle puheen oppimiselle, mutta se tekee lapsen ainakin tietoiseksi omasta äänenkäytöstään sekä oman vuoron ja roolin ottamisesta.
Samalla tavalla tukiviittomia omaksuvalle lapselle on hyödyllistä ja tärkeää, että hän voi leikitellä tulevan ilmaisukielensä keinoin. Näin hän tottuu käsien vuorovaikutukselliseen käyttöön ja oppii ymmärtämään oman vuoronsa merkityksen. Leikit voivat olla samoja leikkejä kuin muidenkin lasten kanssa, mutta niitä voidaan muokata niin, että lapsen huomio suuntautuu käsien käyttöön. Tällaisessa leikissä lasta voidaan tarvittaessa myös ohjata kädestä pitäen tekemään mallin mukaisia viittomia. Muissa tilanteissa se voi olla hankalaa ja monista lapsista myös epämiellyttävää.
Taitojen kehittyminen
Usein keskustellaan siitä, pitäisikö monimutkaisia viittomia muokata motorisesti yksinkertaisemmiksi, jotta lapsen olisi helpompi tuottaa ne. Tätä voidaan harkita yksilöllisesti, jos lapsella on erityisiä vaikeuksia käden käytössä. Pääsääntöisesti yksinkertaistaminen kannattaa jättää lapsen asiaksi. Viittomia opetteleva lapsi tietää itse parhaiten, miten hän voi tuottaa sellaisen viittoman, jota ei pysty vielä tekemään aikuisen tavoin. Samalla tavalla puhumaan oppiva lapsi keksii yksilöllisen tavan ilmaista sellaiset tärkeät sanat kuin traktori ja helikopteri. Taitojen kehittyessä yksilöllinen viittoma voi vähitellen muuttua oikean mallin mukaiseksi.
Tukiviittomisen tulisi kehittyä osana lapsen kielen kehitystä niin pitkään kuin hän selviää kielellisesti paremmin niiden avulla kuin ilman niitä. Jotkut lapset tarvitsevat tukiviittomia vain väliaikaisesti ennen kuin puhuminen onnistuu. Puhekyky saattaa myöhemmin syrjäyttää viittomistarpeen kokonaan.
Joidenkin lasten puheilmaisu voi jäädä niin puutteelliseksi, että he hyötyvät tukiviittomista ehkä koko ikänsä. Erityisesti näiden lasten ja nuorten kanssa on tärkeää, että tukiviittomia käytetään puheen rinnalla aidosti kielellisen järjestelmän osana. Heidän pitäisi saada jatkuvasti mallia uusista viittomista sen mukaan kuin tilanteet ja tarpeet muuttuvat.
On tärkeää saada mallia myös siitä, kuinka viittomia yhdistellään keskenään sekä puhuttujen sanojen kanssa ja miten kieltä käytetään erilaisiin tarkoituksiin. Kyse ei ole vain mallin antamisesta, vaan tasa-arvosta, yhteisen kielen käytöstä ja yhteisön jäsenyydestä.
- Teksti: Kaisa Launonen, dosentti, yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto/puhetieteet
- Kuva: Eliisa Laine