Rohkeutta kommunikoinnin apuvälineiden käyttöön

11.12.2020
Rohkeutta kommunikoinnin apuvälineiden käyttöön

Kommunikoinnin apuvälineitä hyödyntäen käydyt keskustelut voivat olla hyvin nopeatahtisia ja vuorovaikutteisia. Lapsen tai nuoren apuvälineen käyttöön kannattaa suhtautua avoimesti ja kannustaen.

Ft, puheterapeutti Irina Savolainen väitteli lokakuussa Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa logopedian alalta. Väitöstutkimuksessaan hän tarkasteli kommunikoinnin apuvälineiden käyttöä arkisissa keskustelutilanteissa.

Millainen oli tutkittu aineisto?

Aineistona oli neljän puhevammaisen, iältään 7−18-vuotiaan pojan videoituja keskusteluja, joissa he käyttivät apuna paperista kommunikointikansiota tai digitaalista kommunikaatiosovellusta.

Videoilla pojat keskustelivat kavereidensa, äitiensä ja puheterapeuttien kanssa erilaisissa jokapäiväisissä tilanteissa.

Nuorimpien osallistujien kaverikohtaamiset sisälsivät lähinnä leikkimistä, kuten roolileikkejä ja pelejä. Vanhimmat puolestaan juttelivat ystävien kanssa esimerkiksi yhteisistä tutuista, tykkäämisistä ja koulussa tapahtuneista asioista.

Äitien kanssa pojat keskustelivat kotona keittiön pöydän ääressä tai sohvalla arkisista kuulumisista, sukulaisista tai vaikkapa muistelivat perheen yhteisiä matkoja.

Tutkimus keskittyi niin sanotusti onnistuneisiin kommunikaatiotilanteisiin ja siihen, mikä kaikki niistä teki onnistuneita.

Millaisia keskustelut olivat?

Kaikki pojat osallistuivat keskusteluihin hyvin ak- tiivisesti. He saattoivat jopa olla se aloitteellisempi osapuoli.

Keskustelut olivat sujuvia ja osin hyvinkin nopeatempoisia. Pojat muun muassa ennakoivat omaa puheenvuoroaan aloittamalla sen valmistelemisen jo kumppanin puheenvuoron aikana. Näin he kantoivat vastuuta keskustelun sujuvasta etenemisestä.

Havainnot siis kumoavat sitä perinteistä käsitystä, että apuvälineen käyttäminen tekisi ihmisestä keskustelutilanteissa väistämättä passiivisemman osapuolen. Apuvälineet soveltuvat paljon muuhunkin kuin toisen kysymyksiin vastaamiseen. Niitä hyödyntäen voi käydä aitoa keskustelua.

Miten vanhemmat voivat tutkimuksen perusteella edistää keskusteluiden onnistumista?

Ensinnäkin äidit malttoivat antaa lapselle tämän tarvitsemansa tilan ja ajan oman ilmauksen tuottamiseen. Äidit eivät esimerkiksi lähteneet kesken kaiken arvailemaan, mitä pojat halusivat sanoa.

Hiljaisuuden sietäminen on siis yksi tärkeä onnistuneen kommunikaation piirre näissä tilanteissa. Apuvälinettä käyttävä tuottaa omaa lausettaan ja keskustelu etenee silloinkin, kun mitään ei kuulu ulospäin. Vaikkapa aamupalapöydässä äidit saattoivat tehdä luontevasti hetken jotakin muuta, kun lapsi muotoili sovelluksessa sanottavaansa. Nopeasti äidit kuitenkin palasivat taas keskusteluun.

Tärkeitä ovat lisäksi ilmeet, eleet ja katseet. Puhevammaiset pojat seurasivat tarkasti keskustelukumppanin kehonkieltä. Erityisesti paperisen kommunikaatiokansion käyttäminen vaati varsin herpaantumatonta seuraamista myös aikuiselta.

Mikä teki kommunikoimisesta onnistunutta kavereiden kanssa?

Ystävien seurassa pojat käyttivät paljon apuvälineiden valmiita vuorosanoja. Ne toimivat hyvin esimerkiksi roolileikeissä.

Kommunikoinnin apuvälineet sopivat myös vitsailuun ja huumoriin. Pojat saattoivat esimerkiksi yhdessä etsiä kansiosta tai sovelluksesta alapääsanoja ja nauraa niille. Tällainen luova ja lasten mielestä hauska kielenkäyttö pitäisi sallia osana leikkiä.

Miten vanhemmat voivat auttaa lasta alkuun tämän ottaessa käyttöön uuden kommunikoinnin apuvälineen?

Tärkeintä on myönteinen asenne. Apuväline kannattaa ottaa osaksi jokapäiväistä arkea: tutkia sitä yhdessä, etsiä erilaisiin tilanteisiin sopivia merkkejä ja tehdä hassujakin kokeiluja.

Kaikenlainen ryppyotsainen suorituskeskeisyys puolestaan on syytä unohtaa. Apuvälineen käyttämsen ei pitäisi olla ikävä pakko vaan kiva mahdollisuus.

Ja kun lapsi jumittuu toistelemaan apuvälineen kautta samoja sanoja tai ilmaisuja, tämä ei ole merkki epäonnistumisesta. Samoinhan tekevät kaikki lapset puhumista opetellessaan.

Laitetta tai kansiota ei kannata ottaa pois, vaikka lapsi tuntuisi välillä käyttävän sitä ihan hölmöihin juttuihin. Päinvastoin, kaikenlaiseen räpläämiseen voi huoletta kannustaa.

Kansio tai sovellus on myös sitä hyödyllisempi, mitä paremmin sen sisältö vastaa lapsen tai nuoren omia, persoonallisia kiinnostuksenkohteita ja hänen arkensa todellisia tilanteita. Sisältöjen miettimisessä kannattaa ehdottomasti hyödyntää puheterapeuttien ammattitaitoa.

  • Teksti: Mari Vehmanen
  • Kuva: Irina Savolainen