Kymmenen väitettä suolasta

13.9.2018
Kymmenen väitettä suolasta

Suolasta puhutaan enemmän kuin koskaan ennen. Sen haittavaikutukset tiedetään, mutta siitä huolimatta suomalaiset saavat edelleen suolaa yli suositellun ylärajan. Vanhoista tavoista on vaikea luopua.

1. En syö suolakurkkuja tai sipsejä, eikä meillä ole suolapurkkia ruokapöydässä. Suolankäyttöni on mielestäni hyvin kohtuullista.

Onko todella näin? Suomalaiset syövät suolansa pääosin piilosuolana. Suuria suolanlähteitä ovat muun muassa lämpimät ruuat, leivät, juustot, leikkeleet ja makkarat. Maustekastikkeet, liemikuutiot ja monet einekset ovat hyvin suolaisia. Suomalaiset miehet saavat suolaa kes­kimäärin noin 10 grammaa päivässä, naisilla luku on 7 grammaa. Suositeltava määrä olisi 5 grammaa tai alle.

2. Suolan terveyshaittoja liioitellaan.

Väärin. Suola nostaa verenpainetta ja verenpaine puoles­taan altistaa ihmisen muun muassa erilaisille valtimosairauksille kuten aivoinfarktille. Verenpaine on maailmas­sa terveysongelmien aiheuttajana ykkössijalla eli se on merkittävämpi uhka terveydelle kuin vaikkapa tupakka tai ylipaino.

3. Himalajan suola, ruususuola, sormisuola ja merisuola ovat tavallista pöytäsuolaa parempi vaihtoehto.

Väärin. Ruokasuola on käytännössä kokonaan (98 %) natriumkloridia. Myös erilaiset trendi- tai muotisuolat ovat lähes täyttä natriumkloridia. Vain mineraalisuoloissa on selvästi vähemmän natriumia, koska osa natriumk­loridista on korvattu kaliumin ja magnesiumin suoloilla. Jos suolaa lisää muuten ilman suolaa valmistettuun ruo­kaan, suolaa saattaa kulua vähemmän, koska suolan ma­ku tuntuu silloin voimakkaammin. Vähäsuolaisen ruoan makuun tottumisen vuoksi tätäkin tapaa kannattaa kui­tenkin välttää.

4. Merisuolassa on jodia.

Väärin. Suolassa ei ole luonnostaan jodia, vaan sitä lisä­tään suolaan. Suomessa tämä on tärkeää, koska meillä jo­dinsaanti olisi muuten liian niukkaa. Elintarviketeollisuus ei käytä jodioitua suolaa ja muotisuoloista jodi puuttuu myös. Maitotuotteet ja kananmunat ovat merkittäviä jo­din lähteitä suomalaisessa ruokavaliossa. Eläinrehujen jodipitoisuuksien vähentämisestä johtuen niiden kautta saatava jodi on kuitenkin vähentynyt viime vuosina. Jo­din puutteesta voi tulla suomalaisille ongelma, jos jodi­oituja tuotteita ei ole kattavasti saatavilla.

5. Ihmisen mieltymys suolaan on luontaista samaan tapaan kuin mieltymys sokeriin.

Väärin. Maailmassa on suolattomia kulttuureita, ja näissä kulttuureissa ihmisten verenpaine on iästä riippumatta tasolla 90–100/60–70 mmHg eli selvästi alempi kuin mi­tä se on suolaa suosivien kansojen parissa. Suolaa ryh­dyttiin alun pitäen käyttämään ruuan säilyttämiseen ja ”suolanhimo” on yhä jäljellä, vaikka säilytyskeinot ovat kehittyneet.

6. Vauvoille ei pidä antaa suolaista ruokaa.

Oikein. Pikkuvauvat eivät todellakaan tarvitse suolaa mi­hinkään, mutta eivät sitä tarvitse vanhemmatkaan lapset. Päinvastoin näyttää siltä, että liika suola edistää lapsen elimistössä muutoksia, jotka voivat johtaa 40–50 vuoden iässä verenpainetautiin. Leikki-ikäisten suolansaanti ei ai­nakaan saisi ylittää 3 gramman päiväannosta.

7. Syön lounaan työpaikalla, kotona en enää juuri tee ruokaa, vaan syön illalla voileipää tai jotain muuta pientä. Minun ei ole helppo vähentää suolankäyttöäni, esimerkiksi vähäsuolaista leipää on vaikea löytää.

Valinnoilla voit vaikuttaa. Vähäsuolaisempia elintarvikkei­ta alkaa tulla tarjolle, jos niitä vaaditaan. Helpoin tapa vä­hentää suolaa on lisätä ruokavalioon reilusti vihanneksia, juureksia, hedelmiä ja marjoja. Ne vievät tilaa suolaisilta elintarvikkeilta. Lounaslautasesta kannattaa täyttää puo­let salaatilla ja raasteilla.

8. Vähäsuolainen ruoka ei maistu hyvältä.

Väärin. Vähäsuolaiseen ruokaan tottuu melko nopeasti. Ongelmaksi voi kuitenkin tulla se, että suolainen ruoka alkaa tuntua liian suolaiselta ja yhä useampi ateria tai ruo­kalaji ei enää maistukaan sen takia.

9. Suola korostaa ruuan makuja.

Suola vaikuttaa myös ruuan rakenteeseen ja peittää virhe­makuja. Ruuan makua voi kuitenkin korostaa myös monel­la muulla tavalla, kuten käyttämällä mausteita. Tai miksi ei voisi opetella nauttimaan ruuan raaka-aineiden omasta mausta? Harva lisää kahviin suolaa.

10. Suola nostaa verenpainetta, mutta vasta korkea verenpaine on terveysvaara.

Väärin. Jo lievästi kohonnut verenpaine on aivoille ja sy­dämelle vaaraksi. Jos suomalaiset vähentäisivät suolaa muutaman gramman, se näkyisi selvästi muun muassa infarktitilastoissa (vähemmän infarkteja) ja terveydenhuol­lon kuluissa (vähemmän kuluja).

Jutun asiantuntijana on professori Antti Jula THL:stä.

  • Teksti: Liisa Koivula, Aivoliiton Yksi elämä -terveystalkoiden tiedottaja

  • Kuva: Shutterstock