Siirry sisältöön

Mitä voin tehdä, kun en pysy keskusteluissa mukana?

26.11.2021
Mitä voin tehdä, kun en pysy keskusteluissa mukana?

En aina pysy keskusteluissa mukana, vaikka pyydän muita puhumaan rauhallisemmin. Mitä muuta voisin tehdä?

Keskusteluita voi olla vaikea seurata esimerkiksi afasian tai kuulonaleneman vuoksi. Joskus muistikin voi tehdä tepposet, ja keskustellut asiat unohtuvat nopeasti. Silloin kannattaa kokeilla piirtämistä osana keskustelua. Se on hyvä keino erityisesti silloin, jos kirjoittaminen ei ole vaihtoehto. Piirtäminen tukee puheen ymmärtämistä, asioiden muistamista ja asioiden mieleen palauttamista samaan tapaan kuin kirjoitettu teksti.

Kun keskustelukumppani piirtää samaan tahtiin kun juttelee, keskustelun rytmi hidastuu. Rauhallista puhetta taas on helpompi seurata. Piirtämistä voi harjoitella ensin kaverin kanssa esimerkiksi piirrä ja arvaa -leikin avulla, jossa apuna voi käyttää vaikka Junior Alias -kortteja. Piirtämällä voi tehdä myös kalenterimerkintöjä, joka on hyvä keino sekä tulevan suunnitteluun että menneistä tapahtumista kertomiseen.

Ota pienen harjoittelun jälkeen kynä ja paperia mukaan uuteen tilanteeseen. Pyydä vastapuolta havainnollistamaan asioita piirtämällä ja tukisanoja kirjoittamalla. Piirrä myös itse, kun haluat kysyä jotakin tai piirrä jo valmiiksi asioita muistin tueksi asiointireissulle. Tässä ei tarvita taiteellista otetta, vaan kokeilunhalua!

Aivoliiton Kommunikaatiokeskus järjestää ajoittain piirtämisestä maksuttomia verkkotyöpajoja, joihin kannattaa ilmoittautua mukaan, jos sinulla tai läheiselläsi on afasia. Seuraa Aivoliiton tapahtumakalenteria tai kysy lisää: Enable JavaScript to view protected content..

Puheterapeutti Maria Vinberg

Artikkeli on ilmestynyt Aivoterveys-lehdessä 1/2021.

Kuva: Mostphotos

Lisää aiheesta

Lisää aiheesta

  • Tasapainoa kannattaa harjoittaa

    3.3.2023

    Sairastin aivoinfarktin noin vuosi sitten ja olen toipunut siitä melko hyvin. Minulla on kuitenkin edelleen tasapainovaikeuksia. Onko se yleistä aivoinfarktin jälkeen ja voinko parantaa tasapainoa jotenkin?

  • Keskustelua voi tukea monin eri tavoin

    30.9.2022

    68-vuotias äitini sairastui kuukausi sitten aivoinfarktiin ja sai vaikean afasian. Puhe hävisi lähes kokonaan. Hän odottaa puheterapian alkamista. Kuinka voisin tukea häntä?

  • Mitä tarkoittaa dysartria?

    7.3.2022

    Miten dysartria eroaa afasiasta?

  • Mitä hyötyä on mindfulness-harjoittelusta?

    7.3.2022

    Voiko mindfulness-harjoittelusta olla hyötyä aivoverenkiertohäiriön sairastaneelle ja miten sitä voisi harjoitella?

  • Mikä helpottaisi keskustelua?

    26.11.2021

    Miten saisin paremmin selvää, mitä puolisoni yrittää sanoa? Puhuminen on hidasta ja sanoja on käytössä vain vähän. Hänellä on afasia.

  • Voinko saada kuntoutusta Kelasta?

    26.11.2021

    Olen turkulainen 59-vuotias nainen. Puoli vuotta sitten sain aivoinfarktin ja jouduin jäämään pois työstä ja nyt olen hakemassa työkyvyttömyyseläkettä, koska en enää selviä työssäni. Vaikka olenkin kuntoutunut melko hyvin, on minulla infarktin seurauksena edelleen halvausoireita ja vaikeuksia liikkumisessa. Selviän vielä jotenkin kotona. Sain sairastumisen jälkeen fysioterapiaa sairaalassa, mutta nyt kun olen kotiutunut, ei terapia enää jatku. Onko minulla mahdollisuus saada fysioterapiaa Kelasta, kun kaupungilta sitä ei saa?

  • Voinko saada vammaisen pysäköintiluvan?

    26.11.2021

    Sain kaksi vuotta sitten aivoverenvuodon, jonka myötä minulla oli autolla ajokielto puolentoista vuoden ajan. Nyt olen kuntoutunut siten, että olen saanut ajoluvan takaisin. Minulla on edelleen vaikeuksia liikkua pitkiä matkoja itsenäisesti. Oman auton kanssa pärjään ja pystyn asioimaan, kunhan vaan parkkipaikalta olisi kohtuullinen matka asiointiin. Onko minulla oikeus vammaisen pysäköintilupaan?

  • Ymmärtämisen vaikeudet korostuvat väsyneenä

    26.11.2021

    Vaimollani oli aivoverenvuoto aivojen vasemmalla puolella ja fyysisesti hän on kuntoutunut melko hyvin. Käymme lenkillä päivittäin. Olen kuitenkin huomannut, että hän vastaa välillä aiheen ohi, kun keskustelemme. Eikö hän jaksa keskittyä vai mistä on kyse?

  • Henkilöt, joilla on afasia, mukaan yhdistystoimintaan

    26.11.2021

    Yhdistyksessämme on mukana ihmisiä, joilla on afasia. He jäävät kuitenkin helposti ulos keskusteluista. Miten heidät saisi mukaan porukkaan?

  • Mistä omaishoitaja voi saada tukea?

    26.11.2021

    Omaishoitajana saan aina kuulla, että itsestä kannattaa pitää huolta. Minua hieman ärsyttää tuo ohje, sillä aikaa ja voimavaroja itsestä huolehtimiseen ei tahdo olla ja olemme puolisoni kanssa tilanteessamme varsin yksin. Mietinkin, mistä tällaisessa tilanteessa voisi aloittaa?