Siirry sisältöön

Paritanssissa yhdistyy liike, musiikki ja kosketus

11.1.2019
Paritanssissa yhdistyy liike, musiikki ja kosketus

Tanssi on lääkettä kuormittuneelle mielelle, tietää tanssinopettaja Joonas Kainulainen.

Tanssinopettaja Joonas Kainulainen näkee työssään päivittäin paritanssin hyvää tekevän voiman.

– Paritanssissa on parasta monimuotoisuus, sillä siinä yhdistyy musiikki, liike, toisen ihmisen koskettaminen ja sosiaalinen kohtaaminen. Moni tanssitunnillani käynyt on kertonut tanssin vaikuttavan rentouttavasti: työasiat unohtuvat, stressi hälvenee ja tunnin päätteeksi on hyvä olla, Turun seudulla paritansseja opettava Kainulainen kuvaa.

Paritanssi on Joonas Kainulaisen mielestä parhaita tapoja hoitaa yksinäisyyttä ja kokea kuuluvansa ryhmään.

– Ihminen on syvimmiltään laumaeläin ja tarvitsee toisen ihmisen hyväksyntää ja lähellä oloa. Suurimpia elämyksiä tunneilla on se, kun pari oppii yhdessä tanssiaskeleet ja kun liike sitten lähtee rullaamaan.

Moni tanssinharrastaja on kertonut Kainulaiselle saavansa tanssitunnilta onnistumisen ja ilon kokemuksia. Ihmeellisiä asioitakin Kainulainen on nähnyt tapahtuvan.

– Tanssitunneillani kävi aikoinaan syrjäytynyt, arka ja psyykenlääkkeitä käyttävä nuorukainen, jota hänen äitinsä toi säännöllisesti tanssimaan kuntouttaakseen poikaansa. Tanssittuaan viisi, kuusi vuotta pojasta oli kuoriutunut valoisa, itsevarma ja sosiaalinen mies, joka ei enää tarvinnut lääkitystään. Se oli aikamoinen työvoitto – ja osoitus tanssin valtavasta kyvystä hoitaa aivoja, kehoa ja mieltä.


Teksti: Essi Kähkönen
Kuva: Joonas Kainulainen

Lisää aiheesta