Tukiviittomia opitaan kieltä käyttämällä

Kun puheen ja kielen kehitys viivästyy, avuksi voidaan ottaa tukiviittomat. Ne toimivat puheen ymmärtämisen ja kielen kehityksen tukena.

Jokainen ihminen tarvitsee ympäristönsä kanssa yhteistä kieltä voidakseen olla yhteisönsä täysivaltainen jäsen. Kun puheen ja kielen kehitys viivästyy, avuksi voidaan ottaa tukiviittomat. Ne toimivat puheen ymmärtämisen ja kielen kehityksen tukena.

Pienen lapsen kielen kehitys ei ole vain sanojen ja lauseiden oppimista. Oppiessaan kieltä hän oppii samalla lukemattomia tär­keitä asioita ympäristönsä ihmisten kanssa. Myös puhetta korvaavilla keinoilla on samalla tavalla tärkeä, ke­hitystä ja oppimista tukeva merkitys. Tukiviittomien käyttöönotossakaan ei ole kyse vain viittomamerkkien oppimisesta, vaan kielen käytöstä sen kaikissa tehtävissä.

Puhetta tukevia ja korvaavia kei­noja tarvitsevat monenlaiset ihmiset lapsista aikuisiin sekä heidän keskus­telukumppaninsa. Jotkut tarvitsevat niitä vain vähän aikaa varhaisen kie­len- ja puheenkehityksen tueksi. Toi­set tarvitsevat niitä koko ikänsä hei­kosti ymmärrettävän puheen tueksi tai korvaamaan kokonaan puuttuvan puheen. Aiemmin hyvin toiminut pu­hekyky voidaan menettää sairauden tai vammautumisen seurauksena. Myös silloin tarvitaan puhetta tuke­via tai korvaavia keinoja.

Tuen tarve ja kuntoutuksen kei­not voivat vaihdella yksilöllisesti pal­jonkin. Myös jokaisen tukiviittomia tarvitsevan lapsen tilanne ja tukiviit­tomien käyttöönotto pitää harkita yksilöllisesti. Käytännön kokemusten ja tutkimusten perusteella tunnetaan kuitenkin joitakin periaatteita, joista on hyötyä useammille.

Lapsi oppii mallista

Vanhemmilla ja koko perheellä sekä päivähoidon työntekijöillä on suuri merkitys puhetta tukevien ja korvaa­vien keinojen käyttöönotossa ja käy­tön kehittämisessä. Kielen kehityksen alkuvaiheessa lapset voivat oppia kieltä vain aidoissa vuorovaikutusti­lanteissa, joissa sanoja tai viittomia käytetään niiden viestinnällisessä tehtävässä. Tietoisesti oppimalla lap­si voi oppia myöhemmin esimerkiksi vieraita kieliä, kun hän on ensin op­pinut jonkin muun kielen riittävän hyvin.

Jos lapsi tarvitsee tukiviittomia, hänen äidinkielensä ei ole vielä niin kehittynyt, että hän voisi oppia toista kielijärjestelmää tietoisesti opettele­malla, ei edes tukiviittomia. Siksi on tärkeää, että vanhemmat ja päivä­hoidon työntekijät saavat riittävää opetusta ja tukea tukiviittomien käyt­töön. Ne tulisi liittää mahdollisimman luontevasti lapsen arkeen kielen ke­hitystä tukevalla tavalla.

Tukiviitto­mien käyttöönotossa ei ole kyse siitä, että ne otettaisiin käyttöön lapselle, vaan siitä, että muut alkavat käyttää niitä jutellessaan lapsen kanssa. Lapsi oppii tukiviittomat mallista huoma­tessaan, mitä hyötyä niistä on.

Kun tukiviittomia otetaan käyt­töön, on erityisesti kiinnitettävä huo­miota siihen, että lapsi katsoo hen­kilöä, jonka kanssa hän keskustelee. Myöhemmin, oivallettuaan viittomi­sen merkityksen, lapsi oppii itsekin automaattisesti katsomaan kumppa­niaan tämän puhuessa ja viittoessa. Omaksuttuaan tukiviittomat käyt­töönsä, lapsi itsekin yleensä tulee pian tietoiseksi siitä, että kumppanin on nähtävä hänet, kun hän viittoo.

Tyypillisesti puhumaan oppivat lapset omaksuvat uusia sanoja usein niin nopeassa tahdissa, että on vaikea ymmärtää, miten se on mahdollista. Tukiviittomia tarvitsevilla lapsilla on usein monenlaisia kielenkehityksen vaikeuksia, jotka voivat hidastaa myös viittomien oppimista. He tar­vitsevatkin niiden oppimiseen usein paljon enemmän toistoja ja aikaa kuin puhuvat lapset sanojen oppi­miseen. Etenkin alkuvaiheessa, kun viittominen ei ole vielä vakiintunut lapsen käyttöön, on läheisten vaikea pitää motivaatiota yllä. Mutta jos ai­kuisten viittomisinto laantuu, lapsi saa yhä vähemmän sitä mallia, jota hän erityisesti tarvitsisi.

Ensimmäiset viittomat

Usein keskustellaan siitä, mitä viitto­mia kannattaa lähteä opettelemaan ensimmäisenä. Tähän voidaan antaa viitteellisiä ohjeita. On kuitenkin hyvä muistaa, että tyypillisesti puhumaan oppivan lapsen kanssa ei juuri kos­kaan mietitä, mitä sanoja hänen olisi hyvä oppia ensimmäisenä. Noin vuo­den ikäiselle lapselle yritetään toki opettaa usein ympäristön esineiden tai ihmisten nimiä ja houkutellaan matkimaan: Sano kukka! Sano äiti! Moni lapsi lähtee tällaiseen ääntelyl­lä ja sanoilla leikittelyyn mukaan jo ennen kuin hän alkaa käyttää sanoja omassa ilmaisussaan. Tämä leikittely tuottaa iloa sekä lapselle että van­hemmalle ja voi sen vuoksi osaltaan kiinnittää lapsen huomiota sanoihin ja yhteisten merkitysten jakamiseen.

Ensimmäiset omat käyttösanan­sa lapsi oppii, kun hänelle puhutaan arjen tilanteissa esineistä, joita hän juuri silloin itse käsittelee. Hän oppii asioista, joita hän tekee ja ihmisistä, joiden kanssa hän on vuorovaikutuk­sessa. Lapsi alkaa poimia kuulemas­taan puheesta ensimmäiseksi sel­laisia sanoja, jotka toistuvat usein ja ovat hänelle itselleen merkityksellisiä ja tärkeitä.

Pienelle lapselle osoitettu puhe on erilaista kuin isompien lasten ja aikuisten välinen puhe. Ilmaukset ovat lyhyitä ja viestin sisällön kannal­ta keskeisimpiä sanoja korostetaan. Niitä myös toistellaan eri tavoin, jot­ta lapsen on helppo erottaa ne: Missä pallo on? Etsipä pallo! Anna lusikka äidille, anna! Lapsi alkaa ensimmäise­nä käyttää useimmin toistuvia sanoja.

Tukiviittomien oppimisessa on pitkälti kyse samasta kielen oppimi­sen ilmiöstä kuin puhuttujen sanojen oppimisessakin. Ensimmäiset lapsen oppimat tukiviittomat ovat sellaisia, jotka toistuvat usein ja jotka ovat hä­nelle tärkeitä, hyödyllisiä tai muuten vain mukavia. Jos aikuiset käyttävät tukiviittomia riittävän monipuolises­ti, lapsi omaksuu nimeävien viitto­mien lisäksi esimerkiksi tekemistä ja tunnetiloja kuvaavia viittomia.

Leikittely tärkeää

Vaikka puhumaan opettelevalla lap­sella ei olisi ongelmia kielen kehityk­sessä, vahvistaa aikuinen puhettaan usein eleillä. Esimerkiksi anna-sanaan liittyy hyvin todennäköisesti äidin lasta kohti ojentunut käsi. Tässä kehi­tysvaiheessa lapset itsekin käyttävät eleitä, joita on enemmän kuin puhut­tuja sanoja. Niillä lapset myös pysty­vät ilmaisemaan itseään monipuoli­semmin. Tämä on yksi syy siihen, että aikoinaan on lähdetty kokeilemaan viittomista sellaisten lasten kanssa, joiden puheilmaisu ei ole lähtenyt kehittymään normaalisti.

Myöhemmin myös tutkimusha­vainnot ovat tukeneet viittomien käyttöä puheen ja kielen kehityksen tukena. Tukiviittomisessa on kyse pal­jon laajemmasta kielellisestä ilmiöstä kuin eleilmaisun tehostamisesta. Tu­kiviittomia opettelevaa aikuista voi kuitenkin auttaa, jos hän ajattelee käyttävänsä viittomia puheen rinnal­la eleiden tapaan.

Vauva- ja pikkulapsi-iässä lasten kanssa leikitään monenlaisia kon­takti- ja vuorovaikutusleikkejä, joissa ääntelyllä leikittely ja ääntelyvuorot­teluun houkuttelu on tärkeää. Asian­tuntijat eivät osaa määritellä tarkasti, mikä merkitys tällaisella leikittelyllä on varsinaiselle puheen oppimiselle, mutta se tekee lapsen ainakin tietoi­seksi omasta äänenkäytöstään sekä oman vuoron ja roolin ottamisesta.

Samalla tavalla tukiviittomia omaksuvalle lapselle on hyödyllistä ja tärkeää, että hän voi leikitellä tu­levan ilmaisukielensä keinoin. Näin hän tottuu käsien vuorovaikutuksel­liseen käyttöön ja oppii ymmärtä­mään oman vuoronsa merkityksen. Leikit voivat olla samoja leikkejä kuin muidenkin lasten kanssa, mutta nii­tä voidaan muokata niin, että lapsen huomio suuntautuu käsien käyttöön. Tällaisessa leikissä lasta voidaan tar­vittaessa myös ohjata kädestä pitäen tekemään mallin mukaisia viittomia. Muissa tilanteissa se voi olla hankalaa ja monista lapsista myös epämiellyt­tävää.

Taitojen kehittyminen

Usein keskustellaan siitä, pitäisikö monimutkaisia viittomia muokata motorisesti yksinkertaisemmiksi, jot­ta lapsen olisi helpompi tuottaa ne. Tätä voidaan harkita yksilöllisesti, jos lapsella on erityisiä vaikeuksia käden käytössä. Pääsääntöisesti yksinker­taistaminen kannattaa jättää lapsen asiaksi. Viittomia opetteleva lapsi tietää itse parhaiten, miten hän voi tuottaa sellaisen viittoman, jota ei pysty vielä tekemään aikuisen tavoin. Samalla tavalla puhumaan oppiva lapsi keksii yksilöllisen tavan ilmaista sellaiset tärkeät sanat kuin traktori ja helikopteri. Taitojen kehittyessä yksi­löllinen viittoma voi vähitellen muut­tua oikean mallin mukaiseksi.

Tukiviittomisen tulisi kehittyä osana lapsen kielen kehitystä niin pitkään kuin hän selviää kielellisesti paremmin niiden avulla kuin ilman niitä. Jotkut lapset tarvitsevat tuki­viittomia vain väliaikaisesti ennen kuin puhuminen onnistuu. Puhekyky saattaa myöhemmin syrjäyttää viitto­mistarpeen kokonaan.

Joidenkin lasten puheilmaisu voi jäädä niin puutteelliseksi, että he hyötyvät tukiviittomista ehkä koko ikänsä. Erityisesti näiden lasten ja nuorten kanssa on tärkeää, että tuki­viittomia käytetään puheen rinnalla aidosti kielellisen järjestelmän osana. Heidän pitäisi saada jatkuvasti mal­lia uusista viittomista sen mukaan kuin tilanteet ja tarpeet muuttuvat.

On tärkeää saada mallia myös siitä, kuinka viittomia yhdistellään keske­nään sekä puhuttujen sanojen kans­sa ja miten kieltä käytetään erilaisiin tarkoituksiin. Kyse ei ole vain mallin antamisesta, vaan tasa-arvosta, yh­teisen kielen käytöstä ja yhteisön jä­senyydestä.

• Teksti: Kaisa Launonen, dosentti, yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto/puhetieteet
• Kuva: Eliisa Laine