Yhdessä olemme enemmän - yhteisöllinen puheterapia

11.12.2020
Yhdessä olemme enemmän - yhteisöllinen puheterapia

Lapsen vuorovaikutuksen pulmat ovat aina yhteisön asia. Puheterapiaa on toteutettu yhteisöllisesti varhaiskasvatuksessa jo vuosikymmeniä. Myös perheen ohjaus on ollut aina osa puheterapiaa. Kyse ei siis ole uudesta menetelmästä.

Yhteisöllisessa puheterapiassa on kyse asiantuntijuuden viemisesta ihmisen arkeen. Toimintamalli on yhteisö-, ei vammaiskeskeinen. Kuitenkin niin, etta yksilön tuntemus ja hanen kuntoutumisen tarpeensa ovat perusta yhteisölliselle puheterapialle.

Yhteisö, jossa lapsi elää, käsittää perheen, suvun, varhaiskasvatuksen ja koulun. Usein haasteena on esteettömän viestinnän (tukiviittomat, kuvat, piirtäminen, tekniset apuvälineet) käyttöönotto vuorovaikutuksellisesti lapsen arkeen. Seuraava käytännön esimerkki kertoo siitä, mitä yhteisöllisyys parhaimmillaan on.

Ryhmässä on 4-vuotias Matti-poika. Hänellä on kehityksellinen kielihäiriö. Hänen puheilmaisunsa on suhteellisen sujuvaa, mutta asioista kertominen on hankalaa. Hänellä on käytössään puhelaite, joka tukee kertomista. Yhtenä aamuna hän tulee päiväkotiin. Matti on tehnyt äitinsä kanssa laitteeseen kalajutun: ”Naapurin setä toi meille ison hauen. Äiti leikkasi sen pään poikki. Pyrstö liikkui vielä. Suolet olivat madon näköisiä.” Pitkin päivää kaverit pyytelivät: Kerro vielä se kalajuttu!

Esimerkki kertoo, että taustalla on eri tahojen toimivaa yhteistyötä. Lähettävä taho, erikoissairaanhoito, on antanut puhelaitteen lapselle käyttöön hoitavan puheterapeutin suosituksesta, vaikka lapsi puhuu. Puhelaitteen käyttö on otettu luonnolliseksi keinoksi viestiä sekä kotona että varhaiskasvatuksessa. Esteetön viestintähän tukee ihan kaikkia lapsia. Se tukee ilmaisua, ymmärtämistä, osallisuutta ja tarkkaavuutta. Hyvin monelle lapselle on eduksi, että paine ilmaisusta vähenee, kun on muitakin keinoja käytössä kuin puheviestintä.

Puhelaitteen lisäksi ryhmässä oli käytössä monenlaisia keinoja. Sekä vanhemmille että varhaiskasvatuksen ammattilaisille oli järjestetty ohjausta ja koulutusta. Kun erilaisten keinojen käyttö omaksutaan aidoissa vuorovaikutustilanteissa, se hienoimmillaan mahdollistaa inkluusion, lasten täysivaltaisen yhteenkuuluvuuden. Lisäksi vanhempi on hienosti oivaltanut, mikä pistää lapsen ja kaveritkin tikittämään, jännittävä kalajuttu!

Vuorovaikutuksen onnistuminen innostaa

Erilaisten keinojen käyttöönoton haasteellisuudesta kertoo myös seuraava esimerkki. Usein kuulee, että ei niitä viittomia ala tulla, tai että lapsi ei ole kiinnostunut kuvista. Emme me lopeta lapselle puhumistakaan, vaikkei hän kuuntelisi. Kuulee kyllä. Näin toimitaan myös erilaisten keinojen kanssa.

Pieni 3-vuotias Simo on kokkikerhossa. Teemme ruokaa ja odotellessamme ruoan kypsymistä piirtelen liitutaululle joulumaisemaa. Tulee Simon vuoro kertoa, mitä hän haluaa taululle piirrettävän. ”A-a-a-a a-a”, sanoo poika innokkaana. Minä tuumaan siihen, että sanotkos vielä uudestaan, kun tuli tuota meteliä käytävältä enkä kuullut. Poika toistaa. Katsoo minua ja tajuaa, etten ymmärrä. Hän tekee tomerasti heppa-viittoman ja tuottaa aivastusäänen. Selvähän se: aivastava heppa.

Simon vanhemmat olivat käyneet päiväkodin viittomapiirissä ja välillä harmitelleet, kun Simo ei katso niitä viittomia eikä viito. Kun vanhemmat hakivat lasta päiväkodista, kerroin kokkikerhon tilanteesta ja kiitin heitä, että olivat jaksaneet sitkeästi viittoa, vaikkei lapsi näyttänyt omaksuvan niitä.

On tärkeää muistaa keskustella vanhempien kanssa siitä, mitä he jaksavat arjessaan tehdä. Kiireessä ja kuormittuneena voi olla hyvinkin haasteellista omaksua uusia keinoja ja asioita. Asiantuntijuutta on parhaimmillaan se, että osaa ohjata, miten keinot saadaan helpoiten ja onnistuneesti käyttöön. Vuorovaikutuksen onnistuminen lapsen kanssa tuo lisää intoa ja halua omaksua enemmän.

Aivoliiton perhekurssit ovat olleet opinpaikka myös puheterapeutille. Joka kerta säväyttää, kun kurssin aikana vanhemmat oivaltavat, kuinka toimivaa ja merkityksellistä erilaisten keinojen käyttö on. Tämän kesän kurssilla eräs isä omaksui hyppiä-viittoman. Aina kun hän viittoi, äiti alkoi hypyttää pientä poikaa. Lapsen riemu oli suuri, kun isä johti viittomalla leikkiä. Ei kovin kummostakaan, eikä vaikeaa, mutta niin ihmeellisen hienoa onnistua vuorovaikutuksessa oman lapsensa kanssa. Tavoitteena ei ole, että asiantuntija onnistuu, vaan että lähiyhteisön ihmiset onnistuvat.

  • Teksti: Hannele Merikoski, puheterapeutti, Aivoliitto ry
  • Kuva: Mostphotos