Siirry sisältöön

Aki Linnanahteen resepti jaksamiseen: Lepo ja säännöllinen arki

5.12.2019
Aki Linnanahteen resepti jaksamiseen: Lepo ja säännöllinen arki

Lähestyessään 40 ikävuottaan Aki Linnanahde havahtui pohtimaan omaa terveyttään ja jaksamistaan.

Kuin juoksisi 110 metrin aidat, Aki Linnanahde sanoo kävellen ulos Radio Novan studiosta Helsingin Kaapelitehtaalla.

Takana on neljän tunnin tiukka ja tiivis Radio Novan Aamun juontorupeama Minna Kuukan kanssa.

Linnanahteen työtahti on ollut vuodesta 2001 lähtien hengästyttävä niin juontajana, käsikirjoittajana kuin tuottajanakin radion lisäksi myös tv:ssä. Tällä hetkellä hän toimii myös Concreto Agency -mainostoimiston luovana johtajana ja osakkaana sekä pyörittää omaa Youtube-kanavaansa.

Taskuun on ropissut Venla-palkintoja, vuoden parhaan radio-ohjelman ja radiojuontajan nimityksiä ja viimeisimpänä uutena avauksena jääkiekkoilija Jere Karalahden elämäkerta. Esikoisteoksesta tuli vuoden 2017 kuunnelluin äänikirja ja myydyin tietokirja.

– Olen ilmeisesti osannut valita projektini ja yhteistyökumppanini oikein, Aki Linnanahde sanoo.

Paljon on 41-vuotias Linnanahde saanut aikaan ja aamuradiolähetyksiä hän on tehnyt kolmessa jaksossa vuodesta 2005 lähtien. Miten on terveys kestänyt tällaista työnteon määrää?

– Nuorempana hinkattiin jotain seuraavan päivän yksityiskohtaa lähetyksen jälkeen kello 16 asti ja plarasin vielä illalla viimeisimmät uutiset. Olin ihan hapoilla. Aivot kävivät kierroksilla ja pää surrasi koko ajan, Linnanahde muistelee.

Puolison sairastuminen säikäytti

Muutama vuosi sitten perhettä kohtasi järkytys, kun Linnanahteen puoliso sai alle 40-vuotiaana aivoinfarktin.

– Vaimoni sairastuminen hämmensi, sillä hän on elänyt terveellisesti, eikä sairastumisesta ollut nähtävissä mitään ulkoisia merkkejä, Aki Linnanahde ihmettelee.

Tapahtumien seurauksena vaimo vähensi työnsä kuormitusta ja Aki Linnanahde alkoi tarkastella omaa elämäänsä ja päivittäistä kuormitustaan uusin silmin.

– Työn ohessa huomasin vähitellen, ettei työni panos-tuotos-suhde ole järkevissä mitoissa. Nyt ymmärrän levätä.

Linnanahde pohtii, että ajatukset elämästä ovat vuosien saatossa muutenkin muuttuneet: kaksikymppisenä asiat olivat mustavalkoisia, kolmekymppisenä oppi näkemään sävyjä, kyseenalaisti omaa ajatteluaan ja ymmärsi, että asiat ovat monimutkaisia.

– Nelikymppisenä alkaa olo olla rennompi, ei tarvitse jännittää jokaista asiaa, ei ota muita eikä itseään liian vakavasti. Nyt pohdin, mikä on olennaista. Päivitän someakin vain silloin kun se hyvältä tuntuu. Näin aivot pääsevät lepoon.

Linnanahde kävelee lumisella meren rannalla.

– Olen ihan tavallinen, työssäkäyvä perheenisä, joka yrittää elää terveellisesti omassa perusarjessaan liikkumalla ja syömällä järkevästi.

Aamut lähtevät pirteästi käyntiin

Uudelleen viritettyjen elämäntapojen seurauksena Aki Linnanahteen arkipäivä lähtee käyntiin kuin tykin suusta. Herätyskello soi 4.50, eikä sänkyyn jäädä loikoilemaan, vaan edessä on rivakka aamupesu, hampaiden harjaus, autoon ja töihin. Aamiainen nautitaan vasta työpaikalla ja se on joka aamu täsmälleen sama: puuro, marjoja, proteiinina raejuustoa tai kananmunan valkuaista sekä kahvi. Lounaat sujuvat usein työn merkeissä.

Hektinen työpäivä sisältää monenlaisia työtehtäviä, kuten äskettäin: aamuohjelma, videokuvaus ja Concreto Agencyn asiakkaiden tapaamisia. Pisteenä iin päälle hän teki vielä toisenkin videokuvauksen, tällä kertaa Youtube-kanavalleen. Tiukasta päiväohjelmasta selviytyminen on vaatinut muutakin kuin kaurapuuroa.

– Osaan nykyisin priorisoida ja säädellä aivojen kuormitusta. Kyse on valinnoista, mihin aikansa käyttää. Pohdinkin usein, missä tehtävässä työpanokseni on tärkeää ja keskityn siihen.

Aivoja ei tietenkään saa napista painamalla päälle ja pois. Linnanahde kertookin valmistautuvansa aamulähetykseen tavalla tai toisella lähes koko ajan, vaikka ei siltä näyttäisikään ja ”suihkussa tulee parhaat ideat”.

Unta ja kunnon ruokaa

Energiaa Linnanahde saa viikonloppuisin aamupäivätreeneistä kuntosalilla. Iltaisin hän tekee 1,5 tunnin iltalenkkejä kunnon sykkeellä Mittelspitz-rotuisen Pipsa-koiran kanssa. Töissä hän pyrkii kävelemään portaat ja huomasi, että puuskuttaminen väheni melko nopeasti. Vaikka innokkaasti urheilua seuraakin, itse hän ei enää urheile verenmaku suussa.

– En ole huippukuntoinen, enkä enää pääse sählypallon perään yhtä ketterästi kuin nuorena. Se oli tietenkin pettymys huomata. Polvetkin on leikattu, eivätkä ne kestä samanlaista liikuntaa kuin ennen.

Linnanahde yrittää pitää painoaan normaalin rajoissa. Garmin kello on yleensä ranteessa, josta hän mittaa unen määrää ja laatua sekä liikkuessa sykettä ja kalorinkulutustaan.

– Kyse on luopumisesta ja koordinoimisesta. Esimerkiksi myöhään valvomisen lopettaminen oli luopumista siitä, ettei enää katso tv:stä kiinnostavia futisotteluita puoleen yöhön, Aki Linnanahde pohtii.

Nykyisin Linnanahde pyrkii siihen, että on sängyssä kello 21 ja sammuttaa valot 22 mennessä. Unenlaatu on parantunut myös syömisen järkevöittämisen myötä.

– Turha iltapuputus on jäänyt pois ja muuten olen keventänyt aterioitani. Kun liha on jäänyt vähemmälle, on ollut energisempi olo.

Perheellä on edessä muutto Vantaalta takaisin Helsinkiin, jolloin autoilu jää vähemmäksi ja arkiliikunta ja pyöräily todennäköisesti lisääntyvät.

Linnanahde istuu mietteliään näköisenä tuolilla.
Osaan nykyisin priorisoida ja säädellä aivojen kuormitusta. Kyse on valinnoista, mihin aikansa käyttää, sanoo Aki Linnanahde.

Miehet huolehtimaan terveydestään

Elämme hektistä aikaa ja monet tekevät paljon töitä. Aivoterveyteen vaikuttavat korkea kolesteroli ja verenpaine eivät oireile, joten niiden mittaaminen ja tarvittaessa hoitaminen on helppo unohtaa. Linnanahde pohtiikin, että moni nelikymppinen mies ei ole niin hyvässä kunnossa kuin luulee.

Verenpaine on pelottava asia, mutta onneksi siihen voi usein vaikuttaa melko pienillä asioilla. Oma verenpaine on Linnanahteella tiedossa, mutta kolesterolia hän ei ole vielä mittauttanut, ja lupaa ryhtyä tuumasta toimeen.

– Meillä miehillä on kyllä peiliin katsomisen paikka. Kolesteroli ja verenpaine kun olisi niin helppo mitata, Aki Linnanahde sanoo.

Perhepiirin tapahtumien seurauksena Linnanahde haluaa tuoda työssään itsensä kautta terveysasioita puheeksi. Terveyteen liittyvät kysymykset ovat kuitenkin herkkiä asioita.

– Esimerkiksi lihavuus on monen kohdalla fakta ja kyllä se aina kirpaisee, jos sormella asiaa osoitellaan. Kuuntelijat sitoutuvat juontajiin, joten siksi luulen, että on järkevintä kertoa näistä asioista itseni kautta. Haluan kunnioittaa kuulijoitani, Linnanahde kertoo.

Linnanahde on myös huolissaan terveyden eriarvoistumisesta: epäterveellinen ruoka on monesti halvempaa kuin terveellinen ja julkiseen terveydenhuoltoon on vaikea päästä.

Monenlaista tietoa tulee eri suunnista ja jotkut antavat julkisuudessa Aki Linnanahteen mielestä aika kepeillä meriiteillä terveysohjeita. Tällaisen tiedon haarukointi luotettavasti vaatii medialukutaitoa. Linnanahde tarkistaa aina, mistä lähteestä mikäkin terveystieto on tullut ja luottaa eniten yliopistojen ja muiden tunnettujen alan organisaatioiden välittämään tietoon.

– Olennaista on, että muistaa liikkua kohtuullisesti, syödä terveellisesti ja levätä kunnolla joka päivä, ei vain silloin tällöin. Liian tiukille ei saisi ihminen kuitenkaan itseään ajaa näissä terveysasioissakaan.

  • Teksti: Teija Riikola
  • Kuvat: Jari Härkönen

Lisää aiheesta