Siirry sisältöön

Itsekontrolli – mitä se on?

7.12.2021
Itsekontrolli – mitä se on?

Elämämme on täynnä tilanteita, jossa mielenkiintomme kohteet vetävät meitä eri suuntiin. Silloin kysytään itsekontrollia. Mutta voiko itsekontrollia opetella?

Olet päättänyt aloittaa lenkkeilyn, mutta sohva houkuttelee syliinsä jo muutaman ulkoilurupeaman jälkeen. Mietit, että juuri tänään ei tarvitsisi lähteä – ja kun sohva voittaa nyt, se voittaa kenties myös huomenna. Kunnonkohotuspäätöksessä pysyminen vaatii itsekontrollia.

– Itsekontrollin keinoja on monenlaisia. Mielensisäisiä keinoja on muun muassa se, että muistelet niitä syitä, joiden vuoksi halusit alun alkaen aloittaa lenkkeilyn. Kysy itseltäsi, mitä hyvää siitä seuraa, että toimit niin kuin olit suunnitellutkin, havainnollistaa itsekontrollista Turun yliopistossa filosofian alalta väitellyt Polaris Koi.

Tilannetta voi muokata

Lenkkeilyesimerkissä motivaatiota lähteä ulkoilemaan tukevat vaikkapa syyt pysyä terveenä. Tiedät, että verenpaineesi sekä kolesteroliarvosi pysyvät sitä paremmin aisoissa, mitä säännöllisemmin liikut. Arjessa on kuitenkin lukuisia muunlaisiakin tilanteita, joissa kysytään itsekontrollia.

– Yksi tapa on mieltää tilanne uudella tavalla ja muokata tuota tilannetta. Voit esimerkiksi lähteä opiskelemaan kirjastoon sen sijaan, että jäisit kotiin – jos huomaat, että kotona sinua häiritsevät monet houkutukset ja opiskelusi keskeytyy tuon tuosta.

Tilanteen muokkausta on sekin, että otat kotona opiskellessasi reitittimen irti tietokoneesta.

– Se ei estä nettiin menoa, mutta tekee siitä vähemmän automaattista ja piirun verran hankalampaa.

Tunnista esteet

Itsekontrollia voi ja kannattaakin kehittää, mutta kehittäminen ei ole välttämättä minkään tietyn asian harjoittelua.

– Ennemminkin itsekontrollissa on kyse esteiden tunnistamisesta ja erilaisten, itselle sopivien kontrollikeinojen löytämisestä, Koi toteaa.

Kenties tärkeimpiä esteitä itsekontrollille ovat tiedolliset esteet.

– Et ehkä osaa ottaa kontrollikeinoa käyttöön, koska sinulla ei ole sellaisesta tietoa tai saatavilla oleva tieto on harhaanjohtavaa. Jos esimerkiksi vitkastelet siivouksessa, sinulle saatetaan sanoa, että ”pitää vain päättää tehdä se”. Tällainen neuvo kuitenkin ohjaa ajattelemaan itsekontrollia asiana, jossa ei tarvita muuta kuin luja päätös ja ”mystistä” tahdonvoimaa. Itsekontrollia voi toteuttaa myös niin, että muovaa siivoustilanteesta hauskemman vaikkapa musiikin avulla.

Koin mukaan itsekontrollissa on kyse erilaisten motivaatiristiriitojen ratkaisemisesta. Motivaatio puolestaan tarkoittaa sitä, miten vireästi kukin meistä missäkin tilanteessa toimii ja minne mielenkiintomme suuntautuu.

– Elämämme on täynnä tällaisia motivaatiokonflikteja, joten itsekontrollia tarvitaan usein.

Saa myös heittäytyä

Palataan vielä lenkkeilijän esimerkkiin. Kun hän sohvan sijaan päättääkin vetää juoksukengät jalkaan ja lähteä lenkille, hän kokee onnistuneensa.

– Me kaikki tarvitsemme positiivista toimijuuden kokemusta siitä, että pystymme tekemään mielekkäitä valintoja. Tarvitsemme tunnetta, että meillä on vaikutusmahdollisuuksia omaan elämäämme. Siksi pienetkin onnistumiset ovat tärkeitä.

Hyvä itsekontrolli ei Polaris Koin mielestä ole kuitenkaan sitä, että kontrolloisi aina omaa tekemistään.

– Myös heittäytyminen on tärkeää. Itsekontrollitaidot auttavat meitä toisin sanoen myös tunnistamaan ne tilanteet, joissa itsekontrollia tarvitaan ja joissa taas ei.


Teksti: Essi Kähkönen

Lisää aiheesta