Siirry sisältöön

Aivot tarvitsevat hyvää unta

24.9.2018
Aivot tarvitsevat hyvää unta

Uni on ensiarvoisen tärkeää aivojen terveydelle. Kuuntele aivoterveyden huippuasiantuntijan vinkit hyvään uneen.

Ihmisen täytyy nukkua syvää unta, jotta hänen aivonsa lepäisivät ja elpyisivät. Aivomme eivät itse asiassa nuku ollenkaan, vaan ovat kuin öinen suurkaupunki, valoa ja toimia täynnä.

Unelle kannattaa siis antaa riittävästi aikaa. Myös päiväunet ovat tarpeen tullen hyväksi aivoille, kunhan ne eivät veny liian pitkiksi. Säännöllinen liikunta parantaa unta ja helpottaa nukahtamista.

Aikuinen tarvitsee keskimäärin 7–8 tuntia unta. Unen tarve on yksilöllistä. Jotkut pärjäävät selvästi vähemmällä, osalle kahdeksankaan tuntia ei riitä. Lasten ja nuorten pitäisi saada unta noin 10 tuntia kerrallaan. Kasvuikäsillä unen tärkeys liittyy myös yön aikana erittyvään kasvuhormoniin.

Lisää aiheesta

  • Uni huoltaa aivot

    12.7.2023

    Nukkuessa ihmisen aivot puhdistavat ja uudistavat itseään. Jo yksi kokonaan valvottu yö vaikuttaa aivojen toimintakykyyn, mutta myös vähitellen kertyvä univaje on haitallista.

  • Aivojen kuona-aineet – mitä ne ovat ja miten niistä pääsee eroon?

    14.9.2022

    Aivoissa syntyy päivittäin erilaisia aineenvaihduntatuotteita, joista on päästävä eroon, jotta aivot voisivat hyvin. Kuona-aineiden poistamisesta huolehtii aivojen oma viemäriverkosto – mutta mitä tapahtuu, jos aivot eivät kunnolla puhdistaudukaan?

  • Univajetta yöllisestä taistelutilasta

    3.12.2020

    Koriseva yö, vetämätön päivä. Onko tämä uniapneaa?

  • Kun uni ei tule - viisi konstia unettomuuden omahoitoon.

    4.4.2019

    Jos perinteiset unenhuoltokeinot on kokeiltu, on aika testata toisenlaisia, unta auttavia kotikonsteja unettomuuden selättämiseksi.

  • Aivopesulle, mars!

    26.3.2019

    Syvässä unessa aktivoituu aivojen ihmeellinen viemäriverkosto nimeltä glymfaattinen järjestelmä. Se löydettiin aivoista vasta seitsemän vuotta sitten, ja nyt sen vikoja veikataan aivorappeumasairauksien merkittäväksi riskitekijäksi.

  • Uni on aivojen aikaa

    13.9.2018

    Uni on keksitty aivoja varten. Nukkuja ei sitä huomaa, mutta hänen aivoissaan aherretaan kuin yövuorossa konsanaan. Yön aikana aivot peseytyvät, tankkaavat ja remontoivat itseään. Aivoterveyttä ei ole ilman unta.

  • Unettomuuden vaikutus aivoihin

    13.9.2018

    Unen aivovaikutuksista on opittu paljon juuri unen puutteen tai unettomuuden kautta. Väsynyt ei muista, hänen luovuutensa kärsii, mieliala heittelee ja arvostelukyky voi pettää pahemman kerran.