Siirry sisältöön

Vaikuta ruokavalinnoilla aivojesi terveyteen

13.9.2023
Vaikuta ruokavalinnoilla aivojesi terveyteen

Syömällä aivojen kannalta terveellisesti voi vaikuttaa ratkaisevasti omaan vireystilaan ja jaksamiseen.

TARUA: On aivan sama, mihin aikaan päivästä syön.

Aivot tarvitsevat tasaista verensokeria, ja sen saavuttamiseksi säännöllinen ateriarytmi on tärkeä. Säännöllinen syöminen mahdollistaa myös sen, ettei kerralla tarvitse syödä liian suuria määriä, mikä aiheuttaa uupumusta. Usein esimerkiksi aamiaisen väliin jättäminen tai liian vähäinen aamiainen voi aiheuttaa hotkimista lounaalla, ja tämä voi olla syynä iltapäivän väsymykselle. Samoin välipalan väliin jättäminen voi aiheuttaa sen, että päivällisellä tulee syötyä liikaa.

TOTTA: Täysjyväviljat ovat terveellisiä aivoille.

Täysjyvätuotteet sisältävät runsaasti suojaravintoaineita ja niiden avulla verensokeri pysyy tasaisempana. Lisäksi ne sisältävät kuituja, jotka auttavat suoliston hyvinvoinnissa. Hyviä esimerkkejä täysjyvätuotteista ovat esimerkiksi täysjyväleipä ja puuro. Viljoista erityisen terveellisiksi on todettu ruis ja kaura.

TARUA: Vegaaninen ruokavalio ei voi olla aivoystävällinen.

Vegaaninen ruokavalio vaatii suunnittelua. Pelkkä eläinperäisten tuotteiden poisjättäminen ei tee ruokavaliosta terveellistä. Vegaanista ruokavaliota noudattaessa on tärkeää täydentää ruokavaliota B12-vitamiinilla, D-vitamiinilla, sekä mielellään raudalla, jodilla ja kalsiumilla. Hyvin suunniteltu vegaaninen ruokavalio on aivoille terveellinen.

TOTTA: Kala on aivoille terveellistä.

Kala sisältää hyvälaatuista rasvaa ja omega-3 rasvahappoja, joiden säännöllinen saanti on aivoille välttämätöntä. Jos ei syö kalaa, tilannetta voi yrittää paikata kalaöljykapseleilla. Kaikki tutkimukset eivät kuitenkaan osoita kapseleilla päästävän yhtä hyvään tulokseen kuin kalaa syömällä.

TOTTA ja TARUA: Liian rasvaista ruokaa kannattaa välttää.

Hyvänlaatuiset rasvat, joita saa esimerkiksi pähkinöistä, öljystä ja kalasta, ovat aivoille välttämättömiä ja niitä kannattaa suosia päivittäisessä ruokavaliossa. Rasvaiset ja sokeriset jälkiruoat eivät kuitenkaan tee hyvää aivotoiminnalle esimerkiksi työpäivänä. Yleisesti ottaen hyvänlaatuisia rasvoja kannattaa siis suosia ja eläinperäisten rasvojen kanssa olla varovaisempi, sillä ne voivat nostaa kolesterolitasoa.

TOTTA: Hyvä aamiainen on aivojen kannalta yksi päivän tärkeimmistä aterioista.

Aamiaisella on suuri merkitys aivojen kannalta. Aamiaisen sisältöä on tärkeää miettiä huolella, sillä hyvin suunniteltuna se tarjoaa hyvän perustan ruokavaliolle päivästä toiseen. Kunnollinen aamiainen myös mahdollistaa hyvän vireystason aamupäivällä lounaaseen asti, sekä helpottaa loppupäivän säännöllistä ateriarytmiä. Kannattaa siis painottaa terveellistä aamiaista!

TOTTA: Kahvi parantaa aivotoimintaa.

Kahvin kofeiini virkistää ja parantaa aivotoimintaa päivän aikana. Hyvään vireystilaan tarvittava kahvin määrä on jokaiselle yksilöllinen. Muista, ettei kahvi kuitenkaan korvaa riittävää unta tai säännöllistä ruokavaliota!


Asiantuntijana Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm.
Teksti: Helmi Uusitalo
Kuva: Unspalsh

Lisää aiheesta