Tämä kouluvuosi on ollut monella tapaa poikkeuksellinen koronapandemian vuoksi. Oppilaat ja heidän huoltajansa, opiskelijat ja opettajat ovat olleet uuden edessä. Miten tämä kaikki on vaikuttanut meihin – mitä olemme oppineet?
Takana on poikkeuksellinen vuosi koulumaailmassa. Vuoteen on sisältynyt koulurakennusten sulkemista ja lennossa etäopetukseen siirtymistä, etäopetuksesta lähiopetukseen palaamista ja karanteenitoimia yksittäisille kouluryhmille.
Koulupäiviin on kuulunut riittämiin käsienpesua, on pidetty turvavälejä, annettu maskisuosituksia ja muita poikkeusjärjestelyjä esimerkiksi kouluruokailujen porrastamiseen ja altistuneiden henkilöiden jäljittämiseen. Tämä on ollut uutta niin oppilaille ja opiskelijoille, opettajille kuin huoltajillekin.
Itsekin olen luotsannut omien nuorteni etäopetusta, etäopettanut itse, toisaalta selvittänyt koronatartuntaa, ja minut on myös asetettu opetustyöni vuoksi karanteeniin sen jälkeen, kun opiskelijallani todettiin koronatartunta.
Miten tämä kaikki on vaikuttanut meihin – sinuun, minuun ja koululaisiimme? Entä oppimiseen, koulunkäyntiin ja hyvinvointiin? Tämä onkin vaikeampi ja laaja-alaisempi kysymys. Tällä hetkellä tiedämme siitä vain osan. Asiaa tullaan varmasti jatkossa hyvinkin tarkasti selvittämään. Tällä hetkellä tehdään tutkimusta asiasta niin koulun henkilökunnan, kodin kuin oppilaidenkin näkökulmista.
Opetusta toteutettiin hyvinkin moninaisesti. Opettajat varmasti yrittivät tehdä parhaansa uudessa tilanteessa. Opettajafoorumeilla keskusteltiin vilkkaasti kollegoilta neuvoja kysellen etäopetuksesta, otettiin pikavauhtia haltuun monenlaisia sovelluksia ja yritettiin pitää kaikki lapset ja nuoret mukana. Nekin opettajat, jotka eivät olleet niin innoissaan koulujen digitalisoitumisesta, olivat nyt yhtäkkiä järjestämässä verkko-opetusta.
Tiedämme, että viime kevään etäopetusjakso jätti paikattavaa osalle oppijoista. Osa koululaisista katosi, kun etäkoulujakso alkoi. Heihin ei saatu yhteyttä viikkoihin, jopa koko loppukeväänä. Osa oppilaista taas oli mielissään, kun sai opiskella verkon välityksellä. Tällöin ei ehkä tarvinnut sietää koulukiusaamista, yksinäisyyttä tai oppimisympäristön kuormittavia ärsykkeitä.
Osa oppijoista koki huomattavia vaikeuksia koulunkäyntiin, olisi tarvittu asioiden selittämistä ja selventämistä enemmän. Osalle etäopetus taas soveltui oikein hyvin.
Mitä jäi käteen? Uusia ratkaisuja, taitoja ja uuden kehittämistä. Toisaalta sen tosiasian huomaamista, että kasvokkain tapahtuva kohtaaminen ja vuorovaikutteinen lähiopetus on tärkeää. Verkon kautta opetus onnistuu nykytekniikalla hyvin. Lisäarvoa saadaan kuitenkin ihmisten välisessä toiminnassa paikan päällä koulussa.
Teksti: Erja Sandberg, kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi
Kuva: Mostphotos
