Joulu

Jouluisia materiaaleja ja vinkkejä.

Tonttu piilosilla

Tässä leikissä tonttu menee piiloon. Samalla tutustutaan erilaisiin käsitteisiin.

Valmiissa toimintataulussa on viestikuvina kodin tuttuja huonekaluja ja esineitä. Myös tukiviittomin ja piirtäen voi ehdottaa paikkoja. Onko tonttu oven takana vai saunassa? Piileksiikö tonttu vessassa vai sohvan takana?

Mikäli lapsella on oma kansio tai puhelaite, niitä voi hyödyntää leikissä. Lisäksi voi käyttää erillisiä kuvia tai ottaa niitä kodin esineistä ja huonekaluista. Jos käytössä on GoTalk, voi omat valokuvat ladata toimintatauluun. Piiloleikki toimii myös erilaisten esteettömän viestinnän keinojen käytön opettelussa.

Peli muuntautuu leikkijöiden osaamisen mukaisesti. Isomman kanssa voi pyytää laittamaan silmät kiinni, kääntyä selin tai käyttää vaikkapa huivia silmien edessä. Pienimmät lapset voivat nähdä, kun tonttu piiloutuu. Tonttu voi piiloutua myös niin, että laitetaan tuttuja esineitä lähelle.

Tulostettava tonttu (pdf)

Tulostettavat toimintakuvat (pdf)


Lahjalista joulupukille

Mitä toivoisin lahjaksi joulupukilta? Valmiiseen lahjalistapohjaan lapsi voi esimerkiksi leikata ja liimata kuvia lelulehdistä tai piirtää itse kuvia toivomistaan lahjoista. Aikuinen voi myös sanoa ääneen, mitä kirjoitetaan tai lapsi voi kirjoittaa itse mallista.
Lahjalistapohjaan voi myös halutessaan laminoida ja tehdä siitä kestävämmän, jolloin kuvia voidaan hyödyntää myös esimerkiksi keskusteluiden tukena.

Tulostettava lahjalistapohja (pdf)

Joululauluja

Laulutauluja tutuista joululauluista.

Pipareiden leivontaa

Kuvitetut ohjeet pipareiden tekoon.

Joulutorttujen leivontaa

Kuvitetut ohjeet joulutorttujen leivontaan.

Jouluisia puuhia

Pyhä Lucia

Lucian päivää vietetään Pyhän Lucian muistoksi vuosittain 13. joulukuuta. Sanat ja kuvat toimivat sekä keskustelun että Pyhä Lucia -laulun laulamisen tukena.

Lahjalistapohja joulupukille

Tonttu