Kun maailmankuulu aivokirurgi Juha Hernesniemi lopetti leikkaamisen, mielen päälle jäi lukemattomien onnistumisten ohella syyllisyyden taakka. Virheet vaivaavat, mutta potilaiden kiitokset valavat uskoa siihen, että omalla työllä on ollut merkitystä.
Juha Hernesniemen, 75, mielestä eläkkeellä on parasta se, ettei aamulla tarvitse herätä määräaikaan ja lähteä töihin. Hän voi heräillä kaikessa rauhassa kodissaan Helsingin Töölössä, tehdä aamujumpan ja lueskella päivän lehteä kännykällä.
Hernesniemellä on takanaan 50 vuotta neurokirurgiaa, ja työtahti oli kova.
– Heräsin aamulla viideltä töihin, join vahvat kahvit ja menin hoitamaan paperityöt. Kahdeksalta olin leikkaussalissa, hän kertoo. Työpäivät saattoivat venyä puoleenyöhön. Hernesniemi oli nopea ja taitava ja teki jopa kuusi aivoleikkausta päivässä. Tiukimpina aikoina hän nukkui viiden tunnin ”turbounet” yössä. Kerran viikossa hän tapasi nukkua pidempään.
– Neurokirurgia on kova laji, hard contact sport. Täytyy olla hyvässä kunnossa sekä henkisesti että fyysisesti. Paineet ovat kovat ennen leikkausta, sen aikana ja sen jälkeen. Vaikka olisi kuinka kokenut, saattaa tulla yllättäviä vaikeuksia. Kädet ovat kovilla ja niihin tulee rasituksia.
Hernesniemi piti kätensä kunnossa seisomalla aamuisin käsillään. Alkuviikosta hän lämmitteli helpommilla tapauksilla, joiden arvioi sujuvan hyvin. Viikon puolivälissä hän leikkasi hankalimmat tapaukset. Silloin pelko ja jännitys olivat kaikonneet ja itsevarmuus lujittunut onnistumisten myötä.
Nyt hän on vuosikymmenten jälkeen tilanteessa, jossa puhelin ei soi keskellä yötä. Joku muu hoitaa välitöntä leikkausta vaativat aivovammat.
Muistot eivät anna rauhaa
Hernesniemi on leikannut valtavasti, yli 16 500 potilasta lukuisissa maissa ympäri maailmaa ja pelastanut tuhansia ihmishenkiä. Aivovaltimon pullistumia, vaikeita verisuonten epämuodostumia, aivokasvaimia, onnettomuuksista ja väkivallasta johtuvia vammoja. Hän on ryhtynyt leikkauksiin, joita moni muu ei olisi epäonnistumisen pelossa uskaltanut tehdä, ja onnistunut.
Mutta hän on myös epäonnistunut ja tehnyt virheitä. Niiltä eivät parhaatkaan aivokirurgit säästy. Potilaita on menehtynyt ja vammautunut, kun lähtötilanne on ollut liian vaikea.
– Noin 90 prosenttia tekemistäni leikkauksista sujui niin kuin piti. Potilas toipui ja pääsi jatkamaan normaalia elämäänsä. Viidessä prosentissa aiheutui vakava vamma tai komplikaatio. Viidessä prosentissa tein itse virheen.
Hernesniemelle oli tärkeää soittaa omaisille heti leikkauksen jälkeen – silloinkin, kun viesti oli surullinen. Hernesniemen laskujen mukaan hänen kontollaan on 800 kuolemaa. Jokainen tapaus järkytti ja masensi. Jotta siitä selvisi eteenpäin, oli tartuttava ripeästi uuteen leikkaukseen.
Tapaukset, joissa Hernesniemi kokee epäonnistuneensa, vaivaavat häntä yhä lähes päivittäin. Raskaita muistoja voi nostaa mieleen tietyn nimen kuuleminen tai televisio-ohjelman katsominen.
– Kadun, poden syyllisyyttä, kannan taakkaa. Mietin ja koetan sovitella tapahtunutta itseni kanssa.
Hän arvelee, että vaikeat muistot ja syyllisyys lievenevät ajan myötä ja onnistumiset jäävät päällimmäisiksi.
– Elämässäni on vielä ylimenovaihe, mutta kyllä se tästä rauhoittuu, hän sanoo.
– Saan potilailta yhä postia, jossa he kertovat kuulumisia ja kiittävät onnistuneista leikkauksista. Se piristää mieltä ja antaa uskoa siihen, että omalla uralla on ollut merkitystä.
Kirja koronakarenssissa
Vaikka aivokirurgin työ on äärimmäisen rankkaa, Hernesniemi nautti työstään. Hän myöntää olleensa koukussa leikkaamiseen. Kiehtovaa siitä tekivät jännitys ja onnistumiset.
– Mutta enää en kaipaa leikkaussaliin. Olen työni tehnyt moninkertaisesti.
Kun Hernesniemi täytti 68 vuotta, hän ei voinut enää ikänsä takia tehdä työtään Suomessa. Eläköitynyt kirurgi lähti maailmalle leikkaamaan. Siinä vaiheessa, kun uraa piti olla jäljellä vielä kolme vuotta, koronapandemia ja Ukrainan sota katkaisivat työt yhtäkkisesti. Hernesniemi oli silloin Kiinassa.
– Se oli kova kolaus, mutta jälkikäteen ajatellen oli hyvä, että urani päättyi. Korkeassa iässä tehdään leikkauksia harvemmin, jolloin rutiini heikkenee ja syntyy helpommin ongelmia. Kirurgit ovat vaativa ammattikunta ja erityisesti Kiinassa kritiikki on niin armotonta, että sitä on vaikea kestää.
Moni sanoo, että ikä on vain numero, mutta Hernesniemestä se on roskapuhetta.
– Kun nyt katson käsiäni, huomaan, että sormet ovat menneet koukkuun kovasta työnteosta ja iho vanhenee. Kaikki me ikäännymme. Suhtaudun ikääntymiseen kuitenkin rauhallisin mielin.
Kun Hernesniemi joutui kuudeksi viikoksi koronaeristykseen hotellihuoneeseen, hän alkoi kirjoittaa muistelmiaan uutteralla tavallaan, 16 tuntia päivässä. Kirja ilmestyi viime vuonna ja nyt sitä ollaan kääntämässä useille kielille, englanniksi, kiinaksi, japaniksi, espanjaksi.
– Kirjoitin kirjan kertoakseni, miksi minusta tuli neurokirurgi. Lahjakkuutta minulla ei ollut, mutta harjoittelin hirveästi ja tein kovasti töitä.
Hernesniemestä on hienoa, että Suomen kaltaisesta pienestä maasta on mahdollista ponnistaa maailman huippujen joukkoon. Hernesniemen onnenpotku oli se, että hän pääsi nuorena opiskelemaan Zürichiin alan parhaimpien neurokirurgien oppiin.
Koirakaveri eläkevuosiksi
Aivoterveydestä huolehtimiseen Hernesniemellä on yksinkertainen neuvo:
– Älä tee niin kuin minä olen tehnyt. Olen tupakoinut elämäni aikana paljon, ja tupakointi on haitaksi aivoterveydelle. Välillä olin 32 vuotta tupakoimatta. Lopetin polttamisen, kun tulin Suomeen puolitoista vuotta sitten.
Hän edistää aivoterveyttään kävelylenkkeilemällä, syömällä kalaa ja korjaamalla ruokavaliotaan ylirasvaisen kiinalaisen ruuan jälkeen.
– Käyn kävelyllä kerran päivässä ja katselen, kuinka kevät edistyy. Lähitulevaisuudessa, ehkä jo ensi vuonna, Hernesniemellä on todennäköisesti lenkkiseuraa. Hänen eläkesuunnitelmiinsa sisältyy newfoundlandinkoiran hankkiminen.
– Perheessämme oli aiemmin newfoundlandinkoira, joka eli 14-vuotiaaksi. Se on hieno koira, rauhallinen ja lempeä, tykkää lapsista eikä vaadi ylipitkiä lenkkejä.
Hernesniemellä on kolme lasta ja neljä lastenlasta. Hän on ostanut omakotitalon koiraa ajatellen. Kun koira tulee, hän muuttaa sinne tyttärensä ja tämän pojan kanssa. Vielä hän ei ole voinut toteuttaa koiratoivettaan, koska koiran kanssa ei voi matkustaa.
– Kolmen vuoden minipestini Kiinassa jatkuu vielä. Käyn konsultoimassa siellä kuusi viikkoa vuodessa ja nyt toukokuussa menen sinne kahdeksi viikoksi.
Vapaa-ajan matkustusintoa Hernesniemellä ei ole. Hän on tehnyt elämässään noin tuhat reissua ympäri maailmaa.
– Kaikki ulkomaanmatkani ovat olleet työmatkoja. Lomamatkalla olen ollut yhden kerran.
Artikkeli on julkaistu Aivoterveys-lehdessä 2/2023.
- Teksti: Pirkko Tuominen
- Kuvat: Jari Härkönen
