Siirry sisältöön

Suolisto - toiset aivomme

21.9.2018
Suolisto - toiset aivomme

On tiedetty kauan, että ihmisen hyvinvointi ja ahdistuneisuus, voivat vaikuttaa suolen toimintaan. Mutta uutta on, että informaatio kulkee myös toiseen suuntaan.

Suoliston mikrobit, mm. bakteerit, sienet ja hiivat ovat tärkeitä myös aivoille. Aivojen ohella toisen hermokeskuksen, suoliston, välisten yhteyksien tutkimus on paljastanut, että suoliston mikrobit osallistuvat toimintaan, jossa elimistö valmistaa aivoille välttämättömiä välittäjäaineita.

Suolistobakteerit saavat suolen erittämään viestiaineita, kuten rasvahappoja ja hormoneja. Esimerkiksi valtaosa onnellisuushormoniksi nimitetystä serotoniinista syntyy suolistossa.

Suolisto kommunikoi aivojen kanssa vagus- eli kiertäjähermon välityksellä. Hermo kulkee keuhkojen ja sydämen välistä ruokatorveen sekä edelleen kurkun kautta aivoihin Kun suolisto aistii häiriön, aivot saavat signaalin. Viestiä voivat viedä suolistomikrobit aiheuttamasta paikallisesta tulehduksesta syntyneet tulehdusvälittäjäaineet, sytokiinit, jotka vaikuttavat hermostoon. Kolmas yhteys toimii aivojen välittäjäaineiden ja neuropeptidien kautta. On esitetty, että 90 prosenttia aivojen välittäjäaineista olisi suoliston alueella.

Syö vatsasi ja itsesi iloiseksi

Suolen sisällöllä, mikrobeilla, voi olla vaikutusta keskushermoston kehitykseen. Suolistobakteerit voivat aiheuttaa masennusta, pelkotiloja ja unohtelua. Suolistoa hoitamalla hoitaa samalla stressitasojaan, aivojaan ja mielentilaansa. Ja toisin päin: aivojen hyvinvointi vaikuttaa merkittävästi suoliston toimintaan.

Suolisto pitää kuitupitoisista ravintokasveista, kuten kaaleista ja pinaatista. Hyväksi ovat myös hedelmät ja kasvikset, joissa on suhteellisen vähän sokeria, kuten tomaatti, paprika ja sitruuna. Suolistoa pitävät hyvänä myös maitohappobakteerit ja hapanmaitotuotteet sekä hyvän rasvan lähteet, kuten kala, pähkinät ja avokado.

Suolistoa voi hemmotella. Bakteerien herkkua ovat liljakasvit: parsa, purjo, sipuli ja valkosipuli, sekä asterikasvit kuten mustajuuri, salaattisiskuri ja maa- ja latva-artisokka.

Tutkimusta tarvitaan tästäkin lisää. Silti tiedetään, että ruoka, joka pitää sydämen ja verisuonistot sekä suoliston mikrobiston tyytyväisenä, on hyödyksi myös aivoille.

Lisää aiheesta