Sanat tulivat vähitellen takaisin

6.5.2022
Sanat tulivat vähitellen takaisin

Musiikki on toiminut Jukka ja Riitta Fabrinin yhteisenä kielenä silloinkin, kun kommunikoiminen on ollut hankalaa Jukan afasian vuoksi. Sinnikkään puheterapian ansiosta puhuminen, lukeminen ja kirjoittaminen onnistuvat koko ajan paremmin.

Oho. Ai. Alkuvaiheessa aivoinfarktin jälkeen nämä kaksi pientä sanaa olivat ainoat, joita Jukka Fabrin kykeni käyttämään.

Vastuullisessa tehtävässä työskennelleen, tuolloin 57-vuotiaan Jukan kiireinen arki katkesi äkisti helmikuisena viikonloppuna kuutisen vuotta sitten. Hän oli yksin kotona Lempäälässä saadessaan aivoinfarktin oletettavasti lauantain vastaisena yöllä.

– Minä olin reissussa Virossa. Aloin vähitellen huolestua, kun Jukka tapojensa vastaisesti ei vastannut soittoihin tai viesteihin. Lopulta sunnuntaina pyysin aikuisia lapsiamme käymään katsomassa, onko jokin vialla, puoliso Riitta Fabrin kertoo.

Tytär ja poika löysivät isän nojatuolista television äärestä, mutta tämä ei pystynyt vastaamaan kysymyksiin. Viikonlopun Aamulehdet lojuivat pöydällä selvästi avaamattomina, vaikka yleensä Jukan tapoihin kuului lukea ne tarkasti.

– Katsoin lehteä. En ymmärtänyt, Jukka muistelee sairastumisviikonlopun tapahtumia.

Tampereen yliopistollisessa sairaalassa hänen aivojensa vasemmasta puoliskosta löytyi laaja tukos. Liuotushoidon aloittaminen oli tuossa vaiheessa liian myöhäistä.

Puheterapia alkoi heti

Kymmenen viikkoa kestäneen sairaalajakson alussa kävi selväksi, että Jukan infarkti oli aiheuttanut vaurioita erityisesti kieltä ja puhetta sääteleviin aivojen osiin. Liikuntakyky ja hienomotoriikka sen sijaan olivat säilyneet lähes ennallaan.

Muutos aiempaan elämään oli valtava, sillä kielitaitoinen Jukka oli tottunut puhumaan ja esiintymään monenlaisissa työ- ja yksityiselämän tilanteissa. Vapaa-ajalla hän oli lueskellut mielellään esimerkiksi poliittista historiaa käsitteleviä tietoteoksia.

– Kuusi vuotta sitten. Minä mestaripuhuja, hän toteaa.

Intensiivinen puheterapia alkoi heti sairaalassa ja jatkui kotiin päästyä. Jukka on käynyt Kelan tukemassa terapiassa saman tutun puheterapeutin vastaanotolla aina näihin päiviin saakka.

Sinnikäs työ on tuottanut tulosta. Alun lähes täyden puhumattomuuden jälkeen sanoja on tullut takaisin koko ajan lisää. Myös kirjoittaminen ja lukeminen onnistuvat jälleen.

– Olen motivoitunut, Jukka selittää kuntoutumistaan.

Tällä hetkellä työn alla ovat erityisesti verbit, sillä niiden löytäminen tuntuu edelleen hankalalta puhuessa. Aamulehden lukeminen on palannut päivän rutiineihin – tosin nykyään digitaalisena versiona tabletin ruudulta. Arkisten asioiden sopiminen WhatsApp-viestein onnistuu mainiosti.

Ajokortinkin Jukka sai takaisin puoli vuotta sairastumisen jälkeen.

– Täällä tiedän kaiken. En saa sanottua, Jukka kuvailee afasian aiheuttamia tuntemuksia ohimoaan osoittaen.

Stressi ja kiire loppuivat

Sairastumisen aiheuttamassa väistämättömässä muutoksessa Jukalle itselleen vaikeinta oli yhtäkkinen työelämästä luopuminen.

– Vaikkakaan näin puolison näkökulmasta jatkuvan stressin loppuminen ei ole ollut yksinomaan huono juttu. Jukan persoonakin on muuttunut korkeintaan entistä rauhallisemmaksi ja valoisammaksi, Riitta sanoo.

Hän myöntää silti alkuvaiheessa aliarvioineensa puolison afasian vaikutukset yhteiseen arkeen.

– Olin vain tosi iloinen, kun Jukan liikuntakyky säilyi. Kielen vaikeudet eivät aluksi kuulostaneet siihen verrattuna niin isolta asialta.

Riitan mukaan nykyään hieman huvittavilta vaikuttavat naistenlehtien ohjeet, että parisuhteen välttämätön perusta on puhua, puhua ja puhua.

– Kuinka moni vuosikymmeniä yhdessä ollut aviopari silti muutenkaan analysoi päivittäin tunteitaan?

Riitta sanoo heti päättäneensä, ettei jää spekuloimaan sairastumisviikonlopun tapahtumia tai viivettä Jukan infarktin havaitsemisessa.

– On ihan hyödytöntä jossitella, olisivatko asiat menneet toisin, mikäli olisin ollut kotona. Silti alussa en uskaltanut poistua Jukan luota kuin hetkeksi, ja silloinkin avainta lukkoon työntäessä mietitytti, mitä on vastassa.

Ajan kuluessa Fabrinit ovat oppineet myös nauttimaan uudesta elämänvaiheesta, jossa kummankaan työt eivät enää sanele aikatauluja. Ennen koronapandemiaa he esimerkiksi kävivät paljon teatterissa ja matkailivat vuosittain muun muassa Välimeren maissa.

– Vieraisiin kieliin muuten liittyy sellainen mielenkiintoinen havainto, että ihan aluksi infarktin jälkeen Jukan oli helpompi seurata saksan- tai englanninkielisiä tv-ohjelmia kuin suomeksi puhuttuja, Riitta mainitsee.

Mieluisat mökkipuuhat

Moni rakas harrastus on säilynyt sairastumisen jälkeenkin. Ikänsä soittanut Jukka tarttui uudelleen kitaraan heti sairaalasta kotiin päästyään. Hän sai ilokseen huomata, ettei aivoverenkiertohäiriö tunnu juuri vaikuttaneen soittamiseen.

Riitan harrastuksiin puolestaan kuuluu kuorotoiminta. Fabrinit musisoivatkin toisinaan yhdessä kotona, ja lisäksi he ovat käyneet vetämässä yhteislaulutuokioita päivätoimintakeskuksessa.

Jukka ja Riitta Fabrin musisoivat toisinaan yhdessä kotona.

Myös mökkeily kaikkine askareineen on eräs Jukan lempipuuhista. Puusavottaa hän jatkoi jo ensimmäisenä sairastumisen jälkeisenä kesänä, vaikka lääkäri oli kehottanut ottamaan rauhallisesti.

– Moottorisaha, pora, vasara, hän luettelee nauraen mökkielämän tärkeimpiä tarvikkeita.

Mökillä onnistuu helposti myös ystävien tapaaminen, sillä muutamalla vanhalla kaverilla on omat mökkinsä aivan lähistöllä.

– Sosiaaliset suhteet ja miesporukan menot ovat säilyneet Jukalla kivasti sairastumisen jälkeenkin, vaikka tietysti korona on viime aikoina aiheuttanut omat hankaluutensa, Riitta sanoo.

Kotosalla ollessa voi vaikkapa seurata viereisen rikkaan lintujärven elämää.

– Kiikaroin lintuja. Töyhtöhyyppä ja kirvinen, Jukka kertoo bongauksistaan.

Vertaistuesta voimaa

Sairastuminen on tuonut elämään myös aivan uusia yhteisöjä ja ihmisiä. Jukka on ollut jo pitkään Tampereen Juttu-tuvan erittäin aktiivinen kävijä. Korona-aikanakin tapaamiset jatkuivat videoyhteyden kautta.

– Kerrotaan kuulumiset. Lautapelejä, Jukka kertoo, mitä ohjelmassa esimerkiksi saattaa olla.

Myös Riitta on hakeutunut vertaistuen piiriin puolison sairastumisen jälkeen. Fabrinit ovat käyneet kahdesti kommunikaatioparikurssin Maskun neurologisessa kuntoutuskeskuksessa ja suosittelevat kursseja lämpimästi kaikille samassa tilanteessa oleville.

Molemmat ovat suorittaneet Aivoliiton tukihenkilökoulutuksen, ja Riitta on toiminut läheisten vertaisryhmän koollekutsujana.

– Onhan perheenjäsenen vakava sairastuminen väistämättä iso kriisi varsinkin alkuvaiheessa. Asioita ei ole hyvä jäädä pyörittelemään turhaan yksin. Kannattaa muuten tulla mukaan Afaatikkojen läheiset -ryhmään Facebookissa, Riitta vinkkaa.

Hänen eräs tärkeä havaintonsa on, että ammattiapu saattaa olla ajoittain tarpeen myös vakavasti sairastuneen puolisolle. Ystäviä voi hänen mielestään käyttää kuuntelevana korvana vain tiettyyn rajaan saakka.

– Perheenjäsenen sairaus tuo arkeen tietynlaisen jatkuvan peruskuormituksen. Tällöin elämän muut vastoinkäymiset voivat saada pinnan kiristymään ja voimat ehtymään. Olen itse hakenut näissä tilanteissa keskusteluapua, ja ainakin toistaiseksi kotikunta on sitä myöntänyt, hän kertoo.

  • Teksti: Mari Vehmanen
  • Kuvat: Laura Vesa