
Taru Hirvonen on rakastanut piirtämistä ja maalaamista pienestä pitäen. Taiteen avulla hän pystyy ilmaisemaan itseään silloinkin, kun sanat tuntuvat hankalilta.
Lehmät käyskentelevät laitumella, ja traktori pörrää pellolla. Ahlmanin maalaismaisemissa on vaikea uskoa, että ollaan vain vajaan viiden kilometrin päässä Tampereen keskustasta.
Taru Hirvonen, 22, on elokuusta lähtien saanut nauttia Ahlmanin idyllisestä miljööstä ja mahdollisuudesta keskittyä pitkäaikaisen intohimonsa eli kuvataiteen opiskelemiseen. Vuoden mittaisen kuvataidelinjan aikana perehdytään monipuolisesti eri tekniikoihin ja etsitään omaa ilmaisua.
”Minua kiinnostaa taiteen tekemisessä ihan kaikki: materiaalit, värit, tyylisuunnat ja muu. Olen rakastanut piirtämistä ja maalaamista niin kauan kuin muistan. Minusta on jo kolmen vanhana otettuja valokuvia, joissa olen kynä ja paperi kädessä”, Taru sanoo.
Hänen mukaansa halua ilmaista itseä taiteen ja kuvien avulla on varmasti vahvistanut se, että kieli ja puhe ovat aina tuntuneet hieman hankalilta. Kolmen vuoden iässä Tarulla diagnosoitiin kehityksellinen kielihäiriö – tai dysfasia, kuten nimitys vielä tuohon aikaan kuului.
”Minun oli jo pienenä vaikea pysyä perässä, jos kerralla tuli paljon tietoa. Myöhemmin koulussa erityisesti matematiikka oli minusta aina kauhean monimutkaista.”
Taru aloitti koulunkäynnin vuotta normaalia myöhemmin mutta kävi koko peruskoulun tavallisella luokalla. Tukiopetusta oli hänen mukaansa varsinkin ala-asteella tarjolla runsaasti, mikä auttoi selviytymään opinnoissa.
Kielen pulmat eivät Tarun mielestä haitanneet myöskään kaverisuhteita. Hänellä on aina ollut hyviä ystäviä, jotka eivät ihmettele hankaluuksia esimerkiksi pitkien ohjeiden noudattamisessa.
Ihana flow-tila
Peruskoulun jälkeen Taru on ehtinyt opiskella jo kaksi tutkintoa ja valmistunut sisustusartesaaniksi ja graafiseksi suunnittelijaksi. Hänen mukaansa kielihäiriö on rajannut vaihtoehtojen määrää jonkin verran.
”En pärjäisi ammatissa, jossa pitäisi olla jatkuvasti tekemisissä matematiikan kanssa. Toisaalta artesaaniopintoihin kuulunut matematiikka oli niin käytännönläheistä, että selviydyin hyvin. Mutta nämä rajoitukset eivät oikeastaan haittaa. Taide on aina ollut se juttu, jota haluan tehdä.”
Taru kokee pystyvänsä ilmaisemaan itseään kaikkein vapaimmin kuvien kautta. Parhaimmillaan piirtäessä tai maalatessa pääsee hänen mukaansa todelliseen flow-tilaan.
”Silloin kynä tai sivellin tuntuu liikkuvan ihan itsestään. Minulle taide tuo turvaa ja rauhaa.”
Taru kertoo innostuvansa tutkimaan töissään kausittain yhtä tiettyä aihetta hyvin tarkasti.
”Saatan jonkin aikaa kuvata vaikkapa pelkkiä silmiä tai kukkia. Tai sitten kiinnostun jostakin väristä.”
Ideat tulevat usein luonnosta tai muusta, mitä Taru ympärillään näkee. Mukana kassissa kulkeekin aina luonnosvihkoja aiheiden muistiin kirjaamista varten. Viime aikoina hän on esimerkiksi tehnyt hyvin yksityiskohtaisia lintupiirroksia.
Varsinaisia esikuvia Tarulla ei ole. Hän kertoo ihailevansa kaikkia oman ilmaisunsa löytäneitä taiteilijoita, jotka pitävät kiinni tyylistään.
”Suoranaisesti kielihäiriön herättämiä ajatuksia ja tunteita en ole toistaiseksi käsitellyt töissäni. Mutta voi olla, että joskus vielä se nousee aiheeksi.”

Avoimuus kannattaa
Taiteen kautta Taru kokee myös tapaavansa samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa hän jakaa yhteiset kiinnostuksen kohteet. Olo Ahlmanilla nykyisissä opinnoissakin tuntui heti kotoisalta.
”Täällä on tosi hyvät olosuhteet keskittyä taiteeseen. Meillä on iso ateljee, jonne keskeneräiset työt saa jättää esille. Tekemistä pääsee jatkamaan milloin vain helposti. Ja oma työpiste on juuri niin siisti tai sotkuinen, millaiseksi sen on itse jättänyt”, Taru nauraa.
Iltapäivällä oppituntien päätyttyä ateljeehen on jäänyt muitakin opiskelijoita maalaamaan. Tunnelma on rauhallinen ja keskittynyt. Uusiin ihmisiin tutustuessaan Taru kertoo yleensä avoimesti kielihäiriöstään. Tavallisesti suhtautuminen on hänen mukaansa ollut ymmärtävää ja positiivista.
”Joskus on ollut pieniä ennakkoluuloja. Toinen ei ehkä silloin ole ihan tiennyt, mitä kielihäiriö tarkoittaa. Näissä kuvataideopinnoissa asia on otettu kivasti huomioon.”
Kielen pulmat nousevat Tarun mukaan toisinaan edelleen esiin pienissä arkisissa tilanteissa. Pitkistä ohjeista mielessä pysyy ehkä pari ensimmäistä kohtaa, mutta muut katoavat työmuistista.
”Joskus voi tulla erehdyksiä vaikka bussireittejä tarkistaessa. Varmaan sellaista sattuu silti monelle muullekin.”
Somesta löytyi oma porukka
Aivan viime aikoihin saakka Taru ei juurikaan ole päässyt jakamaan kokemuksiaan kielihäiriöstä vertaisten kanssa.
”Ihan pienenä olin Suvituulessa leirillä. Sen jälkeen ei ole hirveästi tullut vastaan muita, joilla olisi samanlaisia pulmia. Sitten tämän vuoden alussa näin Aivoliiton mainoksen somen vertaistuesta ja liityin WhatsAppin ja Facebookin kielihäiriöryhmiin”, Taru kertoo.
Hän sanoo tykänneensä ryhmistä kovasti. Mukana on 18−35-vuotiaita nuoria aikuisia ympäri Suomea.
”Koronan takia tänä vuonna ei vielä ole ollut livetapaamisia. Olisi kyllä tosi kiva nähdä muita ihan kasvokkain.”
Ryhmissä jaetaan muun muassa kokemuksia asioista, jotka ovat auttaneet selviytymään kielihäiriön kanssa. Taru kertookin saaneensa esimerkiksi hyödyllisiä käytännön vinkkejä opiskelemista helpottavista tekniikoista.
”Ja off topic -ketjuissa puhutaan ihan kaikista mahdollisista asioista. Suosittelen kyllä lämpimästi mukaan liittymistä. Ilmapiiri on ryhmissä mukava, ja jokainen saa olla oma itsensä.”
Iltaisin opintojen jälkeen kotona Ylöjärvellä tulee nykyään harvemmin piirrettyä ja maalattua. Sen sijaan Taru rentoutuu lukien, kirjoittaen ja käsitöitä tehden.
”Olen tällä hetkellä kiinnostunut tunisialaisesta virkkaamisesta. Siinä syntyy sellaista vähän erilaista pintaa.”
Tarun tulevaisuudenhaaveisiin kuuluu ehdottomasti jatkaminen taiteen parissa. Alan ammattikorkeakoulu voisi olla seuraava etappi Ahlmanin kuvataidelinjan jälkeen.
- Teksti: Mari Vehmanen
- Kuvat: Laura Vesa