Siirry sisältöön

Yhdistyksestä tuli uusi oma yhteisö

29.9.2023
Yhdistyksestä tuli uusi oma yhteisö

Aivoinfarktin jälkeen Seppo Perttala löysi yhdistystoiminnan ja vertaistuen. Pirkanmaan AVH-yhdistyksen tuore puheenjohtaja haluaa nyt tarjota samanlaista tukea mahdollisimman monelle sairastuneelle.

Nelisen vuotta sitten tamperelainen Seppo Perttala valmistautui joulunviettoon mukavissa tunnelmissa. Hän oli juuri jäänyt eläkkeelle hyväkuntoisena 63 vuoden iässä. Aikeissa oli alkaa viettää aktiivisia eläkepäiviä.

Kolme päivää ennen jouluaattoa kaikki suunnitelmat menivät äkisti uusiksi. Pian heräämisen jälkeen huono olo ja tasapainovaikeudet saivat Sepon hakeutumaan päivystykseen.

– Siellä huomattiin, että verenpaineeni oli ihan pilvissä. Sain vain verenpainelääkkeet ja ohjeet mennä kotiin lepäämään. Oireet viittasivat jonkinlaiseen stressireaktioon, Seppo muistelee.

Heti kotiin ehdittyä oli kuitenkin pakko soittaa ambulanssi uudelleen. Verenpainelääkkeiden tai edes vesihörpyn nielemisestä ei tullut mitään.

– Sitten olikin jo tosi kyseessä. Ensihoitajat ambulanssissa sanoivat, että pannaan pillit päälle vasta parin korttelin päästä, ettei rouva pelästy kovasti.

Tällä kertaa sairaalassa Sepolla havaittiin aivoinfarkti.

– Neurologi kysyi, haluanko ensin hyvät vai huonot uutiset. Hyvät kuuluivat, että syy oireisiin oli löytynyt. Huonot taas olivat, ettei liuotushoitoa voitu korkean verenpaineen takia aloittaa.

Joulusta tuli hyvin erilainen kuin oli ajateltu. Perheenjäseniä vieraili päivittäin Sepon luona sairaalassa. Jouluaattoiltana Anne-vaimo ja muu perhe olivat videoyhteydessä Seppoon. Jouluaterialle hän pääsi pyörätuolissa muiden potilaiden seuraan.

– Se olikin aikamoinen makuelämys. Minulla oli edelleen nielemisvaikeuksia, joten kaikki eri jouluruuat oli ajettu sekaisin sileäksi mössöksi. Silloin ei paljon naurattanut, mutta nyt sitäkin voi muistella yhtenä erikoisena kokemuksena, Seppo sanoo.

Katkeria ajatuksia

Kolmen viikon sairaalajakson aikana vointi koheni hiljalleen. Nieleminen onnistui jälleen. Myös jalat alkoivat taas kantaa, vaikka liikkuminen olikin vielä huteraa.

– Opin niiden viikkojen aikana kunnioittamaan hoitotyön ammattilaisia entistäkin enemmän. He tekevät hienoa työtä. Yksikään hoitaja ei antanut stressin näkyä, vaikka kiire oli varmasti kova, Seppo sanoo.

Kotiin päästyä suurin yllätys oli sairastumisen jättämä syvä väsymys.

– Kun olin kävellyt hissukseen 150–200 metriä, olo oli kuin olisin juossut maratonin. Oli pakko mennä heti nukkumaan pariksi tunniksi.

Vähitellen lenkit pitenivät. Seppo sanoo, että toipumisen etenemisestä huolimatta mieli oli katkera.

– Olen tottunut touhuamaan aina kauheasti. Päivätyön ohessa olen muun muassa rakentanut tämän talon ja muurannut itse leivinuunit ja takat. Yhtäkkiä tuntui, etten pysty tekemään mitään.

Seppo koki, että synkeistä ajatuksista olisi hyvä keskustella jonkun kanssa. Hän huomasi lehdessä Pirkanmaan AVH-yhdistyksen ilmoituksen ja päätti lähteä käymään toimistolla.

– Se oli minun ensimmäinen kosketukseni vertaistukeen. Oli iso juttu tavata yhdistyksen toimistopäivystäjä Kirsti ja kuulla hänen tarinansa. Kirsti painotti, että 27 vuotta sairastumisen jälkeen hän on edelleen tässä. Tajusin, ettei minunkaan lauluni ole vielä välttämättä laulettu.

Yhdistyksen jäsenpaperit täytettiin saman tien. Seppo meni heti seuraavaan Nokian AVH-kerhon kokoontumiseen, sillä kotoa Ikurista on helpompi kulkea Nokian puolelle kuin Tampereen keskustaan.

– Ja sillä tiellä olen edelleen. Ei ole sen koommin jäänyt montaakaan kerhokertaa väliin. Korona vain välillä pani kokoontumiset tauolle.

Kuin sisaruksia

Yhdistystoiminta imaisi Sepon nopeasti mukaansa. Hän kertoo, että olo uudessa yhteisössä tuntui välittömästi tervetulleelta.

– Ilmapiirihän on todella lämmin. Sairaus tekee meistä kuntoutujista kuin toistemme sisaruksia. Edes läheiset eivät voi koskaan täysin tajuta meidän kokemuksiamme.

Sepon mukaan vertaistuki on ennen kaikkea mukavaa yhdessä olemista. Vapaamuotoisen juttelemisen lisäksi kerhossa saatetaan esimerkiksi lauleskella yhdessä ja kuunnella mielenkiintoisten
vierailijoiden alustuksia erilaisista aiheista.

Pian Seppo halusi jo jakaa saamaansa tukea myös eteenpäin. Hän kävi yhdistyksen vertaistukihenkilökoulutuksen ja osallistui vuosi sitten työikäisten Koppi arjesta -ryhmään vertaisohjaajana.

Viime keväänä häneltä kysyttiin kiinnostusta ryhtyä Pirkanmaan AVH-yhdistyksen puheenjohtajaksi edellisen puheenjohtajan lopetettua tehtävässä.

– Hetki piti harkita. Suostuin sitten lähtemään ehdolle, eikä muita halukkaita tainnut lopulta ilmaantua.

Biewerterrieri Paavo tuli perheeseen Seppo Perttalan sairastumisen jälkeen.

Talous mietityttää

Puheenjohtajuutensa alkutaipaleella Seppo Perttala kertoo käyttäneensä aikaa erityisesti talouspuoleen perehtymiseen.

– Koko yhdistyskentän tilanne on haastavampi kuin rivijäsenenä ehkä tulisi ajatelleeksi. Tiukkoina aikoina yhdistysten avustukset ovat turhankin helppo kohde leikata. Rahaa ei siis ole yhtään liikaa.

Hänen mukaansa puheenjohtajan kaikkein paras tuki on yhdistyksen aktiivinen hallitus.

– Meillä on hyvä porukka, jossa riittää ideoita. Pitää silti muistaa, että vapaaehtoistoimintaan osallistutaan aina muun elämisen ehdoilla. Yli omien voimien ei kenenkään pidä tehdä.

Pirkanmaan yhdistyksen vahvuudeksi puheenjohtaja nostaa moninaisuuden. Mukana on monen ikäisiä ihmisiä erilaisista taustoista. Tämä tuo toimintaan rikkautta.

Yritykset yhteistyöhön

Noin 700 jäsenen yhdistyksellä on reilusti kasvupotentiaalia, sillä Pirkanmaalla sairastaa aivoverenkiertohäiriön arvioiden mukaan vuosittain noin tuhat henkeä. Yksi uuden puheenjohtajan päämääristä on tavoittaa tulevaisuudessa heistä mahdollisimman moni.

– Hatanpään sairaalan kuntoutusosaston kanssa neuvotellaan parhaillaan yhä tiiviimmästä yhteisten vertaistukitilaisuuksien järjestämisestä. Samalla yhdistys ja sen toiminta tulisivat tutuiksi sairastuneille.

Jäsenmäärän kasvattaminen on eräs keino vastata talouden haasteisiin. Lisäksi mahdollista voisi olla muun muassa sponsorointiyhteistyö.

– Olen itse pyöritellyt ajatusta yritysten kannatusjäsenyydestä. Satanen tai pari ei ole valtava summa monessakaan firmassa, mutta me joudumme saman rahan kokoamiseksi myymään aika monta pipoa ja t-paitaa, Seppo pohdiskelee.

Pirkanmaan AVH-yhdistyksen hän haluaa tulevaisuudessakin olevan lämmin ja avoin yhteisö, johon jokaisen on helppo tulla mukaan.

– Meillä kaikilla AVH:n sairastaneilla on elämässämme iso yhdistävä tekijä. Yhdistys tarjoaa myös mahdollisuuden tehdä asioita yhteiseksi hyväksi, jos sellainen vain kiinnostaa.

  • Teksti Mari Vehmanen
  • Kuvat Laura Vesa

Lisää aiheesta