Taukoja tarjottimelle

26.11.2021
Taukoja tarjottimelle

Tauko lataa aivoja vähän kuin uni.

Aivot tarvitsevat virikkeitä ja lepoa. Mikä olisi ihanteellinen elämäntapa ja -tahti, ettei tylsisty, muttei myöskään ajaudu ylikierroksille?

– Aivot kaipaavat inspiroitumista, innostumista ja kiinnostavaa tekemistä, mikä nostaa kierroksia ja näyttäytyy stressinäkin, vastaa aivotutkija Minna Huotilainen.

Vastapainoksi tarvitaan palauttavaa, rauhoittavaa oloa ja vaihtelevaa tekemistä.

– Ihanne olisi, että ihminen itse voisi päättää, milloin on palauttava, milloin työteliäs hetki. Tämä ei varmasti täysin kenenkään kohdalla toteudu, Huotilainen arvioi.

Yllättävä, ulkoapäin tuleva keskeytys vaikuttaa keskittyneeseen tekemiseen aivan eri tavalla kuin itse valittu tauko. Keskeytys kuormittaa, koska tekeillä oleva tehtävä jää kesken.

Aivoille on melkoinen haaste pitää mielessä samanaikaisesti monta erilaista tehtävää.

– Itse sopivaan aikaan päätetty tauko nousee tauon tarpeesta. Jos on riittävän innostunut tai kuuliainen ja haluaa palvella hyvin, muiden ihmisten asiat ajavat helposti omien tarpeiden ohitse. Ihminen venyy ja hiljentää oman tauon tarpeen äänen, Huotilainen kuvaa.

Sulatteluvaihe kypsyttää ideoita

Taukokulttuuri on koko työyhteisön asia. Kirjoittamattomat säännöt ovat saattaneet ajaa porukan toimimaan puurtamistyylillä. Se ei ole tehokas tapa työskennellä. Jos tauot jäävät pitämättä, työssä jaksamisen kanssa tulee ongelmia, ja työtä tehdään ’läpi harmaan kiven’. Silloin aivot eivät keksi uusia ideoita eikä ihminen oivalla, miten työtä ja työtapoja voisi kehittää.

Tauko toimii vähän samaan tapaan kuin uni. Myös tauon aikana aivot käynnistävät heti luonnollisen sulatteluvaiheen. Kun ehditään miettiä, mitä tässä ollaankaan tekemässä, löytyy uudenlaisia ratkaisutapoja.

Erityisen tärkeää taukojen pitäminen on haastavissa tehtävissä, kun pitää ymmärtää monimutkaisia asioita, tai kun pitää oivaltaa, mitä toinen ajattelee, tarvitsee ja tahtoo, kuten hoitotyössä tai myyntityössä.

– Heittäisin haasteen mietittäväksi: olenko jämähtänyt epäterveellisiin perinteisiin? Etätyössä laitetaan kahvi tippumaan ja mennään välissä tarkistamaan sähköpostit, sitten palataan kahvikupin kanssa tietokoneen ääreen. Missäs se tauko oli?

– Etätöissä tauotus on omalla vastuulla. Toimistolla joku voi huikata, että tulkaapas kaffelle. Työpaikallakin voidaan käyttäytyä kuin kotona, pysytellään omissa oloissa. Jos kerran tulet toimistolle, vietä kerrankin kahvitauko työkaverin kanssa, Huotilainen kannustaa.

Lepohetket, sopivat haasteet ja tauottaminen tukevat aivoterveyttä ja hyvinvointia myös silloin, kun ihminen ei ole työelämässä. Esimerkiksi eläkkeellä ollessa vaihtelu on tärkeää, ja kannattaa miettiä, että päivissä on monenlaista fyysistä ja henkistä tekemistä.

Leuanvetoa, väritystä ja mielimusiikkia

Minna Huotilainen on Helsingin yliopiston kasvatustieteen professori, ja hän tutkii muistia ja oppimista aivotutkimusmenetelmillä. Häneltä on juuri ilmestynyt kirja Aivosi tarvitsevat tauon.

Tähän taukokulttuurin elvytysoppaaseen Huotilainen on kehitellyt taukotarjottimen, jossa vaaka- ja pystyakselin avulla voi merkata itselleen mieluisia, erilaisia tapoja viettää taukoa.

– Toiselta akselilta tehdään energiatasoa muokkaava valinta: rauhoittavaa tai piristävää, ja toiselta akselilta tauon sisältöä koskeva valinta: uutta tuovaa tai mieltä tyhjentävää. Rauhoittavaa voi olla vaikka mindfulness-harjoitus tai värityskirja. Rauhoittavaa ja samalla uutta ajateltavaa tuottavaa on esimerkiksi kirjojen lukeminen ja äänikirjojen kuuntelu.

Tietokoneelta voi hakea tanssipelin, jonka avulla oppii uutta ja piristyy.

– Itse jouduin Ruotsissa lounasdiskoon, mikä oli hämmentävä kokemus. Mieltä tyhjentäviä ja fyysisesti piristäviä ovat yksinkertaiset voimisteluliikkeet ja leuanveto.

Huotilainen painottaa, että tärkeää on löytää itselle mieluisia juttuja, jotain muutakin kuin kahvin juominen.

– Musiikki pystyy nopeasti piristämään tai rauhoittamaan. Jos ei muuta keksi, niin mielimusiikkia soimaan!

Artikkeli on ilmestynyt Aivoterveys-lehdessä 3/2021.

  • Teksti: Irma Heiskanen-Haarala
  • Kuva: Mostphotos