”Tärkeät asiat ovat kodin seinien sisäpuolella”

26.11.2021
”Tärkeät asiat ovat kodin seinien sisäpuolella”

Mari Mannisen sairastuminen vähän alle kolmekymppisenä laittoi koko neljähenkisen perheen elämän uusiksi. Kuukausia myöhemmin kaikki ovat sitä mieltä, että siitä seurasi myös hyviä asioita. Perhe hitsautui entistä tiiviimmin yhteen.

Sen piti olla mukava heinäkuinen ilta. Puolitoista vuotta sitten kokkolalainen Mari Manninen, 30, oli keittiössä laittamassa iltapalaa. Perheen silloin viisivuotias tytär Lumi, kaksivuotias tytär Leona ja yökylässä ollut Marin siskontyttö Odessa odottivat sitä innolla. Marin aviomies Simo, 38, oli juuri tullut kuntosalilta kotiin ja mennyt suihkuun.

– Meidän oli tarkoitus laittaa tytöt nukkumaan ja sen jälkeen viettää yhteistä aikaa, Mari kertoo.

Yhtäkkiä Marille iski valtava päänsärky, ja häntä alkoi myös oksennuttaa ja huimata. Muutamaa minuuttia myöhemmin Simo löysi hänet nojaamasta vasten keittiön pöytää. Marin silmät näyttivät harhailevan kummallisesti, eikä hän pystynyt sanomaan mitään ymmärrettävää. Simo säikähti kovasti ja päätti soittaa Marin äidin paikalle.

Marin äiti löysi tyttärensä huonossa kunnossa ja päätti kutsua ambulanssin. Sitä odottaessa Mari alkoi oksentaa rajusti. Äiti yritti rauhoittaa Maria silittämällä tämän kättä, joka oli hiestä aivan litimärkä. Kenelläkään ei ollut aavistustakaan siitä, mitä oli juuri tapahtunut.

Magneettikuvasta paljastui yllätys

Marista tuntui, että hän katseli elokuvaa jostakin kaukaa. Ambulanssissa häneen pistettin paljon tippaletkuja, ja Kokkolan sairaalassa hänelle tehtiin tietokonekerroskuvaus. Sillä haluttiin sulkea aivoverenvuodon mahdollisuus pois. Kuvissa ei silloin näkynyt mitään huolestuttavaa. Lääkäri päätti siirtää Marin neurologian osastolle.

Hänen olonsa oli heikko ja mielensä hyvin sekava. Näkökentässä näkyi kummallinen sahalaitakuvio. Hänestä tuntui, että jotakin hyvin vakavaa oli tapahtunut.

Seuraavana aamuna lääkäri määräsi Marin vielä aivojen magneettikuvaukseen tämän puhehäiriön vuoksi. Marin pitäisi siis vielä varmuuden vuoksi käydä kuvauksessa, sen jälkeen hän olisi valmis lähtemään kotiin. Jostakin syystä kuvaukseen pääseminen vei kuitenkin lähes kaksi vuorokautta.

Kolmantena päivänä sairaalaan saapumisen jälkeen Mari istui sairaalan kahvilassa Simon ja tyttöjen kanssa, kun hänen puhelimensa soi. Hoitaja soitti, että hänen piti palata osastolle välittömästi.

Mari näki jo lääkärin ilmeestä, että jotain vakavaa oli löytynyt. Magneettikuva oli paljastanut, että hänellä oli ollut yli kymmenen pientä veritulppaa eri puolilla aivoja. Ne selittivät kaikki hänen rajut oireensa.

– Olin aivan shokissa. Mielessäni pyöri jatkuvasti, mitä minulle oli ehtinyt tapahtua, kun liuotushoitoa ei ollut päästy aloittamaan ajoissa.

Nainen seisoo meren rannalla.

Sairastumisen jälkeen Mari Manninen ajatteli, että hän paranisi ennalleen muutamassa kuukaudessa. Pitkä toipumisaika tuli hänelle yllätyksenä.

Huoli ja pelko iskevät

Myöhemmin Marin papereissa luki sanat salasyntyiset multippelit aivoinfarktit. Se tarkoitti, että lukuisista tutkimuksista huolimatta syytä Marin saamille aivoinfarkteille ei koskaan löydetty.

Kahdeksan sairaalassa vietetyn päivän jälkeen Mari pääsi palaamaan kotiin Simon ja tyttöjen luo. Kaikkia vaivasi kova huoli ja pelko. Voisivatko veritulpat uusiutua? Paranisiko äiti ennalleen? Miten perhe selviäisi uudessa tilanteessa?

Mari tunsi olonsa edelleen hyvin heikoksi. Hän pystyi kyllä puhumaan ja kävelemään. Mutta joka kerta, kun hän kävi hakemassa lehden postilaatikosta, hän oksensi matkalla. Suurimman osan ajasta Marin teki vain mieli nukkua. Kun Simo oli opiskelemassa ja tytöt päiväkodissa, hän ei kuitenkaan uskaltanut tehdä niin.

– Pelkäsin, että jos nukahdan ollessani yksin, heräisin sairaalasta vihanneksena, Mari sanoo.

Myös Leonaa ja Lumia äidin sairastuminen pelotti kovasti.

– He aistivat selvästi, että jotain hyvin vakavaa oli tapahtunut.

Leona ei osannut vielä sanoa mitään, mutta hän tahtoi olla koko ajan äidin lähellä. Lumi taas epäröi lähteä päiväkotiin, sillä hän halusi jäädä kotiin katsomaan, että äiti varmasti pärjäisi. Häntä pelotti, että äidille tapahtuisi uudelleen jotain ja tämä joutuisi loppuelämäkseen sairaalaan tai kuolisi.

– Kun myöhemmin jouduin sairaalaan migreenin takia, se pelotti Lumia valtavasti. Hän ajatteli tehneensä jotain väärin, kun ei ollut ollut kotona minusta huolehtimassa.

Rakkaus kukoistaa ja rakoilee

Sairaalan jälkeiset pari viikkoa Mari ja Simo elivät kuin vastarakastuneet. Simosta oli ihanaa, että Mari oli päässyt kotiin. Hänelle tärkeintä oli, että koko perhe oli yhdessä koolla.

Seuraavat viikot kuitenkin näyttivät, että kaikki ei ollut enää niin kuin aikaisemmin. Vaikka Mari näytti ulospäin samalta kuin ennenkin, hän kärsi jatkuvasti voimakkaasta aivoväsymyksestä. Kun hän aikaisemmin oli ollut tarmokas, liikunnallinen ja aikaansaava, yhtäkkiä hänen oli mahdotonta suoriutua päivittäisistä rutiineista. Kodin ja arjen pyörittäminen jäi lähes kokonaan Simolle. Jatkuva väsymys ja kyvyttömyys suoriutua arkisista tehtävistä sai Marin ahdistumaan.

– Meille alkoi tulla jatkuvasti riitaa aivan mitättömistä pikkuasioista. Aloin ajatella, että emme enää pärjää yhdessä. Ajoittain kävi jopa mielessä, että meidän täytyy Simon kanssa erota, Mari kertoo.

Uusiin piirteisiin sopeutumista

Simo ei miettinyt eroa missään vaiheessa. Hänelle oli selvää, että parisuhde kestäisi vaimon sairastumisen. Siitä huolimatta monet tilanteet tulivat hänelle täysin yllätyksenä. Hänen oli vaikeaa ymmärtää, miten voimakasta aivoväsymys oli.

– Ihmettelin, kun Mari pyysi minua jatkuvasti tekemään kaikenlaista. Saatoin vastata, että miksi et tee itse. En vain täysin ymmärtänyt, että hän ei oikeasti pystynyt sillä hetkellä tekemään mitään.

Simo myös huomasi, että Marin mielialat olivat alkaneet vaihdella aikaisempaa enemmän. Kun hänellä ennen oli ollut tapana huomauttaa asioista lempeästi, sairastumisen jälkeen hän saattoi suuttua nopeammin ja sanoa asioita voimakkaammin.

– Olen joutunut harjoittelemaan Marin tunteiden ottamista vastaan. Välillä osaan tehdä sen ja välillä en, Simo sanoo.

Äiti ja isä seisovat ja pitävät kahta tyttöä syleissään.
Manniset haaveilevat tavallisesta, hyvästä elämästä. Tulevaisuudessa perheen toiveena on muun muassa rakentaa uusi talo.

Päätös pysyä yhdessä

Vaikka arki koetteli monella eri tavalla, rakkaus ja halu pysyä yhdessä kantoivat parisuhteen haasteissa. Mari ja Simo tekivät tietoisesti päätöksen pysyä yhdessä. Samalla he päättivät mennä perheneuvonnan kautta pariterapiaan. Sen avulla asiat lähtivät vähitellen sujumaan entistä paremmin.

– Opimme molemmat puhumaan tunteistamme entistä avoimemmin. Sitä kautta myös ymmärsimme toisiamme paremmin.

Lumin ja Leonan olon Mari ja Simo yrittivät tehdä mahdollisimman turvalliseksi. Lumille he selittivät, että äidillä oli ollut veritulppia, minkä takia tämä oli ollut sairaalassa. He myös opettivat tytön soittamaan 112-hätänumeroon, jotta tämän ei tarvitsisi jännittää, osaisiko hän toimia oikein mahdollisessa hätätilanteessa.

Tunnetasolla Mari ja Simo vastasivat tyttöjen pelkoihin pitämällä heitä lähellä, halaamalla ja suukottelemalla. Ajan myötä tyttöjen pelko alkoikin hälventyä.

– Perheneuvoja sanoi myöhemmin, että onnistuimme hyvin kertomaan asioista lapsille heidän ikäänsä vastaavalla tasolla, Mari kertoo.

Tässä ja nyt

Vajaat puolitoista vuotta myöhemmin Mari kärsii edelleen voimakkaasta väsymyksestä ja ääniyliherkkyyksistä. Joskus hän miettii, olisiko ne voitu estää kokonaan nopeammalla hoidolla. Hän ei ole kuitenkaan jäänyt miettimään menneitä.

Moni asia on nykyään paremmin kuin aikaisemmin. Siitä Mari ja Simo ovat yksimielisiä.

– Minun sairastumiseni laittoi arvomme uusiksi. Se sai ymmärtämään, että kaikki oikeasti tärkeät asiat ovat kodin seinien sisäpuolella, Mari kertoo.

Simo on samaa mieltä. Vaikeat kuukaudet ja haasteet ovat saaneet hänet ymmärtämään perheen, läheisten ja yhdessäolon arvon. Hän on viettänyt kotona paljon enemmän aikaa Marin sairastumisen jälkeen.

– Koettelemukset hitsasivat meidät neljä tiiviisti yhteen ja saivat rakkauden ja välittämisen välillämme kasvamaan entisestään.

Rakkaus ja välittäminen näkyvät ja tuntuvat vahvasti perheen arjessa. Mari, Simo, Lumi ja Leona nauttivat arjesta syömällä hyvää ruokaa, käymällä metsässä kävelemässä, yöpymällä mökillä ja katsomalla Masked Singer -ohjelmaa. Mikään tekeminen ei ole itsestäänselvyys, ja juuri se tekee jokaisesta päivästä erityisen.

  • Teksti: Hanna Vilo
  • Kuvat: Ulla Nikula