Aivoverenvuoto pakotti Janina Kayrouzin miettimään, mitä hän todella toivoo työelämältä. Nyt hän haluaa esihenkilönä rakentaa hyväksyvää ja arvostavaa työilmapiiriä.
Kuopiolaisen Janina Kayrouzin 30-vuotisjuhlista kesällä 2021 ei tullut todellakaan sellaisia kuin oli suunniteltu. Rajut oireet katkaisivat hauskan illanvieton, ja päivystyksessä päänsäryn ja pahoinvoinnin syyksi paljastui aivoverenvuoto.
Lyhyen, vain kaksi kuukautta kestäneen sairausloman jälkeen Janina palasi silloiseen työhönsä finanssialalle. Ensimmäiset kuukaudet hän työskenteli osa-aikaisesti, mutta muutoin työnteko on jatkunut kokopäiväisesti.
– Minua on ajanut ehkä turhankin kova tarve näyttää, että jaksan ja pystyn edelleen. Samasta syystä olen sairastumisen jälkeenkin hakeutunut koko ajan vaativampiin tehtäviin, Janina sanoo.
Seuraavan työnantajan palveluksessa Janinalla oli kuitenkin tunne, ettei aivoverenkiertohäiriön vaikutuksia edes haluttu ymmärtää. Lopulta kohtelu alkoi vaikuttaa suoranaiselta syrjinnältä.
– Hyviä puoliani työntekijänä ei nähty, vaan etsimällä etsittiin vikoja. Lopulta sain burnoutin.
Loppuunpalamisesta toipuessaan Janina ehti miettiä, mitä todella haluaa. Pohdinnat antoivat rohkeutta hakeutua nykyiseen työhön myymäläpäälliköksi.
– Pelkäsin tosin, että sairaudesta kertominen estää paikan saamisen. Olen puhunut aivoverenvuodostani täysin avoimesti somessa ja ollut aiheesta muutenkin julkisuudessa.
Työpuhelin ei kulje kotiin
Aivoverenvuoto ja uupuminen osoittivat Janinalle kantapään kautta, että jokaisen ihmisen jaksamisella on rajansa. Nyt esihenkilönä hän hyödyntää tätä oppia omaa työtään ja koko tiiminsä tehtäviä suunnitellessaan.
Janina kertoo olleensa jo ennen sairastumista aamuihminen, ja tämä piirre on korostunut aivoverenkiertohäiriön jälkeen. Omat vaativimmat työt kannattaa siis ajoittaa aamupäivään.
– Iltapäivällä en ole enää kovin vastaanottavainen, eikä ajatus välttämättä kulje. Myös tiimini tietää ja ymmärtää tämän.
Eräs tärkeä linjanveto on ollut, ettei Janinan työpuhelin kulje koskaan mukana kotiin oman työpäivän päätyttyä. Hänen mielestään tämä tuo työntekijöillekin varmuutta, että heidän osaamiseensa luotetaan. Samalla kaikki työyhteisössä tietävät, että oman vapaa-ajan saa todella pyhittää muille kuin työasioille.
– Olemme käyneet yhdessä läpi, mitä muka voisi seurata siitä, ettei minua saa iltaisin kiinni. Tiimikin totesi, että mahdollisissa hätätilanteissa tarvitaan joka tapauksessa avuksi joku ihan muu: tietojärjestelmäongelmissa it-tuki tai järjestyshäiriöissä vartiointi.
Myös riittävästä unesta huolehtimisesta on tullut Janinalle yhä tärkeämpää. Hän kertoo, että koko perhe vetäytyy hyvissä ajoin nukkumaan. Älylaitteet pannaan syrjään jo aiemmin illalla.
– Perheen teini vähän saattaa protestoida, mutta hyvin se uni hänellekin tulee iltayhdeksältä, Janina nauraa.
Ymmärrys levon ja palautumisen merkityksestä auttaa häntä myös esihenkilönä työvuorojen suunnittelussa.
Työyhteisö kannattelee
Vakavan sairastumisen ehkä tärkein oppi Janinalle on kuitenkin ollut, ettei kukaan pärjää yksin – eikä onneksi tarvitsekaan. Hän haluaa edistää auttamisen ja toisten tukemisen kulttuuria myös työyhteisössään.
– Uskallan nykyään esihenkilönä tuoda esiin oman haavoittuvuuteni. Silloin kaikki toivottavasti huomaavat, ettei tässä työyhteisössä tarvitse esittää täydellistä ihmistä.
Työntekijät ovat Janinan mukaan rohkaistuneet kertomaan esimerkiksi nepsy-piirteistään, minkä ansiosta ne on voitu ottaa huomioon tehtävien suunnittelussa. Ilmapiiristä rakentuu avoin ja kaikkia arvostava.
– Jokaisella on omat vahvuutensa ja heikot kohtansa. Kun yhdellä on hankala päivä, kaverit ottavat vastuuta. Seuravan kerran apu toimii toisinpäin.
Huumori on Janinan mielestä tärkeä osa hyvää työilmapiiriä.
– Saatan sanoa työntekijöillä suoraan, että sori, nyt en tajunnut mitään. Voimme yhdessä nauraa iltapäivien aivosumulleni.
Janina sanoo, että aivoverenvuoto ja loppuunpalaminen ovat muovanneet merkittävästi hänen ajatteluaan. Nykyinen elämäntilanne herättää ennen kaikkea suurta kiitollisuutta.
– Työminä on iso osa identiteettiäni. Olenkin onnellinen, että olen voinut jatkaa työelämässä. Sairaudet ovat kuitenkin pakottaneet muuttamaan suhtautumista työhön, ja hyvä niin. Olen oppinut valtavasti omien voimavarojen tunnistamisesta ja ennakoimisesta.
Janinan mielestä AVH-kuntoutujien jaksamiseen työelämässä kannattaa ehdottomasti satsata. Hyötyjiä ovat sekä yksilöt että yhteiskunta.
– Sairaus ei määritä ihmistä. Kun työyhteisö tukee, ymmärtää ja joustaa, vaikeidenkin haasteiden kanssa voi kokea pystyvänsä työhön.
Tutustu työikäisten vertaisryhmiin.
Teksti Mari Vehmanen
Kuvat Laura Vesa
