Ajo-opetteluun saa tukea

Autokouluissa osataan nykyään tukea monenlaisia oppijoita. Kielen tai keskittymisen vaikeudet pystytään ottamaan huomioon myös ajo- ja teoriakokeissa.

Ajokortin saaminen on monesti tärkeä etappi tiellä aikuisuuteen. Kehityksellinen kielihäiriö tai adhd voivat tuoda omat mutkansa ajotaidon opetteluun mutta eivät juuri koskaan estä sitä.

”On erittäin harvinaista, ettei ajokortin saaminen onnistuisi näistä syistä ollenkaan”, liikenneopettaja Mirka Laakso Autokoulu Drive Centeristä korostaa.

Hänen mukaansa tietous oppimisen vaikeuksista ja käytettävissä olevista tukikeinoista on kasvanut autokouluissa valtavasti tällä vuosituhannella. Myös asiakkaat ovat rohkaistuneet kertomaan haasteistaan.

”Kun itse parikymmentä vuotta sitten aloitin tässä työssä, ehkä muutama uusi oppilas kuukaudessa kertoi saamastaan diagnoosista. Nyt näin tapahtuu lähes päivittäin. Häpeilyyn ei siis todellakaan ole syytä. Me olemme tottuneet hyvin monenlaisiin oppilaisiin.”

Mirka Laakson mukaan toivetta ajokortista ei siis missään nimessä kannata haudata kokonaan kielen tai keskittymisen vaikeuksien vuoksi. Sopivaa autokoulua etsiessä voi kiinnittää huomiota siihen, kertooko yritys verkkosivuillaan osaamisesta erityisryhmien opettamisessa.

”Lähes kaikki autokoulut ilmoittavat ottavansa oppilaan jännittämisen huomioon, mutta sehän on hieman eri asia”, Mirka Laakso sanoo.

Koetunnilla tutuiksi

Oikeantuntuisen autokoulun löydyttyä voi sopia tutustumiskäynnistä. Mirka Laakso rohkaisee tässävaiheessa kertomaan mahdollisimman konkreettisesti, miten kielihäiriö tai adhd vaikuttaa itsellä oppimiseen, keskittymiseen tai hahmottamiseen.

”Vielä ennen lopullista valintaa voidaan järjestää koetunti. Toimiva henkilökemia liikenneopettajan kanssa on erityisen tärkeää, kun oppilas tarvitsee tukea.”

Varsinaisen opiskelun alettua keinoja on tarjolla runsaasti.

”Voimme selvittää, oppiiko henkilö lukemisen sijaan paremmin esimerkiksi kuulemalla, näkemällä, puhumalla tai kokemalla. Tätä on sitten mahdollista hyödyntää liikennesääntöjen ja muun teoriasisällön opettelussa.”

Mirka Laakso kertoo hyödyntäneensä oppilaiden kanssa muun muassa piirtämistä, kuvakortteja ja viittomia. Teoriatunneilla asioita voidaan toistaa yhdessä useita kertoja puhuen.

”Ylipäänsä turvallinen olo syntyy siitä, ettei siirrytä seuraavaan asiaan ennen kuin edellinen on hallussa.”

Myös ajotunteja on mahdollista soveltaa monin tavoin. Jos vakiintunut 50 minuutin mitta on liikaa, se voidaan vaikkapa puolittaa. Oikeasta ja vasemmasta puhumisen sijaan opettaja voi näyttää suunnat käsin. Ainakin aluksi liikenteeseen lähdetään hiljaiseen aikaan.

Hitaalta tuntuvasta oppimistahdista ei pidä lannistua. Tunneilla käydään niin pitkään kuin on tarpeen. Mirka Laakson mukaan viimeisimmässä lakimuutoksessa ajokoulujen pakollinen tuntimäärä supistettiin niin pieneksi, että se todellisuudessa riittää harvalle niin sanotusti normaalillekaan oppijalle.

”Tiedän, että nuoret puhuvat näistä asioista ja vertailevat itseään muihin. Mutta ajotaidon oppiminen ei ole mikään kilpailu. Ehdottomasti tärkeintä on turvallisuus.”

Aikaraja mahdollista poistaa

Lopulta on aika osoittaa oma osaaminen. Teoriakokeeseen on mahdollista anoa aikarajan poistamista esimerkiksi kielihäiriön perusteella.

”Lisäksi voi pyytää, että tutkinnon vastaanottaja on apuna koetilanteessa. Häneltä on luvallista muun muassa pyytää suullisesti selvennystä kokeen kysymyksiin”, Mirka Laakso mainitsee.

Niin ikään ajokokeen eli puhekielessä insinööriajon vastaanottajalle kannattaa hänen mielestään ehdottomasti mainita omista kielen tai keskittymisen pulmista. Yhdessä voidaan sopia esimerkiksi käsimerkkien käytöstä puheen rinnalla.

Elleivät kokeet mene läpi ensiyrittämällä, opettelu jatkuu. Mirka Laakson mukaan toinen yritys on yleensä jo huomattavasti rennompi ja onnistuu yleensä. Hieman tavallista pidemmän kaavan kautta saatu ajokortti voi tuntua erityisen makealta.

”Meille ajo-opettajille kaikki oppilaat ovat yhtä tärkeitä, mutta kieltämättä haasteiden voittaminen tekee tosi iloiseksi oppilaan puolesta.”

Kortin saamisen jälkeen liikenteeseen kannattaa Mirka Laakson mielestä lähteä välittömästi. Jo kuukauden odottelu voi nostaa kynnyksen liian korkeaksi. Itsenäinen ajaminen on hyvä aloittaa esimerkiksi aamupäivän hiljaisina tunteina tutuissa paikoissa. Muutoin rutiinit on lupa rakentaa juuri omaa hahmottamista ja keskittymistä parhaiten tukeviksi.

”Jos kaverin kanssa jutustelu tai radion kuunteleminen häiritsevät kovasti, niistä on tietysti järkevää luopua. Monia auttaa toistella ääneen itselle ajo-ohjeita: seuraavasta risteyksestä käännyn tuonne.”

Lopuksi Mirka Laakso muistuttaa, että autokouluun saa aina palata, vaikka yksittäisen ajotunnin ajaksi. Syynä voi olla esimerkiksi uuteen autoon totuttelu.

”Oikea lääkitys helpottaa ajamista”

Anna-Reeta Pakarinen kertoo, että adhd vaikuttaa hänellä erityisesti toiminnanohjaukseen.

”Kaikki tehtävät pitää mielellään pilkkoa osiin, missä auttaa esimerkiksi timerin käyttö. Myös lukemisessa on pulmia, joten minusta on tullut ahkera äänikirjojen kuuntelija.”

Anna-Reeta on saanut adhd-diagnoosin vasta aikuisena, joten autokoulun hän kävi ennen kuin omilla keskittymisen pulmilla oli nimeä. Myöskään lääkitystä hänellä ei tuossa vaiheessa ollut. Ajokortin saamisen hän uskoo olevan ennen kaikkea sen ansiota, että liikennepoliisina työskentelevä isä oli opettanut auton hallintalaitteita ja ajamisen alkeita monesti mökkitiellä.

”Autokoulussa en vielä tiennyt diagnoosiani. Kerroin kyllä muuten, että minun on usein vaikea keskittyä. Onneksi minulla oli tosi kannustava opettaja. Esimerkiksi ennen inssiä hän rauhoitteli minua, että kun et hätiköi, niin kaikki menee hyvin.”

Teoriakoe meni läpi huolellisen ulkoa opettelun ansiosta. Ajokokeessa taas Anna-Reetan pelastus hänen omasta mielestään oli, että sama reitti oli sattumalta käyty juuri läpi ajotunnilla.

Ajokortin saamisesta tuli Anna-Reetan mukaan todellinen voittajafiilis.

”Tuntui mahtavalta, että olin selättänyt haasteeni. Menin heti kotiin, lainasin äidiltä auton ja ajoin kahville ABC:lle.”

Todellinen ajamisen harjoittelu alkoi Anna-Reetan mielestä vasta kortin suorittamisen jälkeen.

”Harjoittelin alkuun tosi paljon helppoa maantieajoa tutuilla reiteillä. Kaupunkien keskustat ja ruuhkat hermostuttavat minua edelleen hiukan, mutta niistäkin olen suoriutunut.”

Monen muun arjen tekemisen tavoin auton ajaminen helpottui Anna-Reetan mukaan merkittävästi reilut kaksi vuotta sitten, kun hänen lääkityksensä saatiin vihdoin kuntoon. Ennen sitä esimerkiksi nopeusrajoitusten muistaminen oli hankalaa.

”Oikean lääkityksen löydyttyä ylinopeussakkoja ei ole enää tullut. Muuten kyllä edelleen liikenteessä tulee toisinaan niitä ”oho, ups, sori” -hetkiä. Keskittymiseni saattaa herpaantua, jos näen hienon auton tai söpön koiran.”

Anna-Reeta pyrkiikin karsimaan ajaessaan häiriötekijät, kuten radion kuuntelun tai kaverin kanssa höpöttelyn. Autokouluun hän toivottaa kaikille adhd-nuorille ennen kaikkea armollisuutta itseä kohtaan.

”Enkä voi liikaa liputtaa hyvän lääkityksen puolesta”, hän sanoo.

”Toistot toivat itsevarmuutta”

Saana Leppäkoskella diagnosoitiin lapsena vaikea-asteinen dysfasia kuten termi vielä tuolloin kuului. Hän vaihtoi vasta kouluikäisenä arkikäytössä viittomakielen suomeen. Kielihäiriön vuoksi uusien asioiden opiskelemiseen on Saanan mukaan täytynyt aina varata runsaasti aikaa.

”Ja edelleen huonona päivänä puolet puheesta saattaa mennä yli hilseen”, hän kertoo.

Ei siis ihme, että autokouluun meneminen jännitti. Erityisesti teoriakokeen läpäiseminen tuntui lähes mahdottomalta tehtävältä.

”Olin ihan varma, etten ikinä pääse läpi. Otin sitten taktiikakseni harjoitella teoriakokeen tehtäviä etukäteen ihan valtavasti. Ensimmäiset harjoittelukokeet menivät pieleen, mutta lopulta opin kysymysten kaavan käytännössä ulkoa.”

Erityisesti vaikeaa oli Saanan mukaan oppia yhdistämään kysymysten kuvat ja tekstit toisiinsa. Ahkeran treenaamisen ansiosta teoriakoe kuitenkin meni lopulta läpi ensiyrittämällä.

”Tuuletin aivan innoissani. Isälle taisin laittaa ensimmäiseksi viestin, että onnistuin.”

Ajamisen opetteluun Saana keksi erään varsin luovan keinon. Hän kyläili ahkerasti kaverinsa kotona, jossa oli piano. Sen pedaalien avulla oli hyvä harjoitella kytkimen sekä kaasu- ja jarrupolkimien järjestystä. Ajokokeessa Saana käytti toista, jo ajotunneilla toimivaksi havaitsemaansa menetelmää.

”Sanoin kokeen tarkastajalle aluksi, että puhuminen auttaa minua. Onneksi kehtasin tehdä sen, sillä ohjeiden kertaaminen ääneen helpotti inssiä tosi paljon. Myös ajokoe meni läpi kerralla.”

Heti kortin saatuaan Saana ajoi paljon isänsä seurassa.

”Ne matkat vahvistivat autokoulussa opittuja asioita. Isä jaksoi antaa rauhassa vinkkejä, että nyt voi vaihtaa ja nyt kiihdyttää.”

Myöhemmin Saana on ajanut paljon, ja hän kertoo edelleen käyttävänsä apuna ääneen puhumista. Eräs iso merkkipaalu oli uskaltautuminen Helsingin liikenteeseen.

Kaikille nuorille hän toivottaa tsemppiä autokouluun. Kielihäiriön aiheuttamaan jännitykseen auttaa hänen mielestään parhaiten tieto siitä, että on harjoitellut paljon ja hallitsee vaaditut asiat.

”Vanhemmilta taas tarvitaan ennen kaikkea kärsivällisyyttä. Nuori tarvitsee oman tilan oppia ja kehittyä.”